Analyysi: Alexander Stubbin matkalla kohti EU-huippuvirkaa on monta estettä ylitettävänä

Viikonlopun vaalikimara Saksan Baijerissa, Luxemburgissa ja Belgiassa osoitti, että perinteiset valtapuolueet ovat kohti eurovaaleja mentäessä suurissa vaikeuksissa, kirjoittaa EU-erikoistoimittaja Susanna Turunen.

Alexander Stubb
Alexander Stubb
Alexander StubbFrederick Florin / AFP

Suomen entinen pääministeri Alexander Stubb (kok.) on lähtenyt vaaleihin tavoitteenaan komission puheenjohtajuus. Virka on Euroopan merkittävin ja vain harvojen saavutettavissa.

EU:n johtopaikat menevät kaikki uusjakoon ensi kevään eurovaalien jälkeen. Edessä on jälleen monimutkainen palapeli ja laskutoimitus, missä huomioon otetaan vaalien voittajat, jäsenmaiden maantieteellinen ja demograafinen asema, naisten osuus ja muutama muukin asia, kuten harkittavien henkilöiden sopivuus.

Stubbin meriittilista on yhä paksu kuin pitkä. Se ei ole este eikä hidaste, mutta moni muu asia on.

Saksa panttaa niin kuin aina

Saksa on palapelissä ratkaisevassa asemassa. Suuren kokonsa ja edustajamääränsä turvin Saksa hallitsee europarlamenttia ja sen suurinta puolueryhmää, Euroopan kansanpuoluetta EPP:tä, jonka riveistä Stubb on ehdolla.

Liittokansleri Angela Merkel antoi alustavan tukensa maamiehelleen Manfred Weberille, EU-parlamentin EPP ryhmän puheenjohtajalle tämän asetuttua ehdolle komission johtoon. Baijerista kotoisin oleva Weber edustaa Baijerin kristillissosiaalista unionia, CSU:taa, joka hävisi juuri Baijerin osavaltiovaalit rankasti.

Tämä aiheuttaa poliittista päänvaivaa Merkelille ja hänen johtamalleen CDU:lle, jonka hallituskumppani ja sisarpuolue CSU on.

Antaessaan tukensa Weberille komission puheenjohtajakisaan Merkel varoi visusti antamasta muita lupauksia. Merkel ei ole sanonut selvästi, että kärkiehdokas nousisi komission johtoon, jos EPP voittaa kevään eurovaalit.

Tästä on vedetty johtopäätös, että Merkel saattaisi itse olla kiinnostunut virasta. Se tarkoittaisi sitä, että Merkel vetäytyy tuuliselta paikaltaan liittokanslerina kesken viimeisen, eli neljännen kautensa. Puolueessa on jo pidempään etsitty Merkelin manttelinperijää. Seuraaja tarvitsee aikaa uudistaa alenevien kannatuslukujen kanssa kamppaileva puolue.

Jos nyt kävisi niin, että loppupelissä komission johtoon nousisi saksalainen, se tietäisi uudelleenjärjestelyjä komissiossa. Nykyinen pääsihteeri, saksalainen Martin Selmayer joutuisi väistymään. Hänen huhutaan jo siirtyvän Lontoon suurlähettilääksi.

Emmanuel Macron ja Angela Merkel.
Emmanuel Macron ja Angela Merkel.Guillaume Horcajuelo / EPA

Mitä Ranskan presidentti Macron haluaa?

Ranska ja presidentti Emmanuel Macron katsovat palapeliä eri linssin läpi. On selvää, että Macron havittelee näkyvää ja painavaa roolia Ranskalle. Hän on ottanut voimakkaasti Euroopan keihäänkärjen roolin. Erityisesti EU:n ulkopolitiikassa Ranskan asema tulee näkyvämmäksi, kun Britannia poistuu näyttämöltä ennen vaaleja maaliskuussa.

Macronilla on muutama ongelma. Hänen puolueensa La République En Marche ei ole liittynyt eikä liittoutunut eurooppalaiseen liberaaliperheeseen Aldeen. Puolueella ei ole ryhmää europarlamentissa ja toistaiseksi voi vain veikkailla En Marche´n menestystä kevään vaaleissa.

