1. yle.fi
  2. Uutiset

Laihialainen mustan kullan resepti ratkaisee muovin kierrätyksen ongelmia – kaasutuslaitoksen laajennus jo vireillä

Pohjanmaan Hyötyjätekuljetus Oy:n laitoksessa muovi kuumennetaan ja höyrystymisen ja tislauksen jälkeen siitä syntyy öljyä.

kierrätys
Pohjanmaan Hyötyjätekuljetus
Viime vuonna valmistunut laitos pystyy käsittelemään 10 000 tonnia muovijätettä vuodessa.Terhi Varjonen / Yle

Sekajätteestä eroteltu muovijäte on arvokasta raaka-ainetta Pohjanmaan Hyötyjätekuljetus Oy:n kaasutuslaitoksessa Laihialla. Viime vuonna valmistuneessa laitoksessa muovi kuumennetaan ja höyrystymisen ja tislauksen jälkeen siitä syntyy pyrolyysiöljyä raaka-aineeksi muun muassa öljyteollisuudelle.

– Täällä kierrätetään se mikä öljyssä on arvokasta eli hiilivedyt, toteaa toimitusjohtaja Mikko Lammi.

Lammin mukaan perinteisen muovin kierrätyksen yksi suurimmista ongelmista on se, että valtaosa muoveista ei ominaisuuksiensa takia sovi kierrätettäväksi. Kemiallisessa kierrätyksessä vältetään tämä ongelma.

– Kemiallisen kierrätyksen kautta voidaan käsitellä käytännössä mitä tahansa muovia.

Kaasutus- ja nesteytysprosessin tuloksena syntyy kaasuja, nesteitä ja hiiltä. Nesteet jatkojalostetaan sitä käyttävän teollisuuden tarpeiden mukaan. Lopputuloksena muovijätteet jalostuvat moneksi, aina liikennepolttoaineista uusiin neitseellisiin muovituotteisiin asti.

Pohjanmaan Hyötyjätekuljetuksen näytepulloja
Kuvassa vasemmalta oikealle laihialaisyrityksen muovijätteestä jalostamaa diesel-polttoainetta, kevytpolttoöljyä ja raakaöljyä.Terhi Varjonen / Yle

Muovin kemiallinen kierrätys on vielä vähäistä. Valtaosa Euroopan muovin kierrätyksestä on mekaanista kierrätystä ja kemiallisten reittien osuus on alle 2 prosenttia.

Tänään julkistetussa uudessa kansallisessa muovitiekartassa (siirryt toiseen palveluun) kemiallisen kierrätyksen mahdollisuudetkin nostetaan esiin ja pyrkimyksenä on arvioida kemiallisen kierrätyksen soveltuvuutta ja vaikutuksia Suomessa.

Raaka-ainetta riittää, laajentaminen edessä

Kyrönmaalla ollaan muovien kemiallisessa kierrättämisessä etulinjassa. Hyötyjätekuljetus pystyy kierrättämään keräämänsä muovijätteen lähes sataprosenttisesti. Se kerää jätettä pääasiassa Pohjanmaan kotitalouksilta ja yrityksiltä, mutta materiaalia tulee kauempaakin. Pulaa muovijätteestä ei ole.

– Suomessa syntyy 3 miljoonaa tonnia yhdyskuntajätettä vuodessa ja siitä lähes puolet on muovituotteita tai muovijohdannaisia, selvittää Lammi.

Nykyinen kaasutuslaitos käsittelee 10 000 tonnia muovijätettä vuodessa, mutta laajentamissuunnitelmat on jo laadittu ja laitoksen kokoa on tarkoitus kasvattaa.

– Tulevaisuudessa on varauduttu 200 000 muovijätetonnin käsittelyyn.

Muovijätettä Pohjanmaan hyötyjätekuljetuksen hallissa
Terhi Varjonen / Yle

Kapasiteetin kasvattaminen ei käy käden käänteessä muun muassa luvitusten takia, mutta toimitusjohtaja Lammi toivoo, että aloittamaan päästäisiin parin vuoden päästä.

Lammin mukaan aika näyttää, kuinka isoksi toimijaksi Pohjanmaan hyötyjätekuljetus voi kasvaa, mutta joka tapauksessa tulevaisuus näyttää hyvältä.

– Aika pitkällä ollaan. Olemme pystyneet tuottamaan sellaisia nesteitä, joita kukaan muu ei ole pystynyt tuottamaan, ja jalostus on pitkälle omaa käsialaa.

Lue lisää: Muovivero, panttijärjestelmän laajennus, parempaa kierrätystä – näillä keinoilla Suomi hinkuu mallimaaksi muovin kulutuksen vähentämisessä

Lue seuraavaksi