Roope Mokan kolumni: Sivustakatsojien ilmastokatastrofi

Suomalaisessa ilmastokeskustelussa nokitellaan edelleen sillä, kenellä on paras ratkaisu ilmastonmuutokseen.Tilanne oli sama jo kymmenen vuotta sitten, kirjoittaa Roope Mokka.

kolumnit
Roope Mokka
Roope MokkaTiina Jutila / Yle

Kymmenen vuotta sitten olin harvinaisen ylpeä itsestäni ja porukasta, jossa sain tehdä töitä. Olimme juuri saaneet valmiiksi raportin (siirryt toiseen palveluun), jonka piti kirjaimellisesti pelastaa maailma.

Ilmastoasenteiden muutos ja muuttajat -raportin oli tilannut meiltä politiikan ylin taso: pääministerin “ministeriö” eli Valtioneuvoston kanslia. Raportti muuttaisi huolen ilmastonmuutoksesta toiminnaksi. Se pelastaisi maailman kääntämällä poliittisen keskustelun keskusteluksi siitä, mitä pitäisi tehdä ilmastokatastrofin estämiseksi siihen, miten katastrofi estetään.

Silloinkin, aivan kuten tänään, oli aivan selvää mitä pitää tehdä. Tulisi laskea liikenteen, asumisen ja ruoan päästöjä. Liikkua sähköllä, julkisilla, lihasvoimalla ja yhdessä, lentää vähemmän. Asua niin, että liikennettä tarvitaan vähemmän, ilman käyttämättöminä lämmitettäviä neliöitä. Ja syödä enemmän kasviksia. Huomattavasti enemmän. Teknologinen kehitys oli silloinkin vain vauhdittamassa tätä muutosta.

Sosiaalipsykologiassa tätä kutsutaan ”sivustakatsojailmiöksi”. Vastuu liukenee, kun paikalla on monia.

Asennetutkimukset paljastivat aivan saman kuin ne paljastavat tänään. Suurin osa suomalaisista oli huolissaan ilmastonmuutoksesta, uskoivat olevansa enemmän huolissaan kuin muut, mutta jostain syystä odottivat lupaa toimia. Sosiaalipsykologiassa tätä kutsutaan ”sivustakatsojailmiöksi”. Vastuu liukenee, kun paikalla on monia.

Ilmastonmuutoksen ratkaisussa Suomessa ei ollut silloin, eikä ole tänään, kyse muusta kuin tuon valtavan huolen kääntämisestä toiminnaksi. Siis asenteita tai arvoja ei tarvitse muuttaa, puuttuu vain niiden mukainen käyttäytyminen. Seisomme onnettomuuspaikalla, mutta emme osaa toimia.

Tutkimme kymmenen vuotta sitten innolla, miten tupakoinnista oli luovuttu. Miten liikennekuolemia vähennettiin. Olimme erityisen mehuissamme Suomen todellisesta voimannäytöstä suurten kansanjoukkojen käyttäytymismuutoksessa, eli Pohjois-Karjala-projektista. Projekti muutti sekä ruokatavat, että sai ihmiset harrastamaan liikuntaa. Suuria käyttäytymismuutoksia oli siis tehty jo 1970-luvulla. Kymmenen vuotta sitten ajattelimme, että vastaava muutos oltaisiin voitu tehdä tuolloinkin.

Niin uncoolilta kuin se kuulostikin, julistimme, että tarvittaisiin uusi Pohjois-Karjala-projekti. Poliittinen tuki toimintaan vapauttamiselle.

Mittavat kansainväliset käyttäytymisenmuutostutkimukset toitottivat samaa. Käyttäytyminen muuttuu hitaasti, eikä se onnistu yksilöltä. Niinpä siihen tarvitaan painetta sekä ylhäältä – lainsäädäntöä ja verotusta, kansallisia viestintäkampanjoita – että alhaalta – terveellisen ruoan tarjonnan lisäämistä, viestintää valintahetkellä ja erityisesti samankaltaisten ihmisten esimerkkiä.

Poliitikot eivät halua tai osaa johtaa.

On masentavaa seurata tänään vilkkaana käytävää ilmastokeskustelua. Poliitikot yrittävät päteä tavoitteillaan: puhutaan abstrakteista prosenteista, jotka eivät merkitse kenellekään mitään. Vaalikoneet kysyvät mitä mieltä kukin on milloin mistäkin yksittäisestä teknologiasta tai teosta. Pitäisikö Suomen lopettaa turpeen tukeminen, entä miltä tuntuu ydinvoima?

Samalla vastuuta toiminnasta sysätään yksilöille. Pitäisi yksin jaksaa muuttaa elämänsä vaikeaksi ja usein myös kalliiksi. Miettiä koko ajan mitä pitäisi tehdä, eli käytännössä vain tuntea huonoa omaatuntoa kaikesta.

Osa näkee teknologioiden kehityksen avaimena onneen, kysymys onkin vain teknologinen! Intellektuaalinen vasemmisto tykkää puhua fossiilikapitalismista ja siitä kuinka koko talousjärjestelmä tulee muuttaa.

Samaan aikaan kymmeniätuhansia tonneja hiilidioksidia liittyy ilmakehään, vuodesta toiseen, ja mielessäni jyskyttää kysymys: miten? Miten leikkausprosentit saavutetaan? Miten luovutaan lihasta? Miten uudet teknologiat korvaavat vanhat? Miten talousjärjestelmä muuttuu? Miten?

Kaikki ovat siis periaatteessa oikeassa, mutta keskittyvät muutoksen sijaan oikeassa olemiseen. Ilmastonmuutosta ei ratkaise politiikka eli valtiovalta, ei kuluttaja eli ihminen yksilönä ymmärrettynä, eikä teknologia. Oleellista on politiikan, yksilön valintojen ja teknologian suhde. Kun niiden välinen suhde muuttuu, muuttuu myös talousjärjestelmä.

Valtiovalta voi tehdä yksilön valinnoista halpoja ja helppoja ja luoda näin kysyntää oikeanlaiselle teknologian kehitykselle.

Syytä siis aikamme poliitikkoja. He eivät halua tai osaa johtaa. Poliitikot eivät osaa sanoa: teen muutoksen sinulle helpommaksi, mutta samalla vaadin sinulta muutosta. Poliitikot mieluummin puhuvat prosenteista, meidän kaikkien vastuusta ja teknologioista aivan kuin näillä ei olisi mitään tekemistä keskenään.

Voitaisiinko siis viimeinkin siirtyä sen pohtimisesta, mitä pitäisi tehdä – käsittääkseni se on yksinomaan tieteellinen tosiasia – siihen, miten muutos tehdään

Roope Mokka

Kirjoittaja on tulevaisuudentutkija, joka uskoo, että elämme juuri nyt ihmiskunnan historian parasta ja epävarminta aikaa. Mokka työskentelee ajatushautomo Demos Helsingissä ja on toinen sen perustajista.