Uusi sopimus allekirjoitettu: Suomesta aletaan suunnitella suoraa tavarajunareittiä liki 4 000 kilometrin päähän Kazakstaniin

Kouvolasta on jo noin vuoden ajan kulkenut konttijunia Kiinaan. Uusi yhteys lisäisi vientiä rautateitse Suomesta Kazakstaniin.

rautatieliikenne
ihmisia ja siniset kontit juna kiinaan
Konttijuna Kouvolan ja Kiinan välillä on noin vuodessa vakiintunut. Se kulkee kerran viikossa molempiin suuntiin. Seuraavaksi suunnitellaan tavarankuljetusta Suomesta Kazakstaniin.Pyry Sarkiola / Yle

Kazakstanin rautatieyhtiö ja Kouvolan kaupunki haluavat tavarajunareitin Kouvolasta Kazakstaniin.

Kouvolan kehitysyhtiö Kinno ja Kazakstanin rautatieyhtiö ovat tänään tiistaina sopineet, että he alkavat suunnitella uutta noin 3 800 kilometriä pitkää tavarajunayhteyttä Suomen ja Kazakstanin välille.

Mukana sopimuksessa ovat myös Kazakstanin rautateiden rahtiyhtiö KTZ Express ja Unytrade Oy, joka on yhtiön edustaja Suomessa. Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbakej on parhaillaan vierailulla Suomessa ja osallistui sopimuksen allekirjoitustilaisuuteen Helsingissä.

Kehittämisyhtiö Kinnon mukaan uusi yhteys mahdollistaisi kuljetukset edelleen uusiin maihin, kuten esimerkiksi Iraniin.

Toistaiseksi ei vielä tiedetä, koska ensimmäisen konttijuna Kouvolasta Kazakstaniin lähtee.

Kartta, jossa näkyy rautatiereitti Kouvolasta Kazakstanin halki Kiinaan.
Nykyisin tavarajuna kulkee Kouvolasta Kiinaan kerran viikossa. Uusi reitti olisi Kouvolasta Kazakstaniin.Yle Uutisgrafiikka

Juna Kiinaan kulkee jo

Konttijuna Kouvolasta Kiinan Xi'aniin on kulkenut pian vuoden ajan. Se on vakiintunut niin, että konttijuna kulkee kerran viikossa molempiin suuntiin.

Kiinaan suuntaavista junista ei kuitenkaan ole voinut jättää matkan varrella kontteja pois, vaikka reitti Xi'aniin kulkeekin Kazakstanin halki.

Kouvolasta on tiivistetty yhteistyötä myös Norjan ja Ruotsin suuntaan. Kouvolan kehitysyhtiö Kinno solmi viime kesänä yhteistyösopimuksia, jotka laajensivat konttijunareitin ulottumaan Kouvolan kautta myös Norjaan ja Ruotsiin.

Esimerkiksi Haaparanta ja Narvikin satama ovat niin ikään kiinnostuneita raideliikenteestä Kouvolan kautta Kazakstaniin.

Kinnon toimitusjohtajan Martti Husun mukaan Kazakstanissa olisi kysyntää erilaisille raskaille toimituksille. Tällä hetkellä Kymenlaaksosta viedään jo Kazakstaniin muun muassa suuria, kerrostalon kokoisia osia öljyntuotantokentille, mutta ne kuljetetaan jokilaivoilla Haminan satamasta Kazakstaniin.

Kolmen sahan yhteinen juna

Säännöllisen, kerran viikossa kulkevan Kouvola-Kiina-yheyden lisäksi Suomesta on myös muuta tavaraliikennettä Kiinaan.

Esimerkiksi keskiviikkona lähtee kolmen suomalaisen sahan yhteinen konttijuna, joka on täynnä sahatavaraa. Konttijuna on ensimmäinen usean sahatavaratoimittajan yhteisjuna.

Junassa on yhteensä 41 konttia. 800 metriä pitkä juna kulkee Kouvolasta Kiinaan 14 päivässä.

– Yhteisjunan myötä pienempien sahojen on mahdollista hyödyntää junakuljetuksia Kouvola–Xi'an-junareitillä, Kinnon toimitusjohtaja Martti Husu sanoo.

Uusia sahatavarakuljetuksia on jo sovittu lähteväksi Kouvolasta marras- ja joulukuussa. Myös sahatavarakuljetuksista halutaan tehdä säännöllisiä.

Ensimmäinen kokonaan sahatavaraa sisältänyt juna lähti Suomesta Kiinaan tammikussa. Tuolloin junaan oli pakattu vierumäkeläisen Versowoodin tuotteita.

– Tämä on merkittävä päänavaus, koska näin saavutetaan keskinen Kiina uudella tavalla, Verssowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra totesi tammikuussa Ylelle.

Suomen ja Kiinan välinen rautatieliikenne avaa suomalaiselle puulle uuden reitin Kiinaan. Merikuljetusta nopeampi toimitustapa voi kasvattaa sahatavaran myyntiä.