Hirvijahdin myöhentäminen jakaa metsästäjien mielipiteitä

Metsästyksen aloittamista on siirretty hirvien kiima-ajan vuoksi.

Lyhyet
Läheltä
Yle

Hirven jahtikauden myöhentäminen kahdella viikolla lokakuun puoliväliin jakaa hirvimiesten mielipiteitä. Metsästyksen aloittamista on siirretty hirvien kiima-ajan vuoksi.

Esimerkiksi Keljon hirvimiehille Jyväskylässä metsästyksen aloittaminen syys-lokakuun vaihteessa sopisi paremmin.

– Hirvet ovat vähän niin kuin kesäalueilla tässä, pakkasella ja lumella ne lähtevät vaeltamaan muille alueille päin. Heille se on tietenkin hyvä juttu, tuumaa hirvimies Jyrki Rahikkala.

Osa hirviporukoista viivyttää hirvijahdin aloittamista liian lämpimien säiden takia. Näin varsinkin jos hirviseurueella ei ole käytettävissä kunnollisia jäähdytyslaitteita.

Vaihtoehtona on silloin jahdin lykkääminen tai hirven ruhojen riiputtamisajan lyhentäminen.

– Kun meillä ei ole kylmäkoneita, niin riiputusaika jää lyhyeksi. Jos lauantaina hirvi kaadetaan, niin se pitää jo maanantaina hoitaa palasiksi, Rahikkala kertoo.

Normaaleilla lokakuun keleillä hirveä voi riiputtaa Rahikkalan mukaan pari päivää pidempään.