Satavuotiaan Walfred Andersonin uskomaton elämä: Lamat ja Siperian vankileirit eivät nujertaneet suomalaisen ikuista optimismia

Ikäveteraani kehottaa nuoria opiskelemaan ammattiin ja suhtautumaan kriittisesti johtajien puheisiin.

Satavuotiaat ihmiset
Amerikan, Neuvostoliiton ja Venäjän kokenut satavuotias: "Odotan, että Putin saisi tuomion"
Amerikan, Neuvostoliiton ja Venäjän kokenut satavuotias: "Odotan, että Putin saisi tuomion"

Mitä kysytään ihmiseltä, joka täyttää sata vuotta?

Ensin tietysti halutaan tietää korkean iän salaisuus ja toiseksi neuvoja nuorille.

Molemmat ovat hyviä kysymyksiä. Tyrnäväläinen Walfred Anderson vastaa niihin tottuneesti ties kuinka monennen kerran, tosin ensimmäiseen kysymykseen niin, että kuulijan täytyy ihan itse päätellä, onko mies tosissaan vai ei.

– Syön valkosipulinkynnen joka päivä, nuorempana pienen vodkaryypyn kanssa, mutta nyt otan vain joskus lusikallisen konjakkia.

Toinen vastaus on virallisempi, ehkä sen merkiksi, että siihen kannattaa suhtautua vakavammin.

– Opiskelkaa nuoret kunnolla ja hankkikaa itsellenne ammatti.

Mikä mies tämä Anderson sitten on ja mikä hän on nuorempiaan neuvomaan? Onko hän niitä, joiden elämäntarina kannattaa kertoa?

Taitaa olla.

Walfred Andersson
Walfred Anderson puhuu hyvin suomea, englantia ja venäjää. Tietokonetta hän käyttää kaikilla kielillä.Paulus Markkula

Työn perässä Amerikkaan

Walfredilla on tapana vetää leukaa rivitaloasunnossaan Tyrnävällä. Vaikka leuka ei enää nousekaan tangon päälle, varpaat sentään irtoavat lattiasta. Näin hän tekee myös aurinkoisena lokakuun alun päivänä, jolloin tulee kuluneeksi tasan sata vuotta hänen syntymästään Astoriassa USA:ssa.

Walfredin isä, Tyrnävällä asunut Antti Jaara oli yksi niistä sadoista tuhansista, jotka haaveilivat paremmasta elämästä ja lähtivät työn perässä Yhdysvaltoihin. Myös isän sisko ja myöhemmin kaksi veljeä päättivät lähteä.

Reilut sata vuotta sitten Suomesta lähdettiin pakoon sortoa, köyhyyttä ja sotaa. Tuolloin ne olivat hyviä ja hyväksyttyjä syitä muuttoon, sillä parempaa elintasoa oli lupa tavoitella. Nykyään samasta syystä muuttavaa sanotaan elintasopakolaiseksi.

Walfredin isälle Antille Amerikka avautuu mahdollisuuksien maana ja työtä järjestyy kuparikaivokselta Michiganissa. Anttia ja hänen veljiään uhataan kuitenkin potkuilla elleivät he muuta sukunimeään, jonka ääntäminen on Amerikassa mahdotonta.

Antti Jaarasta tulee Andrew Anderson.

Myöhemmin Antti muuttaa tapaamansa Marian kanssa Oregoniin rakennusmieheksi ja lopulta Astoriaan Tyynen valtameren rannoille kalastajaksi. Siellä perheeseen syntyy kaksi poikaa, Viljo ja Walfred.

Walfred ja Antti Andersson.
Kotialbumista: Walfred ja isä Antti Astoriassa.Paulus Markkula

Perhe hankkii ensin Durantin ja sitten Fordin, jolla ajellaan eväät koriin pakattuina lähiympäristössä. Kesäpäiviä vietetään läheisellä Cannon Beachillä simpukankuoria keräillen. Pojat menevät kouluun ja saavat kavereita. Isän rakentaman kotitalon olohuoneesta on näkymä rannattomalle merelle, missä ilta-aurinko laskee horisontin taakse.

Kukaan ei vielä aavista, että kohta taivaalle kerääntyy myrskypilviä.

Walfred Anderson näkee lapsuudenkotinsa lähes 70 vuoden jälkeen

Yhdysvalloissa vaurastutaan työllä ja varsinkin sijoittamalla. Suuria määriä rahaa alkaa kasautua pörssiin. Siellä tehdään satumaisia voittoja.

Loppu onkin liian tuttua tarinaa. Pörssi romahtaa vuonna 1929 ja Walfredin isä jää työttömäksi lukemattomien muiden tavoin. Ahkera mies etsii ulospääsyä ahdingosta.

– Isä oli kova tekemään töitä, varmaan se tilanne ahdisti, vaikka ei me lapset sitä silloin ymmärretty, Walfred muistelee.

Lama jatkuu. Isä päättää vuonna 1931 myydä auton ja talon ja lähteä satojen muiden tavoin etsimään parempaa elämää, tällä kertaa Neuvosto-Karjalasta.

