Velkajärjestelyyn hakeutunut Sears oli vähittäiskauppa, joka muutti amerikkalaisten kulutustottumuksia – uranuurtaja laatikkomyymälöiden perustajana keskustojen ulkopuolelle

Sears on ollut aikoinaan Yhdysvaltojen suurin vähittäistavarakauppayhtiö ja samalla yksi maan suurimpia työnantajia

Sears Holdings
kaupan sisäänkäynti, asiakkaita tulee ulos
Searsin markkina-arvo oli laskenut syyskuussa jo alle 100 miljoonan dollarin. Richard Sears perusti yrityksen Minnesotassa vuonna 1886.Daniel Acker / Getty Images

Amerikkalainen 132 –vuotias vähittäiskauppayhtiö Sears on jättänyt konkurssihakemuksen. Sen emoyhtiö, joka omistaa kymmeniä tunnettuja vähittäiskauppoja Yhdysvalloissa, ei kyennyt enää maanantaina maksamaan 134 miljoonan dollarin velkaa. Yhtiön toimitusjohtaja sekä suurin osakkeenomistaja Eddie Lambert luopui samalla toimitusjohtajan tehtävästä.

Vähittäistavarakauppayhtiö Sears on kertonut, että se aikoo pitää kannattavat myymälät auki konkurssimenettelyn ajan. Tällä hetkellä avoimena on 700 vähittäiskauppaa, joissa työskentelee 6 800 työntekijää. Vielä helmikuussa sillä oli 1 000 vähittäiskauppaa, joissa työskenteli 89 000 työntekijää

Sears etsii parhaillaan ostajaa kaupoillensa. Tämän vuoden loppuun mennessä se aikoo kuitenkin sulkea 142 kauppaa. Sen lisäksi 46 kauppaa on tarkoitus sulkea jo marraskuussa.

– Tämä yritys oli amerikkalaisen vähittäiskaupan jättiläinen 1950-luvulla. Toivottavasti uusi pienempi Sears on myös terveempi, amerikkalainen kaupan alan konsultti Craig Johnson toteaa.

Kuluttajat hylkäsivät viime vuosikymmenellä

Sears oli vähittäiskauppa, joka muutti amerikkalaisten kulutustottumuksia. Se oli ensimmäinen yritys, joka perusti laatikkomyymälöitä kaupunkien keskustojen ulkopuolelle.

Katalogien myötä tavallisilla kuluttajilla oli mahdollisuus ostaa Searsilta suuria määriä kulutustavaroita.

Suuren osan sen 132 vuoden historiasta, yhtiö oli amerikkalaisen vähittäiskaupan eturintamassa. Sen postimyynti- ja jakeluinnovaatiot tekivät yrityksestä markkinajohtajan.

Sears menetti menetti kuluttajien suosion viime vuosikymmenellä, koska verkkokaupat sekä isot laatikkomyymälät, kuten Walmart ja Home Depot valtasivat markkinoita. Yrityksen johto vähensi mainontaa, eikä se onnistunut nykyaikaistaamaan myyntipisteitään.

Viime vuosikymmeneltä lähtien yrityksen loisto on ollut kuitenkin vähäistä. Yhtiö on menettänyt pääomiaan vuosia ja sen työntekijöiden määrä on laskenut kymmenillä tuhansilla. Sillä on myös useita tuhansia myymälöitä vähemmän kuin vuonna 2008, jolloin se yhdistyi Kmartin kanssa. Myös Chicagon historiallinen Sears Tower, jota se ei enää omista, nimettiin uudelleen

Lähteet: AP