Uutistoimisto Reuters: Nordea on mahdollisesti rikkonut rahanpesua ehkäisevää lakia Ruotsissa

Nordean mahdollisesta rahanpesusta on raportoinut Hermitage Capital Management –yhtiö. Nordea kertoo olevansa tietoinen epäilystä.

rahanpesu
Nordean logo.
Derrick Frilund / Yle

Uutistoimisto Reutersin mukaan oikeusministeriön alaisuudessa toimivalle Ruotsin talousrikosviranomaiselle on tehty ilmoitus rahanpesua ehkäisevien lakien rikkomisesta. Rahanpesusta on raportoinut Hermitage Capital Management –yhtiö.

Yhdysvaltalais-brittiläinen sijoituspankkiiri Bill Browder on perustanut Hermitage Capital management -yhtiön.

Rahanpesuepäilystä ei ole vielä aloitettu varsinaista tutkintaa.

Nordea on lähettänyt Ylelle tiedotteen, jossa kerrotaan, että pankki on tietoinen asiasta.

– Olemme tietoisia raportista ja teemme jatkuvasti tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa kaikissa maissa, joissa Nordea toimii. Näitä viranomaisia ovat muun muassa rahanpesun selvittelystä vastaavat yksiköt Pohjoismaissa, yhtiö tiedottaa.

Nordean mukaan talousrikollisuuden torjunta on osa pankin päivittäistä työtä.

– Aina kun havaitsemme epäilyttäviä tilitapahtumia, raportoimme niistä viranomaisille, jotka päättävät jatkotutkimuksista. Pankkisalaisuutta koskevien lakisääteisten vaatimusten vuoksi emme voi kommentoida yksittäisiä asiakkaita, yhtiön tiedote jatkuu.

Lue myös:

Putin-kriitikkona tunnettu liikemies Bill Browder otettiin kiinni Espanjassa – Poliisi: Browder on jo päästetty vapaaksi

Lähteet: Reuters, SVT