Poronhoito on sukupolvelta toiselle siirtyvä elämäntapa, jolla harvemmin pääsee rikastumaan – "Luonnolla ja erämaalla on enemmän painoarvoa"

Yle kävi Pudasjärven Huiskan poroerotteluaidalla katsomassa, mistä poronhoitajien vuoden suurimmasta tapahtumasta on kyse.

poronhoito
Porojen tarkkailua Huiskan poroaidassa Pudasjärvellä.
Syksyn poroerotukset ovat poronhoitajille vuoden suurin tapahtuma. Erotusaidalla ollaan usein koko perheen voimin.Risto Degerman / Yle

Syksyn ja talven poroerotuksissa luonnossa laiduntanut porotokka kootaan poroerotuspaikalle. Siellä sitä pidetään isossa aitauksessa, josta porot ajetaan pienissä erissä pienempään erotteluaitaukseen, kirnuun.

Kirnussa poronomistajat tarkastavat porot ja valitsevat teuraaksi menevät eläimet, jotka ohjataan pienempiin aitauksiin eli konttoreihin.

Kun päätös on tehty, eläin otetaan kiinni tiukalla otteella sarvista ja sen tiedot merkitään kirjoihin sen mukaan, mihin se omistajan päätöksellä seuraavaksi ohjataan, tappoon vai eloon.

– Onhan se kova päätös, kun pitää päättää, kuka saa elää ja kuka menee myyntiin, mutta niin se vain menee, sanoo Kollajan paliskunnassa poromiehenä toimiva Jarmo Kynkäänniemi katsellessaan Huiskan poroaidassa rykiviä poroja.

Jarmo Kynkäänniemi kirjaa poroerotusta Huiskan aidalla Pudasjärvellä 2018.
Poroerotuksessa jokainen poro tarkastetaan ja sen tiedot kirjataan. Jarmo Kynkäänniemi tarkkailee kirjurinpaikalta kun poroja erotellaan kirnussa. Eloon jäävät porot pääsevät rokotuksen jälkeen omaan aitaukseen, josta ne lasketaan takaisin luonnon laitumille. Mukana erotuksissa on myös eläinlääkäri.Risto Degerman / Yle

Syksyn erotus on porovuoden suurin tapahtuma Pudasjärven Huiskan poroerottelupaikan lisäksi muissakin Suomen 54 paliskunnassa.

Tänä syksynä Huiskan poroerottelupaikan aitauksessa nuorin poronajaja tapitti silmä tarkkana ja hymyssä suin sarvipäistä tokkaa äitinsä sylistä.

– Aidalle tullaan heti, kun sinne vain pääsee, Suomen paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila kertoo.

– Omakin lapsi oli vasta pariviikkoinen, kun käytiin jo aidalla.

Porojen ajamista poroaidassa.
Poronhoito on perheiden yhteinen asia ja perinteeseen kuuluu, että lapsetkin tottuvat poroihin ja eräelämään jo pienestä pitäen.Risto Degerman / Yle

Huiskan erotusaidalla seitsemänkymppinen Esko Kyrönniemi on puolestaan paikalla nyt jo yli kuudettakymmenettä kertaa.

– Minä olen kyllä ollut poromies niin pienestä kuin vaan saattaa, Kyrönniemi sanoo.

– Kun poromieheksi on syntynyt, niin siihen veri vetää. Vaikka se ei kannattaisikaan, niin sitä vain pitää olla poromies. Jos ei ole syntynyt tälle alalla, niin se ei sitten onnistu.

Poronhoito on ennen kaikkea perinnettä ja omanlaisensa elämäntapa. Mukana ollaan yleensä aina koko perheen voimin – ainakin erotusaidalla.

Poronhoito siirtyy sukupolvelta toiselle

Poronhoito ja siihen sisältyvä elämäntapa siirtyvät usein sukupolvelta toiselle. Jarmo Kynkäänniemi kuuluu niihin puoleen kymmeneen Kollajan paliskunnan poromieheen, jotka toimivat porojen kanssa täyspäiväisesti. Hän on ollut porohommissa jo pikku pojasta lähtien.