Työn perässä Karjalaan

Agitaattorit ovat levittäneet tietoa, että Neuvostoliitossa kunnon työmiestä arvostetaan. Se kuulostaa niin hyvältä, että moni muukin päättää lähteä. Andersonit lähtevät matkaan tuttavaperheen kanssa.

– Perheen pojalta pääsi itku, kun lähdettiin. Kai se arvasi, ettei se näe Astoriaa enää uudelleen.

Jälkeenpäin ihmisten hyväuskoisuudelle on ollut helppo naureskella mutta pohjimmiltaan lähdön syynä oli saada omalla työllä paremmat elinolot.

Tämän vahvistaa myös Siirtolaisinstituutin toimitusjohtaja, filosofian tohtori Tuomas Martikainen, joka on tutkinut muuttoliikkeiden syitä. Tosin vielä enemmän Neuvosto-Karjalaan veti ideologia.

– Työttömyys oli yksi syy lähteä, mutta Neuvostoliitto oli ihmisten mielessä myös työväestön utopia. Suomalaisista monet olivat sosialistisen aatteen kannattajia.

Passeja
Walfredilla on neljä passia: Suomen, USA:n, Venäjän ja Neuvostoliiton. Näistä vain Neuvostoliiton passi (vasemmalla) on tällä hetkellä voimassa mutta passin myöntänyttä maata ei enää ole.Paulus Markkula

Walfred on vain kolmentoista kun perhe lähtee laivalla New Yorkista Tukholman kautta Leningradiin.

Perillä nuori Walfred panee merkille, että ihmiset kulkevat virsuissa.

Neuvostoliitossa työtä on runsaasti, mutta vaurautta niukasti. Isä Antista tulee rakennusmies ja äiti Maria pääsee leipomoon Kontupohjassa. Aluksi Andersonit asuvat neljän perheen kanssa samassa asunnossa.

Lapset kuitenkin pääsevät kouluun, ja kuuden vuoden kuluttua Walfredista tulee sähkömies.

Neuvostoliitossa puhutaan sosialismista. Toisella puolella rajaa kiihkoilee kuulemma joukko fasismin kannattajia. Aika pian Andersonienkin perheessä huomataan, että kohta tapahtuu jotain pahaa. Epäluulo suomalaisia kohtaan kasvaa pikku hiljaa.

Vuonna 1935 Walfredin äiti kuolee. Kolmen vuoden päästä Walfredin isä vangitaan suoraan työmaalta petturuudesta epäiltynä. Hän kuolee Siperiassa parin vuoden päästä.

Kuusisen kansanarmeija sotilaita
Kotialbumista: Walfred (ylärivissä vasemmalla) värvättiin Otto Wille Kuusisen kansanarmeijaan.Paulus Markkula

Tällä välin on alkanut talvisota. Neuvostoliitto heittää taisteluihin suomensukuisista kootun Otto Wille Kuusisen kansanarmeijan. Walfred värvätään mukaan.

Osasto viedään Petsamoon, mutta tällä kertaa Walfredilla on onnea. Ennen kuin osasto ehtii rintamalle, sota loppuu.

Elämä näyttää hetkeksi rauhoittuvan ja Walfred avioituu Eila Kaipaisen kanssa.

Sitten syttyy jatkosota, johon Walfred ei enää kelpaa. Eivät kelpaa useimmat muutkaan suomensukuiset: epäilyttävinä heidät evakuoidaan Uralin taakse Siperiaan. Walfred joutuu työleirille Tseljabinskiin erilleen vaimostaan.

Vuoden päästä Walfred kuitenkin vapautuu, kun terveys pettää. Terveyden pettäminen on pelastus, sillä työleirillä raataminen vie usein hautaan.

Walfred myy torilla paitansa, jotta saa kasaan 50 ruplaa junalippuun ja pääsee lopulta vaimonsa luokse. Pariskunta saa Siperiassa lapsen, jolle annetaan nimeksi Elvi.

Lopulta pariskunta asettuu Sortavalaan, ja Walfred pääsee töihin sähkölaitokselle. Töitä piisaa, mutta joidenkin suhtautuminen työntekoon on velttoa. Varsinkin venäläiset nuoret miehet sortuvat juopotteluun, moni kuolee ennen aikojaan.

Paluu Yhdysvaltoihin tai muutto Suomeen ei tule kuuloonkaan. Raja on kiinni ja kiinni se pysyy ikuisesti, siltä tuntuu.

Mutta ikuisuus kestääkin vain viitisenkymmentä vuotta.

Walfred Andersson
Walfred muistelee Tseljabinskin työleiriä kovaksi paikaksi. Vangit laitettiin rakentamaan metallitehdasta ja ruoka oli kehnoa. Muutama vuosi aiemmin myös Walfredin vaimon vanhemmat oli ammuttu.Paulus Markkula

Takaisin Tyrnävälle

Tehdäänpä hyppy tähän aikaan.

