Huuhkajat nähdään myös ensi vuonna Ratinassa: "Suurin osa kotiotteluista varmaan Tampereella" – peli alkaa omituisen myöhään

Olympiastadionin nurmi otetaan käyttöön vasta vuoden 2020 kesällä. Ratina toimii myös jatkossa todennäköisenä varakenttänä.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue
Teemu pukki tim sparv huuhkajat
Teemu Pukilta odotetaan taas illalla maaleja.Lehtikuva

Huuhkajat kohtaa Kreikan maanantaina illalla jalkapallo-ottelussa. Suomi on ottanut kolmesta Kansojen liigan ottelusta kolme voittoa. Maanantai-iltana Ratinassa vastaan tulee lohkon kärkiottelussa Kreikka.

Huuhkajien pelejä on pelattu Tampereen Ratinassa, koska Olympiastadionin nurmi otetaan käyttöön vasta vuoden 2020 kesällä.

Suomen Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande sanoo, että maaottelun pelejä nähdään jatkossa myös Tampereella, vaikka sopimus päättyy.

– Parhaillaan neuvottelemme ensi vuodesta, koska sopimus päättyy nyt.

Pääsihteerin mukaan Huuhkajat nähdään myös jatkossa Ratinassa.

– Todennäköisesti ensi vuonna on viisi kotiottelua ja niistä varmaan suurin osa Tampereella, Casagrande sanoo.

Olympiastadion on Huuhkajien kotikenttä remontin jälkeen, mutta pääsihteerin mukaan myös jatkossa pelejä voidaan antaa Tampereelle.

– Ei niin kiinnostavia maita voidaan pelata muuallakin kuin Helsingissä.

Peli alkaa todella myöhään

Kävijämäärät eivät ole olleet pääsihteerin mukaan Tampereella niin hyviä kuin Helsingissä. Osittain niihin vaikuttaa myös se, että esimerkiksi maanantaina illalla peli alkaa vasta kello 21.45. Tämä johtuu Uefan päätöksestä. Uefa on päättänyt, että otteluiden pitää alkaa samaan aikaan.

– Ymmärrämme, että se on todella hankala aika, pääsihteeri sanoo.

Palloliitto yrittää vaikuttaa siihen, että arkena ottelu voisi alkaa jo kello 19.00, kuten viikonloppuna. Casagranden mukaan vaikuttamismahdollisuudet ovat kuitenkin pienet.

Palloliitto on ollut pääosin tyytyväinen Tampereen Ratinan järjestelyihin. Syyskuun Unkari-pelissä nurmi ei ollut paras mahdollinen ja siitä lähti palautetta. Nurmen kunto johtuu siitä, että Ratinassa on myös muita tapahtumia.

Kreikka-pelin alla Palloliiton pääsihteeri on tyytyväinen Ratinan nurmeen.

Tampereen kaupungin Ratinasta vastaava liikuntapäällikkö Jari Tolvanen sanoo, että lokakuun lämpimät ilmat ovat uskomattoman hieno tuuri.

Tolvanen toivoo, että Huuhkajat jatkaa Ratinassa.

– Suomi on voittanut kaikki pelinsä täällä.

Yle Puheen lähetys Suomi-Kreikka -ottelusta alkaa kello 21.30.

Lue myös:

Suomi hyökkää Kreikan kimppuun itseluottamusta uhkuen – Robin Lod tuntee kreikkalaisten metkut

Markku Kanerva nauroi: "Tietysti tilastot ovat vähän tylsää luettavaa, kun kaikki pelit ovat päättyneet 1–0 ja Pukki on tehnyt kaikki maalit"

Huuhkaja-fanien huutomyrsky Pukin maalin jälkeen mykisti puolustaja Urosen – "Se hetki jää ikuisiksi ajoiksi takaraivooni"

Forsell tuuletti Pukin voittomaalia ennen kuin pallo oli edes lähtenyt jalasta – "Tämä oli ainutlaatuinen tapahtuma"

Paatelaisen Latvialla ei kulje Kansojen liigassa – Gibraltar teki jalkapallohistoriaa

Löwin kurimus jatkuu – saksalaislehdistö moukaroi maajoukkuevalmentajaa Hollanti-tappion jälkeen

Asiantuntijan mukaan Huuhkajien tosipelit alkavat Kreikan kohtaamisesta: "Joukkueen todelliset kyvyt mitataan nyt"