Pohjoiskarjalaisen autopurkaamon aaltopeltisestä aidasta löytyy pala katutaidehistoriaa: Joensuun vanhin säilynyt graffiti eli piissi on päivätty vuoteen 1994.
MEAS-graffititaiteilijan krominen piissi on aikansa näköinen: kaksivärinen, simppeli ja siksi niin toimiva. Ero tähän päivään on se, että nykyään käytetään paljon enemmän värejä, sanoo pohjoiskarjalainen graffitimaalaaja. Kutsutaan häntä vaikka nimellä Erik.
– Maalit ovat kehittyneet 1990-luvulta hurjasti, ja Suomessa on nyt hyvä valikoima maalikaupoissa. Nykyään käytetään saman värin eri sävyjä, jolloin tuloksesta saadaan liukuvia ja smootheja. Se vaatii enemmän rahaa kuin kaksivärinen piissi, sanoo Erik.
Suomessa eletään nyt laillisen katutaiteen kulta-aikaa: esimerkiksi Joensuu ja sen 75 000 asukasta saivat tänä syksynä kaksi uutta muraalia, koko seinän kokoista maalausta, katukuvaansa piristämään. Laillisia maalausseiniä nousee pienemmillekin paikkakunnille ja graffitityöpajoista on tullut luonnollinen osa nuorisotyötä.
Samaan aikaan luvattomien graffitien ja tägien maalaaminen jatkuu junavarikoilla ja betoniseinillä. Erikin mukaan graffitikulttuuri elää ja voi hyvin ainakin Etelä-Suomessa. Graffitiskene on toipunut 2000-luvun alun nollatoleranssista: Stop Töhryille -kampanjan aikana Helsingin kaupunki käytti suuria summia (siirryt toiseen palveluun) graffitien pikaiseen poistamiseen katukuvasta (Radio Helsinki).
Erik on seurannut skeneä parikymmentä vuotta ja saman ajan hän on maalannut itse ympäri Suomea. Omien sanojensa mukaan "yli tuhat graffitia plus tägit, tarrat ja liisteröinnit".
Suomessa tehdään nyt korkeatasoisempia graffiteja kuin koskaan aiemmin – ja taso nousee Erikin mukaan koko ajan. Siitä on kiittäminen laillisia graffitiseiniä ja ilmapiiriä, joka hyväksyy katutaiteen.
Tänä päivänä tyylien kirjo on suuri.
– Vielä 10 vuotta sitten eri puolilla Suomea oli oma tyylinsä: Jyväskylässä, Tampereella, Helsingissä ja Itä-Suomessa tehtiin selkeästi omaa juttua, mutta nykyään ne ovat sekoittuneet netin takia, sanoo Erik.
Pohjoismaiden graffitialueista väitöskirjaa tekevän Kai Ylisen mukaan graffititaide on muuttunut abstraktimmaksi ja se imee vaikutteita ympäröivästä taidemaailmasta.
– Graffiti ei ole niin selkeästi enää nimi seinässä, vaan mukana on syvempää muotokieltä, sanoo Ylinen Jyväskylän yliopistosta.
Erikin mukaan Suomessa piirit ovat loppujen lopuksi aika pienet, ja kaikki maalaajat ovat linkittyneitä toisiinsa ainakin jonkun tutun kautta. Suomalaiset tekijät käyvät ahkerasti myös ulkomailla maalaamassa.
VR käy loputonta taistelua graffiteja vastaan
Poliisin tilastoissa luvattomat graffitit luokitellaan vahingonteoiksi. Niiden määrä on määrä on pysynyt melko tasaisena viime vuodet, noin tuhat tapausta vuosittain. Helsingin graffitiryhmä on aika päiviä sitten lakkautettu ja vahingontekojen tutkinta on hajautettu pitkin poliisilaitosta. Poliisilla ei tunnu olevan kattavaa kuvaa koko Suomen graffititilanteesta.
Suomessa kiivainta graffitien vastaista taistelua käyvä taho on varmasti VR. Junat ovat aina olleet ja ovat edelleen sellaisten graffitimaalaajien suosiossa, jotka hakevat taiteellaan huomiota ja adrenaliinia.
Siitäkin huolimatta, että henkilöjunan kylkeen maalatun graffitin näkyvyys jää pariinkymmeneen minuuttiin matkalla Riihimäeltä hyvällä tuurilla Pasilaan asti, kunnes henkilöjuna otetaan pois liikenteestä ja viedään suoraan puhdistettavaksi. VR haluaa antaa graffiteille niin vähän huomiota kuin mahdollista.
VR Groupin turvallisuuspäällikkö Pekka Aholan mukaan lailliset graffitipaikat eivät ole vähentäneet junien maalaamista, vaikka kasvuakaan ei ole ollut. Vilkkaimpia paikkoja junien maalaamiseen ovat pääkaupunkiseutu, Lahti, Kouvola ja takavuosina myös Turku.
Erikin ja muiden graffitiskeneä seuraavien ihmisten tuntuma on, että junien maalaaminen olisi hienoisessa kasvussa. Varsinkin tavarajunissa samoja graffiteja voi nähdä melko pitkänkin aikaa, sillä niitä ei viedä saman tien puhdistukseen kuten henkilöjunille käy.
VR ei suostu kertomaan, kuinka paljon yhden henkilöjunan puhdistaminen maksaa, mutta Aholan mukaan VR käyttää vuosittain 500 000 euroa graffitien poistamiseen junista. Lisäksi puhdistusaineet ovat niin vahvoja, että joka kolmannen puhdistuksen jälkeen juna pitää maalata tai teipata uudestaan. Laskun maksavat junamatkustajat lippujen hinnoissa.
