EU: Britannian brexit-sopimuksen "takaraja" siirtyy joulukuulle

Fedin mukaan Britannian epävarma brexit-sopimus voi heijastua USA:n talouteen.

Brexit
Michel Barnier
Michel BarnierStephanie Lecocq / EPA

Europan unioini on luopunut suurelta osin toiveesta saada brexit-sopimus valmiiksi lokakuun aikana. EU:n brexit-neuvottelija Michel Barnier ilmoitti, että joulukuu on uusi takaraja, mikäli Iso-Britannia lähtee EU:sta maaliskuussa 2019. Aiemmin määritetty tarkka päivämäärä on 29. maaliskuuta 2019.

Britannia ja EU eivät päässeet sopimukseen sunnuntaina, joten toiveet sopimuksen tekemisestä keskiviikkona pidettävässä huippukokouksessa estyivät. Sopua ei syntynyt Irlannin raja-asiasta sunnuntaina ja puhuttiin jopa umpikujasta.

Nyt Barnier toivoo neuvottelujen etenevän marraskuun aikana. Näin Britannian ja EU:n parlamenteilla jäisi riittävästi aikaa ratifioida kaikki Brexit-sopimukset.

Fedin Powell: Britannian epävarma brexit-sopimus voi heijastua USA:n talouteen

Yhdysvaltain keskuspankin Fedin pääjohtaja Jerome Powell varoitti tiistaina, että Britannian epävarma brexit-sopimus voi heijastua maan talouteen.

– Yhdysvaltain pankkijärjestelmän altistuminen brittiläisille pankeille on pieni, mutta amerikkalaisten rahoituslaitosten altistuminen Euroopan pankkijärjestelmälle on "merkittävämpää", Powell sanoi.

Fedin päällikkö korosti, että Ison-Britannian suunniteltu vetäytyminen EU:sta on "erittäin monimutkainen prosessi".

Lue myös:

Donald Tusk vaatii briteiltä konkreettisia ehdotuksia huippukokouksessa – muutoin marraskuun brexit-kokousta ei kannata järjestää

May: Brexit-sopimus on edelleen "saavutettavissa"

Epätietoisuus Iso-Britannian brexit-neuvotteluiden seuraavista askelista jatkuu – Brysselin huippukokouksessa haetaan uutta ratkaisuehdotusta

Kaataako joku näistä kiistoista brexitin? Käynnissä on Britannian EU-eron kohtalon viikko

EU:n brexit-neuvottelija: Asioita on edelleen sopimatta

Lähteet: Reuters, AP, AFP