Digita rakentaa tukiaseman Kemin Paattioon

Mobiilidatan käyttö on kasvanut Paattion ympäristössä, mikä on heikentänyt yhteyksiä.

Langaton tukiasema
Tukiasema
Perheillä on nykyään useita mobiilidataa käyttäviä laitteita, minkä vuoksi tukiasemia on oltava nykyistä tiheämmässä palvelutalon säilyttämiseksi.Sini Ojanperä / Yle

Kemin nettiyhteydet paranevat ensi vuonna. Verkko-operaattori Digita rakentaa Paattioon tukiaseman, joka lisää alueen nettiyhteyksien kapasiteettia. Lisätarve johtuu mobiilidatan käytön kasvamisesta.

Digitan mukaan Telia ja DNA ovat saaneet lähialueilta runsaasti palautetta yhteyksien heikkenemisestä.

Kemin tekninen lautakunta päättää tiistaina noin sadan neliön maa-alueen vuokraamisesta Digitalle. Vuokra-aika on 20 vuotta ja vuosivuokra 600 euroa.

Digita käynnistää rakentamisen päätöksen saatua lainvoiman. Yhtiö tähtää siihen, että asema valmistuu helmikuussa.

Digita vastaa aseman toiminnasta ja tarjoaa sieltä vuokrapaikkoja mobiilioperaattoreille.

Masto on noin 40 metriä korkea. Tontille rakennetaan lisäksi noin kahdeksan neliön kokoinen laitetila.