Peto raateli kolme poronvasaa – poromiehet hakemassa lupaa suden metsästykseen

Peto on raadellut viikon aikana kolme poronvasaa Rovaniemellä Lohinivan kylän tuntumassa.

poronhoito
Susi.
Arkistokuva.AOP

Poromiehet aikovat hakea poikkeuslupaa Kittilän ja Rovaniemen rajalla liikkuvan suden metsästykseen. Alakylän paliskunnan poroisäntä Jani Jääskö sanoo, että lupahakemus suden pyytämiseksi saatetaan jättää jo tiistaina.

Jääskö pitää varmana, että susi on raadellut kolme poronvasaa Lohinivan kylän tuntumassa viikon aikana. Viimeisin raato löytyi viime sunnuntaina.

– Sudeksi sen tietää jäljistä ja tappotyylistä, Jääskö sanoo.

Poroisäntä arvioi, että susi on ollut alueella jo pidempään ja lienee edelleen lähistöllä.

– Mitenpä sen osaa varmuudella sanoa, onko se vielä siinä, mutta melko varmasti on. Jonkinlaisia havaintoja sudesta on ollut jo loppukesän aikana, jopa näköhavaintoja.

Vasoja kadonnut aiemminkin

Jääskö sanoo, että suden liikkuminen näkyy myös paliskunnan poroissa Lohinivan alueella.

– Niiltä on kadonnut vasoja. Kaikkia raatoja ei kuitenkaan ole vielä löydetty alueelta. Raatoja on vaikea löytää sulan maan aikana, poroisäntä kertoo.

Jääskön mukaan suden metsästäminen poikkeusluvalla olisi ensimmäinen kerta Alakylän paliskunnassa.

– Alueen maasto on hankala ja siinä on paljon yksityismaita. Yksityismailla metsästämiseen pitää olla maanomistajan lupa.

Poikkeusluvasta sudenpyyntiin päättää Suomen riistakeskus.

Riistakeskuksen myöntämillä vahinkoperusteisilla poikkeusluvilla metsästettiin yhteensä seitsemän sutta poronhoitoalueella viime metsästysvuonna. Näistä kaksi kaadettiin Lapissa.

Edellisenä metsästysvuonna 2016-2017 poikkeusluvilla saatiin poronhoitoalueella yhteensä 14 sutta, joista kaksi Lapissa.