Suuryritysten johtajat ja media peruvat osallistumisiaan investointitapahtumaan Riadissa toimittajamurhaepäilyn takia – suuri arvovaltatappio Saudi-Arabialle

Joukko nimekkäitä yritysjohtajia ja maailmanlaajuisia mediataloja on ilmoittanut peruvansa osallistumisensa Saudi–Arabian suurimpaan investointitapahtumaan vajaan kahden viikon kuluttua.

Jamal Khashoggi
Kaupunkinäkymä Riadista.
Saudi-Arabian pääkaupunki Riad on kasvanut räjähdysmäisesti 1900-luvun puolivälistä lähtien.Jamal Nasrallah / EPA

Sauditoimittaja Jamal Khashoggin katoaminen ja oletettu murhaaminen Istanbulissa on asettamassa Saudi-Arabiaa eristyksiin ja vaikeuttamassa jopa sen talousuudistuksia.

Muutaman tunnin sisällä Yhdysvalloista ja Britanniasta on tullut joukko peruutuksia suurinvestoijilta, joiden oli tarkoitus osallistua Riadissa 23.–25. lokakuuta järjestettävään kuningaskunnan suurimpaan investointitapahtumaan.

Saudit itse vertaavat toista kertaa järjestettävää Future Investment Initiative -tapahtumaa (siirryt toiseen palveluun) Sveitsin Davosin kaltaiseen foorumiin. Viime vuonna paikalla oli 3 800 talouselämän vaikuttajaa eri puolilta maailmaa.

Media boikotoi saudien "Davosia"

Suurista mediataloista paikalle eivät mene yhdysvaltalainen CNN, talousuutisointiin keskittynyt CNBC, sanomalehti New York Times eikä brittiläinen taloussanomalehti Financial Times. Myös The Economist kieltäytyy osallistumasta.

Mediatalot painostavat poisjäännillään viranomaisia selvittämään toimittaja Jamal Khashoggin kohtalon.

Perumisestaan on ilmoittanut muun muassa Maailmanpankin pääjohtaja Jim Yong Kim, jonka piti olla yksi kolmipäiväisen tapahtuman pääpuhujista. Hän vetoaa aikatauluvaikeuksiin.

Brittiläinen miljardööri, Virgin Airin omistaja Richard Branson kertoo jäävänsä pois tapahtumasta. Samalla Branson sanoo peruuttavansa kaksi yhteistä turismihanketta Saudi-Arabian kanssa ja lopettavansa keskustelut Saudi-Arabian investoinneista Virgin Galactict -hankkeeseen. Saudien investointirahasto on suunnitellut sijoittavansa miljardi dollaria avaruusturismia valmistelevaan hankkeeseen.

Myös kuljetuspalvelu Uberin toimitusjohtaja Dara Khosrowshahi jättää tapahtuman väliin. Hänellekin oli varattu yksi pääpuhujien paikoista.

Yhdysvaltain hallituksen edustajat ovat sen sijaan ilmoittaneet osallistuvansa, tärkeimpänä valtiovarainministeri Steve Mnuchin.

USA:n puolustusteollisuus huolissaan kauppasuhteista

Saudi-Arabian suurimmat asetoimittajat Yhdysvalloista ovat jo esittäneet huolensa siitä, että toimittaja Khashoggin katoaminen vaikeuttaisi maiden liikesuhteita.

Presidentti Donald Trump sanoi sopineensa Riadin käynnillään huhtikuussa 2017 yli sadan miljardin dollarin ase- ja hävittäjäkaupoista Saudi-Arabiaan, mutta tämä hanke ei ole vielä edennyt Yhdysvaltain puolustusministeriössä ja kongressissa.

Trump sanoi eilen torstaina Valkoisessa talossa, että toistaiseksi toimittaja Khashoggin katoaminen ei vaikuta liikesuhteisiin. Trump sanoi, ettei ole halukas antamaan suurkauppoja Venäjän tai Kiinan hoidettaviksi.