Euroopan liberaalit ovat hyvin edustettuina valtiojohtajien pöydässä Eurooppaneuvostossa, mutta vasta neljänneksi suurin ryhmä EU-parlamentissa. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että liberaalit ovat vallassa pienissä jäsenmaissa, kuten Suomessa, Virossa ja Tanskassa.

Macron on asettunut vastustamaan komission kärkiehdokasjärjestelmää. Syy on niinkin yksinkertainen kuin päätösvalta. Vaalien jälkeen Eurooppaneuvosto kokoontuu päättämään komission puheenjohtajasta. Päätös tehdään yksimielisyysperiaatteella.

Ranskan sana tässä vaiheessa painaa siis yhtä paljon kuin Saksan. On realismia ymmärtää, että alustava sopu kärkipaikkojen täyttämisestä täytyy löytyä näiden kahden välillä ennen kuin millään palapelillä on mahdollisuuksia tulla kootuksi.

Britannian lähdettyä Ranskalle avautuu EU:n ulkopolitiikassa aivan uudet näkymät. Macron on jo alustanut maansa roolia edistämällä ponnekkaasti EU:n puolustus- ja turvallisuusyhteistyötä.

Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka ovat luontaisesti Ranskan etupiiriajattelussa, joten voisi olettaa, että Macronia kiinnostaa EU:n ulkopoliittisen edustajan paikka, jota tällä hetkellä hoitaa italialainen sosialisti Federica Mogherini.

Britannian eroneuvotteluja EU:n puolesta vetävä ranskalainen oikeistopoliitikko Michel Barnier palkitaan todennäköisesti sitkeästä työstään unionin hyväksi, kävi brexit- neuvotteluissa kuinka tahansa. Barnier on toki väärästä puolueesta presidentti Macronin näkökulmasta, mutta ajatuksiltaan ei liian kaukana.

Suomen sisäpolitiikka voi tuhota Stubbin komissaarihaaveet

Suomen tilanne on hankala suhteessa Stubbiin. Nykyhallitus on tietysti Stubbin tukena komission johtoon, mutta mitä tapahtuu kun hallitus keväällä vaihtuu. Jos eduskuntavaalit käytäisiin nyt, sosiaalidemokraatit ja Antti Rinne voittaisivat, jos mielipidemittauksiin on uskominen.

Rinteen olisi vaikea vetää kansallinen tuki pois Stubbilta, jos hän on EPP:n kärkiehdokas komission johtoon.

Jos kuitenkin käy niin, että Stubb on poissa pelistä, on Rinteellä paikka nostaa komissaariehdokkaaksi demari, sillä komissaarista päättää hallitus. Vaikka Stubb olisi kehissä, olisi hallituksella oltava vaihtoehtosuunnitelma.

Tässä vaiheessa listan kärjessä todennäköisesti lukee Jutta Urpilainen, entinen puolueen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri, jolla on tarvittavaa EU-osaamista ja kaiken lisäksi hän on nainen.

Jutta Urpilainen
Jutta UrpilainenJarno Kuusinen / AOP

Suomessa ja muuallakin naiskysymys nousee jatkuvasti pöydälle kun puhe on unionin merkittävistä tehtävistä. Kaiken lisäksi Suomi ei ole koskaan nimittänyt naispuolista komissaaria, joten paineet siihen ovat kovat. Naapuri- ja verrokkimaa Ruotsissa nimitys on toistaiseksi aina osunut naiseen.

Suomen osalta palapeliä ei ollenkaan helpota se, että Suomi aloittaa puheenjohtajamaana pian eurovaalien jälkeen.

Syksystä tulee kiivaan valtapelin aika. Viime viikonlopun vaalit Baijerissa, Luxemburgissa ja Belgiassa ennustavat huonoa vaalitulosta sekä oikeistolle, että vasemmistolle. Liberaalit ovat kysymysmerkki, koska perinteisiltä suurpuolueilta tippuvia ääniä tuntuvat napsivan tehokkaimmin äärioikeisto ja vihreät.

Ulkoisilta vaikutteilta ei voida täysin suojautua eikä kukaan pysty tällä hetkellä sanomaan, mikä äänestäjien mieltä painaa ensi keväänä kun on aika äänestää. Stubbin tilanne selkiää hieman 8. marraskuuta kun EPP äänestää kärkiehdokkaastaan Helsingissä.