Poromies Heikki Kynkäänniemi.
Heikki Kynkäänniemi hankki äskettäin oman porokarjan.Risto Degerman / Yle

Jarmon poika Heikki Kynkäänniemi osti oman porokarjansa viime keväänä. Toki hän oli jo poikasena mukana porohommissa ja kasvoi poromiehen elämään, mutta nyt hän on mukana erotuksessa oman porokarjansa omistajana.

– Nyt tuntuu oikein hyvältä, kun omat pojatkin vielä jatkavat, Jarmo Kynkäänniemi sanoo.

Heikki Kynkäänniemen haaveissa siintää mahdollisuus siirtyä kokopäiväiseksi poromieheksi, mutta vielä toistaiseksi hän on useimpien muiden poronomistajien tapaan porotöissä vielä sivutoimisesti.

– Ei tässä ammatissa kannata laskea tuntipalkkaa itselle. Luonnolla, erämaalla ja muilla asioilla on enemmän painoarvoa, Heikki Kynkäänniemi toteaa.

Rahoiksi poroilla ei pääsekään lyömään. Muutama vuosi sitten tehdyn selvityksen mukaan poronhoitajan tuntipalkka jäi muutamaan euroon. Vaikka tienestiä poroista haetaankin, itse työ, erämaa ja elämäntapa vetävät puoleensa.

Tunturipaljakoilta metsien siimekseen

Suomen poronhoitoalue ulottuu Pohjois-Lapin tunturipaljakoilta etelään Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan metsäseuduille. Luonnonolojen ja ihmisen levittäytymisen takia poronhoidossa on eroja eri puolilla poronhoitoaluetta.

Pohjoisessa porot vaeltavat tunturien palkisilla, etelässä poro on sopeutunut elämään metsäisemmillä seuduilla ja ihmisasutuksen ja teiden rajaamilla alueilla. Poroja ruokitaan myös tarhaoloissa.

Poronomistajia on Suomessa tätä nykyä noin 4 500, joista päätoimisia poronhoitajia on tuhatkunta. Saman verran on myös sivutoimisia.

Loput poronomistajista ovat keskittyneet pelkästään porokarjan omistukseen ja antavat käytännön hoitotyöt ammattilaisille.

Valtaosa erämaissa toimivista poronpaimentajista ovat miehiä, mutta poronomistajista noin kolmannes on tätä nykyä naisia.

– Nuorista, alle 25-vuotiaista poronomistajista tyttöjä tai naisia on nykyisin jo noin 40 prosenttia, Suomen paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila kertoo.

Poroja ajetaan kirnuun poroerotuksessa.
Risto Degerman / Yle

Poronomistajille työtä teettävät esimerkiksi tokan lisäruokinta, porojen paimentaminen sekä liikenteen ja petojen jälkien siivoaminen. Pelkästään lihakarjan kasvatukseen keskittynyt poronhoito on saanut myös uudenlaisia muotoja esimerkiksi matkailun yhteydessä.

Alueellisista eroista huolimatta poronhoito on paitsi ammatti myös kokonainen elämäntapa, jossa perinteet seuraavat toisiaan. Poronhoito on vaikuttanut vuosisatojen ajan myös niitä hoitaviin ihmisiin ja siihen, miten poronhoidossa mukana olevat ihmiset ja perhekunnat ovat sosiaalisesti järjestäytyneet ja liikkuneet porotokkia seuraten.

Tekniikkaa helpottaa työtä

Vaikka poronhoidon periaatteet ovat pysyneet perusteiltaan samanlaisina, on poronhoito viime vuosikymmeninä muuttunut luonteeltaan.

Tekniikka muuttaa myös poronhoitajan työtä. Nyt heillä on apuvälineinä esimerkiksi mönkijät ja GPS-paikantimet. Toista oli aiemmin.

– Ennen saattoi olla joku armeijan- tai sodanaikainen kompassi ja porukassa saattoi olla yksi, joka osasi sitä käyttää niin, että tiesi, missä on pohjoinen ja missä etelä, Jarmo Kynkäänniemi kertoo.

Poromies Esko Kyrönniemi 2018.
Esko Kyrönniemen mukaan poronhoito on muuttunut vuosikymmenien aikana täysin. Tekniikan ja esimerkiksi metsäautoteiden ansiosta työ ja kulkeminen erämaissa on helpottunut.Risto Degerman / Yle

Esko Kyrönniemen mukaan ennen pärjättiin hyvällä metsäpäällä. Hän kertoo, että 50-luvulla saatu kiikari oli jo suuri edistysaskel: sen avulla näki suon yli niin, ettei aina tarvinnut rämpiä paikalle katsomaan, onko siellä poroja.