Joensuu-graffitin kulta-aika oli 2000-luvun alussa
Graffitiskene voi parhaiten Etelä-Suomessa, jossa on laillisia seiniä, maalikauppoja ja aktiivisia maalaajia. Helsingin Suvilahden lailliseen seinään ja Tampereen radanvarteen ilmestyy uusia teoksia lähes päivittäin. Tampereella on pari aktiivista porukkaa: osalla tekijöistä on visuaalista kunnianhimoa, kun taas toisten periaatteena on tehdä mahdollisimman paljon ja näkyvästi.
Pienemmillä paikkakunnilla on puolestaan hiljaisempaa.
Samaan aikaan kun Joensuu on saanut maalia seiniinsä useissa katutaidefestivaaleissa, luvattomien graffitien ja tägien tekeminen on hiipunut Pohjois-Karjalassa. Erikin mukaan enää harvoin tulee vastaan uusien nuorten tekijöiden teoksia.
Erikin mukaan Joensuussa ja Pohjois-Karjalassa luvattomia graffiteja näkyi eniten 2000-luvun alussa: silloin jopa Joensuun keskustaan näkyville paikoille maalattiin graffiteja.
Niihin aikoihin ilmestyivät ensimmäiset maalaukset myös teollisuusalueella sijaitsevaan VR:n tyhjään huoltorakennukseen, joka ristittiin Galleriaksi. Varsinkin Ilosaarirockin aikaan sinne ilmestyi ulkopaikkakuntalaisten, graffitifoorumeilta ja -lehdistä tuttujen tekijöiden piissejä.
Galleria on sittemmin purettu, kun läheisen liikkeen veneitä sotkettiin. Näin kävi, vaikka vanhemmat graffitimaalaajat yrittivät sanoa nuoremmille tekijöille, että paikka pitää jättää siistiksi eikä lähitienoon rakennuksiin saisi maalata, etteivät naapurit suuttuisi.
Sittemmin moni Erikin maalaajatuttu on joko lopettanut tai muuttanut Etelä-Suomeen. Kun on perhe ja työ, ei halua enää riskeerata liikoja. Myös Erik maalaa graffiteja yhä harvemmin, koska haluaa elää ilman turhaa päänvaivaa – eli jättimäisiä korvauksia (siirryt toiseen palveluun) (HS).
Yksi graffititaiteilija pyrkii maksimaaliseen näkyvyyteen, toiselle tärkeämpää on ihmisten ilahduttaminen ja itsensä ilmaiseminen. Erikin filosofia graffitien maalaamisessa on se, että hän haluaa aiheuttaa taiteellaan mahdollisimman vähän harmaita hiuksia kenellekään. Siksi hän ei maalaa keskustan kauppojen seiniin tai tukota ravintolan vessaa täyteen tägejä.
– Tavoitteenani on, että ihminen ilahtuu, kun syrjäisessä tai yllättävässä paikassa tulee vastaan värikäs teos, sanoo Erik.
Graffitikulttuuri hiipuu, jos nuoret eivät innostu
Graffitiskene keski-ikäistyy: Ainakin Helsingissä aktiivisimpia tekijöitä ovat 30–45-vuotiaat miehet. Eli se sama porukka, joka toi graffitikulttuurin Suomeen 1980- ja 1990-luvuilla. Nyt monella heistä on perhe ja duuni.
Tuleeko uusia nuoria graffitiharrastajia, jotka vievät kulttuuria eteenpäin? Graffititaiteilija Jouni "Psyke" Väänänen tekee Keravan kaupungilla töitä sen eteen, että nuorilla olisi laillisia maalausseiniä ja työpajoja.
Väänäsen mukaan uusia graffitimaalaajia tulee koko ajan, mutta ei samaa tahtia kuin hypen ollessa kuumimmillaan.
– Nuorempien tekijöiden sukupolvet ovat pienempiä kuin ennen. Luulen, että jollain aikavälillä tämä hiipuu, kun nuoret eivät pidä graffitia enää coolina, sanoo Väänänen.
Väänäsen mukaan ristiriitaista on se, että tällä hetkellä Suomessa on parhaimmat mahdollisuudet ikinä graffitien maalaamiseen laillisesti, mutta samaan aikaan tekeminen hiipuu.
Niin siinä usein käy, kun vastakulttuurista tulee valtakulttuuria.
Suomessa kasvaa graffitimaalajien sukupolvi, joille graffiti on yhtä jännittävää ja väärin kuin punaisia päin käveleminen. Graffitiväitöskirjaa tekevä Kai Ylinen puhuu vanhemmista, jotka ovat kasvaneet hiphop-kulttuurin kanssa ja nyt laittavat lapsensa graffititunneille ja riimityöpajaan.
– Nykynuoret aloittavat graffitien teon hyvin erilaisesta lähtökohdasta kuin heidän vanhempiensa sukupolvi. Moni heistä ei haluakaan maalata luvattomasti, kun laillisiakin mahdollisuuksia on, pohtii Ylinen.
Ylinen havahtui kotikaupungissaan Jyväskylässä siihen, ettei ollut hetkeen nähnyt siistiä tägiä. Sopivassa paikassa ja hienosti vedettynä.
Tämän päivän graffitikulttuuria on se, että kaveriporukka menee koko päiväksi Suvilahden lailliselle seinälle mankan kanssa maalaamaan. Ajan kanssa, laadukkailla maaleilla ja ilman pelkoa kiinnijäämisestä. Ei ihme, että taiteellinen taso nousee kohisten.
Joensuussa uusia tekijöitä tulee välillä vastaan, mutta harvakseltaan. Silti Erik uskoo graffitiskenen vielä elpyvän Pohjois-Karjalassa.
– Lohikäärme uinuu hetken, ennen kuin se herää.
Lue lisää: