Stockmann luopuu viimeisestäkin jalansijastaan Venäjällä

Stockman myy Nevsky Centre -kauppakeskuksensa Pietarissa.

Stockmann
Stockmannin tavaratalon sisäänkäynti Pietarissa
Stockmannin tavaratalon sisäänkäynti PietarissaAnatoly Maltsev / EPA

Stockmann myy Venäjän Pietarissa sijaitsevan Nevsky Centre -kauppakeskuskiinteistönsä PPF Real Estate -yhtiölle 171 miljoonan euron kauppahinnalla, Stockmann kertoo tiedotteessaan. Nevsky Centre -kiinteistön tasearvo tämän vuoden alussa oli 181 miljoonaa euroa.

Kauppa sisältää Stockmannin kokonaan omistaman venäläisen tytäryhtiön, OOO Stockmann Nevsky Centren, joka omistaa 100 prosenttia Nevsky Centren kiinteistöstä. Kaupan toteutuminen edellyttää Venäjän kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

Stockmannin mukaan tavoitteena on kaupan saaminen päätökseen ja yhtiön omistuksen siirtyminen tämän vuoden loppuun mennessä. Jo noin kaksi vuotta sitten Stockmannin hallitus kertoi selvittävänsä Nevsky Centren myyntiä.

Uutta omistajaa on haettu aktiivisesti

Stockmannin toimitusjohtaja Lauri Veijalainen sanoo STT:lle, että uutta omistajaa on etsitty aktiivisesti jo jonkin aikaa. Veijalainen ei ota kantaa siihen, keiden muiden kanssa kauppakeskuksen myynnistä mahdollisesti neuvoteltiin.

– PPF on kansainvälinen kiinteistöyhtiö ja Nevsky Centre saa tästä hyvän uuden omistajan, Veijalainen vastaa kysymykseen, miksi kauppakeskus myytiin juuri PPF:lle.

Veijalainen ei avaa, millaisia suunnitelmia uudella omistajalla kauppakeskukselle on.

– Sitä pitää kysyä heiltä. Nevsky Centre on paalupaikalla oleva hieno kauppakeskus, he saavat tästä hienon kohteen, hän sanoo.

Muut Venäjällä sijaitsevat tavaratalonsa Stockmann myi Reviva Holdings -yhtiölle jo vuonna 2015 ja kauppa saatiin päätökseen vuoden 2016 alussa.

Nevsky Centre avautui marraskuussa 2010. Kauppakeskuksessa on tällä hetkellä yli 90 vähittäiskauppa- ja toimistovuokralaista.

Stockmannin tiedotteen mukaan PPF Real Estate hallinnoi 2,0 miljardin euron arvoista kiinteistöomaisuutta Euroopassa ja Venäjällä.

Lue myös:

Stockan Herkku vaihtaa logoa ja nimeä: uudessa nimessä suomea, englantia ja vielä ruotsiakin

Stockmann hinasi voittoaan ylöspäin – Lindex vaihteeksi iskussa