Poronhoidon perinteet ulottuvat rautakaudelle

Akatemiatutkija Anna-Kaisa Salmen ryhmä tutkii Oulun yliopistossa porojen ja ihmisen välisen vuorovaikutuksen syntyä sekä porojen kesyyntymisen historiaa.

Tarkkaa ajankohtaa sille, milloin villipeura muuntui puolikesyksi poroksi ei tiedetä, mutta poronhoidon perinteet juontavat ainakin myöhäiselle rautakaudelle. Tuolloin saamelaiset käyttivät porojen esivanhempia peuroja ensin vetojuhtina ja vähitellen niitä alettiin kasvattaa myös porokarjana.

– Poro on ollut pohjoisen ihmisille aina tärkeä, mutta tuolta 800- ja 900 -luvuilta lähtien niistä on löytynyt mainintoja, Salmi kertoo.

Hirvasporo seuraa poroaitaan ajettujen vaatimien ja vasojen liikkeitä.
Urosporot eli hirvaat eivät suostu jättämään aitaukseen suljettuja vaatimia. Urokset on erotettu naaraista, koska rykimän eli kiima-ajan aikana urosten voimanmittelöt aiheuttaisivat aitauksessa melkoista tuhoa.Risto Degerman / Yle

Poron merkitys näyttää tutkimusten mukaan lisääntyneen juuri rautakaudella, jolloin poroja myös uhrattiin saamelaisten pyhillä paikoilla. Se kertoo Salmen mukaan porojen suuresta merkityksestä.

– Meillä on myös alustavia tuloksia siitä, että poroja tai ainakin osaa niistä on ruokittu, Salmi sanoo.

Tiedot on saatu muun muassa säilyneiden luunäytteiden isotooppitutkimuksilla.

Elinkeino petojen puristuksessa

Lain mukaan suurin sallittu poromäärä koko maassa on 203 000, mutta aina välillä keskusteluun nousee kiistoja siitä, onko poromäärä oikea.

Suomen Paliskuntien yhdistyksen toiminnanjohtajan Anne Ollilan mukaan todellinen poromäärä jää selvästi sallittua pienemmäksi. Hänen mukaansa poroja on Suomessa noin 185 000.

– Nykyistä suurempaan lukuun on edes vaikea päästä, sillä pedot rokottavat porojen määrää varsinkin itärajan suunnalla hyvin voimakkaasti.

Kollajan paliskunnan poroisäntä Lauri Oinas-Panuma 2018.
Kollajan paliskunnan poroisäntä Lauri Oinas-Panuma kertoo, että varsinkin eteläisellä poronhoitoalueilla poroja rokottaa petojen lisäksi myös liikenne varsinkin vilkailla pääteillä.Risto Degerman / Yle

Ollila arvioi, että petojen saaliiksi jää vuosittain noin 25 000 - 30 000 poroa. Tehokkain saalistaja on ahma, mutta esimerkiksi Pudasjärven suunnalla merkittävä porokarjan verottaja on karhu.

– Joka vuosi vähintään 25 prosenttia kaikista vasoista saa hyvästellä jo kesäleikkauksessa, Kollajan poroisäntä Lauri Oinas-Panuma toteaa.

Hän viittaa alkukesän merkintöihin, joissa poroemon, vaatimen mukana seuraavalle vasalle leikataan sama korvamerkki kuin sen emälläkin on. Merkiksi siitä, kenen karjaan vasa kuuluu.

– Tänä vuonna täällä Iijoen pohjoispuolella on ollut oikeastaan todella hyvä vuosi. Mutta kun mennään lähemmäs poronhoitoalueen rajoja ja etelään päin, on tilanne siellä heikompi, Oinas-Panuma kertoo.

Petojen lisäksi porojen uhkana on liikenne, joka rokottaa poroja varsinkin poronhoitoalueen eteläosissa. Porokolarien määrä on ollut viime vuosina kasvussa. Niiden vähentämiseksi on kehitetty myös autoilijoille tarkoitettu mobiilisovellus, porokello (siirryt toiseen palveluun) (porokello.fi).