Mia Röngän kolumni: Karhun vieraana – mitä jälkiä kohtaamisesta jää valokuvaajalle, entä kuvauskohteelle?

Seuratessani karhun puuhia ruokakätköillä pohdin, näenkö sen oikean olemuksen, kirjoittaa tutkija Mia Rönkä kolumnissaan.

kolumnit
Mia Rönkä.
Kalle Mäkelä / Yle

Karhu tulee suoraan kohti. Se on valtava, sillä on pienet ruskeat silmät, ruskea karhea turkki ja pitkät sirppimäiset kynnet. Se pysähtyy hetkeksi nuuhkimaan ilmaa ja jatkaa sitten suoraan kohti minua.

Kun karhu on muutaman metrin päässä, alkukantainen pakoreaktio pyrkii pintaan, tunnen halua ryömiä piilokojun makuulaverin alle. Mittailen katseellani kuvausaukkoja – yhdestä mahtuisi sisään karhun pää tai ainakin käpälä.

Tärisevin käsin painan kameran laukaisinta. Pulssi alkaa laskea vasta, kun karhu pysähtyy kojun edessä ruokakätkölle, syö antimet ja jatkaa matkaansa. Se vaikuttaa olevan tietoinen läsnäolostani mutta on kiinnostunut vain ruokapiiloista.

Kansalliseläimemme karhu (siirryt toiseen palveluun) eli ruskeakarhu on jääkarhun jälkeen Euroopan suurin petoeläin – uroskarhu voi painaa 300 kiloa. Muinaissuomalaiset sekä pelkäsivät että arvostivat tätä pyhänä pitämäänsä eläintä. Karhun merkitystä suomalaisille heijastaa se, että kielessämme on sille yli kaksisataa nimitystä (siirryt toiseen palveluun). Osa niistä on kiertoilmauksia, joita keksittiin siksi, ettei karhun nimeä tohdittu lausua ääneen.

Kun karhu pitkän odotuksen jälkeen tulee kuvausetäisyydelle ja painan laukaisinta, kuvaamisen ilo on ehkä osittain jatkoa muinaiselle karhujen metsästämisen perinteelle. Valokuvaaja Juha Suonpää on todennut valokuvauksen olevan ekometsästystä (siirryt toiseen palveluun), jossa saalis voidaan hyödyntää moneen kertaan.

Tuntuu kuin katsoisin sirkuskarhua, tai kuin tämä metsän kuningas olisi minulla talutushihnassa.

Seuratessani karhun puuhia ruokakätköillä pohdin, näenkö sen oikean olemuksen. Se kiertää lokkien seuraamana tottuneesti ruokapiilolta toiselle, kääntää näppärästi kynsillään kannen herkun päältä, hotkaisee ruoan lokkien kirkuessa ja jatkaa matkaansa juuri siihen suuntaan, minne sen kuvaajan kannalta kuuluisi mennä. Tuntuu kuin katsoisin sirkuskarhua, tai kuin tämä metsän kuningas olisi minulla talutushihnassa.

Vaikka karhukuvani tallentuvat muistikortille dokumenttina kohtaamisestamme, ne ovat erään tutkijan radiohaastattelussa esittämän ajatuksen mukaan illuusioita. Hän totesi, että vaikka luontokuvilta perinteisesti odotetaan dokumentaarisuutta, ne ovat myös illuusioita, jotka esittävät luonnon erilaisena kuin se tavalliselle retkeilijälle näyttäytyy.

Kyseisen tutkijan ajatusmallin mukaan omat kuvani edustavat illuusiota vaikkapa siitä, että luonnossa noin vain pääsisi näkemään karhuja, että niitä voisi katsoa muutaman metrin etäisyydeltä silmiin. Jos kuvieni katsoja itse menee retkelle suolle, hän tuskin kokee samaa kuin minä.

Muuttaako kojutoiminta ja siihen liittyvä syötitys karhujen käyttäytymistä tai ruokavaliota?

Mikä sitten on kohtaamisemme merkitys karhulle? Muuttaako kojutoiminta ja siihen liittyvä syötitys karhujen käyttäytymistä tai ruokavaliota? Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessorin Ilpo Kojolan mukaan toistaiseksi ei ole kattavasti tutkittu, onko kojutoiminnasta haittaa karhuille.

– Kojualueille muodostuu paikallisia karhutihentymiä, jolloin emot ja poikaset ehkä joutuvat tavallista enemmän tekemisiin uroskarhujen kanssa, mistä voi koitua vaaratilanteita, Kojola toteaa.

Jotkin kojualueilla viihtyvät karhut saattavat olla melko pulskia. Kojuilla yleisimmin tarjottavat lohenperkeet ja koirannappulat eivät Kojolan mukaan kuitenkaan riitä karhulle pääasialliseksi ravinnoksi, vaan ne ovat lähinnä mukava lisä luontaiseen ruokavalioon.

Kojuani kiertäessään karhu välillä säikkyy, jopa säntää pakoon. Yleensä karhu välttää ihmistä parhaansa mukaan. Joidenkin suurpetoyksilöiden on kuitenkin todettu katselutoiminnan myötä tottuneen ihmisen läsnäoloon.

Voisivatko karhut sitten hyötyä kojukuvauksesta? Luontokuvalla voidaan katsoa olevan keskeinen merkitys ihmisen luontosuhteen rakentajana. Karhujen tuomat matkailutulot ja myönteinen imago ehkä kääntävät paikallista asenneilmastoa karhuille myönteiseksi. Karhu toimii Suomen matkailulähettiläänä ulkomailla: Kainuussa yli puolet kojukävijöistä on ulkomailta (siirryt toiseen palveluun), ja Kainuun matkailustrategiassa (siirryt toiseen palveluun) suurpetokuvaus mainitaan yhtenä maakunnan vetovoimatekijänä. Kojutoiminnan ja joidenkin muiden elinkeinojen, kuten poronhoidon, välillä saatetaan kuitenkin nähdä mahdollista ristiriitaa. Haaskojen pitoa säätelevät monet lait ja asetukset (siirryt toiseen palveluun).

Itselleni karhukojuyön vaikuttavin anti ei lopulta ollut kuvaaminen, vaan öisen suon jakaminen karhujen kanssa. Luonnon hyvinvointivaikutuksia tutkittaessa on havaittu (siirryt toiseen palveluun), että luonto lisää hyvinvointia myös sitä passiivisesti koettaessa, ei pelkästään aktiivisten harrastusten parissa. Puolen vuorokauden viettäminen kokien ja odottaen on arkikiireen keskellä ylellistä. Sain koko yön vain itselleni, suon kauneudessa ja rauhassa, karhujen vieraana.

Kun yö hämärtyi, ruokakätköt oli tyhjennetty ja kuvat otettu, karhuja jäi kuljeskelemaan alueelle. Muistan edelleen suon tuoksun ja kojuun kantautuvan yöilman tuulahduksen, rahkasammalten litinän tassujen alla. Niinä hetkinä syntyi tunne jonkinlaisesta tasaveroisuudesta kahden suolla yötään viettävän eliön välillä.

Mia Rönkä

Kirjoittaja on naantalilainen tutkija, tiedetoimittaja ja kirjailija, joka on perehtynyt etenkin ihmisen ja muun luonnon suhteeseen. Hän työskentelee Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikössä.