Kouvola aloittamassa kokeilun: Kouluihin kasvisruokaa tarjolle joka päivä

Kevään aikana kerättäisiin tietoa eri ruokalajien menekistä, biojätteen määrästä sekä kustannuksista.

kouluruoka
Esikoulu kouluruoka ruokailu ravinto lapset
Jani Aarnio / Yle

Viidessä kouvolalaisessa koulussa saatetaan tarjota kasvisruokaa joka päivä ensi keväänä. Kyse olisi kokeilusta, jossa oppilaille olisi päivittäin tarjolla kaksi pääruokavaihtoehtoa. Toinen niistä olisi kasvisruokaa.

Lasten ja nuorten lautakunta päättää kokeilun aloittamisesta ensi viikolla. Ehdotus lähti liikkeelle valtuustoaloitteesta, jonka on allekirjoittanut 20 kaupunginvaltuutettua.

Ehdotuksen mukaan tammikuusta toukokuuhun kestävässä kokeilussa olisivat mukana Elimäen ja Naukion yhtenäiskoulut sekä Mansikkamäen, Saviniemen ja Urheilupuiston koulut. Kokeilun piirissä olisi noin 2 000 ruokailijaa.

Kevään aikana kerättäisiin tietoa eri ruokalajien menekistä, biojätteen määrästä sekä kustannuksista. Nykyisin oppilas saa kasviruokaa erikseen tilaamalla lukuvuoden alussa.