Tyrnävän seurakuntatalolla juhlitaan 3. elokuuta Walfredin satavuotispäiviä. Walfred kättelee kaikki ja muistaa monien nimetkin. Joukossa on yksi serkku, useita etäisiä sukulaisia ja tietysti oma lapsi, lapsenlapsi ja lapsenlapsenlapset.

Miten Walfred sitten päätyi Suomeen Tyrnävälle ja sen seurakuntatalolle juhlimaan satavuotispäiväänsä? Vuosikymmeniä vieri Yhdysvalloissa ja Venäjällä? Miksi hän ei unohtunut taipaleelleen tuhansien muiden tavoin?

Siksi, että Walfredia ei koskaan unohdettu Suomessa.

Elämä on arvaamatonta, mutta nyt on aika nauttia siitä, mitä on.

Walfred Anderson

Walfredin isän sisaruksista kolme muutakin lähti aikoinaan Yhdysvaltoihin, mutta kaksi veljestä palasi takaisin Suomeen hakemaan itselleen vaimoja. Vaimojen löydyttyä miesten oli tarkoitus palata takaisin Yhdysvaltoihin töihin. Ensimmäinen maailmansota sotki hyvän suunnitelman. Miehet jäivät Suomeen.

Toinen Suomeen jääneistä oli Juho, siis Walfredin setä. Juhon Suomeen jääminen koitui lopulta Walfredin onneksi, sillä Juhon poika Tauno Jaara aloitti jo 1990-luvulla puuhata Walfredin perhettä Venäjältä Suomeen. Toiveet heräsivät, kun presidentti Koivisto llinjasi, että inkeriläisiä kohdellaan paluumuuttajina.

Setä Tauno ehti kuitenkin kuolla, ennen kuin muutto saatiin aikaiseksi ja tehtävä jäi Taunon pojalle Raimolle. Raimon sitkeyden ja Tyrnävän kunnan avustuksella muutto lopulta onnistui vuonna 1998.

Raimo Jaara
Raimo Jaara onnistui saamaan Walfredin perheineen Suomeen vuonna 1998.Paulus Markkula

Siinä vaiheessa Walfredin vaimo oli jo niin sairas, että pariin vuoteen pariskunta ei ollut päässyt poistumaan Sortavalan asunnostaan. Walfred hoiti vaimoaan Eilaa enimmäkseen yksin.

Kun pariskunta vihdoin pääsi Suomeen, Eila eli enää vain kolme kuukautta.

Paluu Astoriaan

Vuonna 2000 Walfred vieraili liki 70 vuoden tauon jälkeen kotikaupungissaan USA:n Astoriassa.

Walfred muistettiin siellä yhä. Vanhoista koulukavereista Julia Yrjänä ja Elias Riutta muistivat vielä pienen pojan, joka lähti pitkälle matkalle. Kotitalo oli edelleen valtameren rannalla ja kylpi auringonlaskussa. Kaduilla ajeli kiiltäviä Fordeja.

Walfredin elinaikana Yhdysvaltoja on johtanut 18 presidenttiä, joista hän muistaa jo Herbert Hooverin, siis sen, joka oli presidenttinä ennen laman nujertanutta Franklin D. Rooseveltiä. Neuvostoliittoa ja Venäjää on tänä aikana johtanut yhdeksän miestä. Stalinista Walfredin on vaikea edes puhua.

Hän sanoo epäröimättä, että molempien suurvaltojen nykyjohtajista toinen ansaitsisi vankilatuomion ja toinen hullun tittelin.

– Minä odotan, että Putini saisi tuomion, siksi tässä koetan elää, Walfred nauraa.

Yhdysvaltain edellinen presidentti Barack Obama oli sentään vähän eri maata, eikä tämän hiljattainen vierailu Suomessa jäänyt Walfredilta huomaamatta. Niin kuin ei myöskään Obaman sanat, että Suomessa asuu maailman onnellisin kansa.

Onnellisuutta on vaikea kuvata, mutta sen voi kokea.

Walfred sanoo hetken mietittyään, että hänen elämänsä onnellisin tapahtuma oli kun hän pääsi Suomeen.

paljon väkeä juhlapöydissä
Satavuotisjuhlia järjestetään Tyrnävän seurakuntatalolla harvoin.Paulus Markkula / Yle

Onnellinen mies

Tyrnävän seurakuntatalon juhlissa moni ihmettelee, miksi Walfred on aina niin tyytyväinen ja hyväntuulinen.

– Hän ei valita koskaan, sanoo tytär Elvi.

Walfred itse kiteyttää asenteensa yhteen lauseeseen.

– Elämä on arvaamatonta, mutta nyt on aika nauttia siitä, mitä on.

Satavuotisjuhlassa lauletaan yhteislauluna ”Olen suomalainen”.

Juttuun ovat koonneet tietoja myös Walfredin tytär Elvi, Raimo Jaara ja Juha Arola.

Korjaus 25.10. klo 16:45: Tseljabinskin työleiriä koskevassa kohdassa lause " Työleirillä raataminen vie useimmat hautaan" on muutettu muotoon "...vie usein hautaan".