Vihreiden Antero Vartia perusti säätiön torjumaan ilmastonmuutosta

Vartia ilmoitti viikonloppuna jättävänsä eduskunnan ja keskittyvänsä ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Antero Vartia
Antero Vartia
Antero VartiaYle

Vihreiden kansanedustaja Antero Vartia on perustanut voittoa tavoittelemattoman säätiön, joka keskittyy ilmastonmuutoksen torjumiseen. Vartia kertoo Twitterissä (siirryt toiseen palveluun), että säätiön lanseeraus tapahtuu tämän vuoden puolella.

– Kerron enemmän, kun sen aika koittaa, Vartia viestitti STT:lle.

Vartia kertoo perustaneensa säätiön keväällä.

Säätiörekisteriin toimitettujen sääntöjen perusteella säätiön nimi on Kompensäätiö. Säännöissä säätiön toiminnaksi kuvaillaan kasvihuonekaasupäästöjen kompensaation mahdollistavan palvelun tarjoaminen, mutta Vartia tviittaa, että rekisterissä oleva kuvailu on vanhentunut.

Vartia ilmoitti viikonloppuna Facebookissa (siirryt toiseen palveluun), ettei hän aio asettua ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa. Hän kuitenkin kertoi jatkavansa työtä yhteiskunnan eteen toisella areenalla.

– En pysty ajallisesti sitoutumaan seuraavaan eduskuntakauteen, sillä aion keskittää kaiken aikani ilmastonmuutoksen torjuntaan, Vartia kirjoitti Facebookissa lauantaina.

Vartia on ollut julkisuudessa paitsi kansanedustajana myös suositun saunaravintola Löylyn perustajana. Hän kertoi viime viikolla myyvänsä osuutensa yrityksestä näyttelijä Jasper Pääkköselle.

Yrittäjänä toiminut Vartia valittiin eduskuntaan huhtikuun 2015 vaaleissa. Hän sai Helsingin vaalipiirissä lähes 6 900 ääntä.

Lue lisää:

Vihreiden Antero Vartia jättää eduskunnan

Kansanedustaja Antero Vartia luopuu Löylystä, ostajana näyttelijä Jasper Pääkkönen