Kannabisosakkeet ovat saaneet kansainväliset sijoittajat ekstaasiin, mutta kestääkö huuma?

Vaikea nähdä perusteita sille, että kannabissijotukset tulisivat olemaan poikkeuksellisen kannattavia, varoittaa suomalainen talousasiantuntija.

kannabis
Marihuanasavuke
Will Oliver / EPA-EFE

Kannabisyhtiöistä on nopeasti tullut pörssien uusin kansainvälinen villitys, mutta analyytikot varoittavat kuplasta.

Kanada siirtyi keskiviikkona ensimmäisenä suurena valtiona kannabisaikaan, kun kannabiksen viihdekäytön laillistava uusi laki astui voimaan puoliltaöin.

Etenkin Kanadassa alalle on tullut lyhyessä ajassa lukuisia uusia yhtiöitä, jotka tuottavat, kasvattavat ja jalostavat hamppua tai kehittävät kannabista lääkekäyttöön. Kanada salli kannabiksen lääkekäytön vuonna 2001.

Maailman pörsseissä kannabishuuma on näkynyt jo kuukausia. Kannabisyhtiöiden osakkeet ovat nousseet rajusti – mutta myös pudonneet lujaa.

Esimerkiksi heinäkuussa kanadalainen lääkekannabisyhtiö Tilray listautui 17 Yhdysvaltain dollarin osakekohtaiseen hintaan. Osakkeen arvo on sittemmin moninkertaistunut, mutta kurssi on heitellyt voimakkaasti. Yhtiön miljardien dollarien markkina-arvo on vahvassa epäsuhdassa sen 20 miljoonan liikevaihtoon viime vuonna.

Alan suurimpiin yhtiöihin lukeutuva marihuananvalmistaja Canopy Growth Corp on noussut tänä vuonna yli 130 prosenttia Toronton pörssissä. Noin kymmenen miljardin Yhdysvaltain dollarin arvoinen yhtiö on jo arvokkaampi kuin kanadalainen lentokonevalmistaja Bombardier, New York Times –lehti laski (siirryt toiseen palveluun).

Eräät analyytikot ovat nähneet kannabishuumassa yhtäläisyyksiä vuosituhannen vaihteen it-kuplaan tai kryptovaluutta bitcoinin viime vuonna aiheuttamaan ryntäykseen.

MedReleaf-yhtiön marihuanaviljelmä Markhamissa Kanadassa
MedReleaf-yhtiön marihuanaviljelmä Markhamissa Kanadassa.Warren Toda / Epa

Hamppuryntäys näkynyt myös Suomessa

Kannabisosakkeilla voittoa havittelevat sijoittajat lataavat pelimerkkinsä olettamukselle, että lääkekannabiksen käyttö etenee maailmassa ja että myös viihdekäytön laillistaminen on tulevaisuutta, arvioi osake- ja rahastovälittäjäyhtiö Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasi.

Hamppuryntäys on havaittu myös Suomessa. Kannabisyhtiöitä on ollut toistuvasti Nordnetin kuukauden vaihdetuimpien osakkeiden viiden kärjessä.

Paasi varoittaa ylisuuria tuottoja odottavia piensijoittajia osakkeista.

– Huumebisnes on ollut kannattavaa maailmassa, koska se on laitonta. Kysyntä on ylittänyt tarjonnan, joten huumeella on ollut hyvä kilohinta. Kun huume laillistetaan, sen tarjonta kuitenkin kasvaa nopeasti, hän sanoo.

Kannabista on halpaa tuottaa ja viljellä. Sen markkinahinta todennäköisesti laskee.

– On vaikea nähdä perusteita sille, että kannabissijotukset tulisivat olemaan poikkeuksellisen kannattavia. Määrätietoisen vaurastumisen ja pitkäjänteisen osakkeisiin säätämisen kanssa niillä ei ole mitään tekemistä, Paasi arvioi.

Suomessa kannabiksen käyttö on kielletty, mutta suomalaiset voivat omistaa kannabisosakkeita, koska yhtiöiden toiminta on laillista niiden kotimaassa.

Menestyjien tunnistaminen vaikeaa

Tulokasyhtiöiden joukosta nousee menestyjiä, mutta niiden tunnistaminen on alkuvaiheessa vaikeaa.

kannabisviljelmä Kanadassa
Laillinen kannabisviljelmä Kanadassa.Warren Toda / Epa

– Usein kun tulee jokin uusi villitys, kaikki kynnelle kykenevät lähtevät perustamaan uusia yrityksiä. Näinhän kävi myös it-huuman aikaan. Silloin on hyvin vaikeaa erottaa jyvät akanoista, Paasi sanoo.

Myös eräät juomavalmistajat ja perinteiset lääkeyhtiöt ovat olleet halukkaita saamaan osansa kannabissiivunsa. Esimerkiksi Coca Cola tutkii mahdollisuutta valmistaa kannabisjuomia (siirryt toiseen palveluun), joilla voitaisiin helpottaa erilaisia kiputiloja.

Yhtiö kertoi syyskuussa selvittävänsä, voisiko uudentyyppisiin terveysjuomiin käyttää hampusta saatavaa kannabidiolia eli CBD-yhdistettä. Kannabidiolilla ei ole päihdyttävää vaikutusta, mutta se rentouttaa.

Työpaikkoja ja verotuloja valtiolle

Aiemmin kannabiksen viihdekäytön on laillistanut Etelä-Amerikan Uruguay ja eräät Yhdysvaltain osavaltiot.

Kanadassa kannabiksen laillistamisen uskotaan synnyttävän työpaikkoja. Alasta toivotaan tulevan uusi tulonlähde verottajalle.

– Laillistaminen avaa ovet dynaamiselle alalle, joka luo työpaikkoja, tarjoaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja uusia tulonlähteitä hallitukselle, arvioi tilintarkastusyhtiö Deloitte raportissaa (siirryt toiseen palveluun)n.

Sen uskotaan houkuttelevan myös lisää matkailijoita Kanadaan.

Alalle povataan kasvua myös erilaisista kannabisjohdannaistuotteista, kuten syötävistä valmisteista, kosmetiikasta tai kannabista sisältävistä sähkösavukkeista. Näiden myynti vapautuu Kanadassa ensi vuonna.

Lue myös:

Suomen ensimmäinen kannabisyhtiö haluaa siivun maailman hamppubuumista: "Suomen pitää brändätä yöttömässä yössä kasvanut luomulääkekannabis"