Portugalia lähestyvä Leslie-hirmumyrsky laantunut hieman – hurrikaaniluokituksesta luovuttiin

Portugali varautuu pahimpaan hirmumyrskyyn sitten vuoden 1842.

hirmumyrskyt
Hurrikaani lähestyy Portugalia
Hurrikaani lähestyy Portugalia

Portugalia lähestyvää myrskyä ei enää luokitella hurrikaaniksi, kertoo Yhdysvaltain hurrikaanikeskus.

Portugalissa valmistauduttiin lauantaina Manner-Euroopan ensimmäiseen hurrikaaniin, ja viranomaiset julistivat osaan maata korkeimman hätätilan. Myös Espanjassa varauduttiin lähestyvään myrskyyn.

Nyt kuitenkin näyttää, että Atlantilta lähestyvän Leslien tuulet puhaltavat enää noin 30 metriä sekunnissa myrskyn keskuksen ympärillä. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan yleisemmin Leslien tuulet puhaltavat keskimäärin 15 metriä sekunnissa.

Kovimpien myrskytuulten ennustetaan yltävän pääkaupunki Lissaboniin puolenyön aikaan.

Portugalissa viranomaiset ovat julistaneet osaan maata korkeimman hälytystilan ja kehottaneet rannikkoseudun asukkaita pysymään sisätiloissa. Myös joitain lentoja on peruttu.

Lissabonin seudulta hirmumyrskyn odotetaan liikkuvan kohti koillista ja Espanjan pääkaupunkia Madridia. Sinne myrskyalueen ennustetaan saapuvan sunnuntaiaamuna, joskin heikentyneenä.

Lue lisää:

Lissaboniin saapuu illalla hurrikaani – jatkaa matkaansa kohti Madridia

Päivitetty 23:11 myrskyn laantuminen hurrikaanistatuksen alle

Lähteet: AFP, STT