Helsinkiläisbaari julisti ehdottoman kännykkäkiellon – Miten sinä rajoitat puhelimen käyttöäsi?

Aluksi baarissa suositeltiin, että puhelimet pidettäisiin taskuissa. Lopulta päädyttiin täyskieltoon, sillä somekansaa eivät suositukset pidätelleet.

älypuhelimet
Kännykkäkielto
Chihuahua Julep kieltää yksiselitteisesti kaikki puhelimet ja kamerat.Chihuhua Julep

Helsinkiläisbaarissa asiakkaat nauttivat cocktaileistaan. Tilassa ei kajasta yhdenkään älypuhelimen kelmeä valo.

Elokuussa avattu Chihuahua Julep on julistanut älylaitekiellon. Aluksi kielto oli vain pehmeä suositus, mutta äkkiä baarissa huomattiin, ettei kännykkä kädessä elävään kansaan pure suositukset. Oli laitettava ehdoton kielto.

– Se on ketjureaktio: kun yksi käyttää, niin kaikki käyttävät, sanoo baarin omistaja Jami Järvinen.

Julkisuudessa käydään jatkuvasti keskustelua siitä, käytämmekö liikaa aikaa älypuhelin kädessä. Syyskuussa lastenpsykiatri ehdotti kännykkäkieltoa suomalaiisinkin kouluihin. Nettiriippuvaisia hoidetaan jopa terapialla. Myös puhelinvalmistajat ovat heränneet ongelmaan ja esimerkiksi Applen uudessa käyttöjärjestelmässä onkin "somerajoittimet" (siirryt toiseen palveluun).

Helsinkiläisen baarin kännykkäkielto perustui alunperin siihen ajatukseen, että kännykän valo pilaa cocktailbaarin tunnelman.

Nyt ihmiset kuitenkin hakeutuvat baariin cocktailien lisäksi myös juuri siitä syystä, että tässä anniskeluravintolassa on keskityttävä ihan vain tunnelmaan ja muihin ihmisiin.

– On siistiä huomata, että se oli oikea päätös. Ihmiset kaipaavat arjen rentoutumishetkeä, jotta voivat oikeasti olla ilman älylaitteita. Moni ei olisi, jos siihen ei olisi talon puolesta pakotettu.

Johanna ja Minna ovat tulleet iltapäiväcocktailille. Ensimmäinen kerta Julepissa oli Minnalle 'hämmentävä', mutta toinen kerta ilman kännykkää sujuu naisen mukaan jo kivuttomammin.

– Ekalla kerralla tuli sellainen olo, että onkohan jokin tärkeä mennyt ohi. Mutta nyt toisella kerralla osaa jo nauttia tästä.

Viereisessä pöydässä Minn nauttii olostaan. Suomessa kaksi vuotta asunut Minn kertoo, että puhelin vie jopa 70 prosenttia ajasta, sillä sekä työ, koulu että sosiaaliset verkostot ovat puhelimen päässä.

– Nautin, kun kiinnitän huomiota toisiin asioihin. Haluaisin nähdä tällaisia paikkoja enemmän.

"Moni haluaisi vähentää älypuhelimen käyttöä, mutta ei pysty"

Kännykän saa pitää omassa taskussa, mutta moni jättää rakkaimpansa latauskaappiin. Puhelimeen on kenties helpompi olla tarttumatta, kun se ei polttele taskussa, sanoo Järvinen.

– Joillekin se on todella vaikeaa. Toisille taas se on hivenen hankalaa, mutta he nauttivat siitä, että saavat uuden kokemuksen.

Toisinaan kännykkäkielto tulee yllätyksenä uusille asiakkaille, mutta suurin osa luopuu kännykästään – jos nyt ei ilomielin, niin ainakin sopuisasti.

Järvisen mukaan kokemus saattaa olla rankka sekä vanhemmille että nuoremmille asiakkaille. Baarissa on koettu monia unohtumattomia hetkiä esimerkiksi uusien ihmisten kanssa, kun ihmiset ovat 'joutuneet' keskittymään toisiinsa.

– Sosiaalinen tilanne on niin erilainen kännykkäkiellon takia. Moni haluaisi vähentää älypuhelimen käyttöä, mutta ei pysty.

Rajoitatko sinä puhelimen käyttöäsi – jos, niin miten? Toivoisitko enemmän kännykkävapaita tiloja? Mikä on sinun vinkkisi muille, jotka käyttävät älypuhelinta liikaa? Keskustele!