Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

AIKA LENTÄÄ

Pieni pörheä mytty keskellä ajokaistaa. Aikaisen aamun kulkija nosti siipensä loukanneen viirupöllön syliinsä ja tunsi kuinka kiire pysähtyi. Siinä he katselivat toisiaan, mies ja pöllö.

Lopulta nuori lintu päätyi sinne, missä siipirikot saavat levätä – Vesa Virtasen kotitalon pihamaalle.

* * *

Siipirikon ja hoitajan yhteinen aika kestää yleensä kahdesta viikosta kuukauteen. Välillä kohtaamiset päättyvät palkitsevaan vapauttamisen hetkeen. Toisinaan on luovuttava toivosta.

Nyt kerromme molemmat tarinat.

Keski-Suomen Toivakassa asuva Vesa Virtanen on yksi Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton vapaaehtoisista eläinsuojeluneuvojista.

Harva tietää, että heitä on olemassa, vaikka Suomessa koulutuksen on saanut noin 80 henkilöä. Osa koulutetuista on erikoistunut Virtasen lailla luonnoneläinten hoitoon.

Vesa Virtanen vastaa päivystyspuhelimeensa vaikka aamuyöllä.
“Vuodessa tulee noin 300 ilmoitusta apua tarvitsevista luonnonvaraisista eläimistä ympäri Suomen.”

“Päivät hoidan ihmisiä, illat eläimiä.”

“Päivät hoidan ihmisiä, illat eläimiä.”

Varsinaiselta ammatiltaan Virtanen on päihde- ja mielenterveystyötä tekevä lähihoitaja.

Viirupöllö Varpu on tämän kesän poikanen. Se lepäsi häkissä kolmisen viikkoa siipeään parannellen ja söi vatsansa täyteen.

Tänään on Varpun aika lentää.

Varpu on pöllömäisen rauhallinen kaveri, vähän kuten sen käsittelijäkin. Kun mies ujuttaa pöllön häkistä haaviin ja siitä syliinsä turvallisten hansikkaiden suojaan, räpistely loppuu välittömästi.

“Lintujen käsittelyn oppii vain tekemällä sitä.”

Mies ei juttele. Hän liikuttaa käsiään verkkaisen varmasti, silmäilee eläintä ja sivelee hellästi sen siipeä. Sitten pöllö asettuu mitattavaksi.

Rengastaminen on yksi Vesa Virtasen tehtävistä. Sitä varten täytyy kouluttautua. Suomessa rengastamisesta ei saa palkkaa. Lintujen elämästä kiinnostuneet tekevät sitä intohimostaan.

Jokaiselle lajille on oma renkaansa.

Katsekin sen kertoo. Miehen ja pöllön välillä vallitsevassa luottamuksessa on jotain maagista. Välillä unohtaa villieläimen olevan vain käymässä. Varpun koti on metsä, ja molemmat tietävät sen.

“Pöllö on sieluneläimeni. Se on rauhallinen ja liikkuu pääosin öisin.”

Varpukin saa ennen lähtöään renkaan.

Rengastaminen tuo tietoa lintulajien käyttämistä reiteistä. Se paljastaa myös levähdys- ja talvehtimisalueet sekä antaa vihiä muuttonopeuksista.

Eläinsuojeluneuvoja ei tarvitse isoja työkaluja. Virtasen perheen auton kriteerinä kuitenkin oli, että kyytiin mahtuu joutsen.

Vesa Virtanen ylläpitää Facebookissa siipirikkoinfoa. Siellä ihmiset voivat ilmoittaa löytämistään loukkaantuneista luonnonvaraisista eläimistä.

Syömään! Viirupöllön ruokalistalta on löytynyt ainakin hamsteria ja rottaa. Lähikaupassa Vesa Virtanen tunnetaan ahkerana muikkuhyllyjen tyhjentäjänä.

Virtasten pihapiiri toimii ruokailupaikkana linnuille, kuten talitinteille ja tikoille. Pihapiirin vakioasukkaita ovat kirjekyyhkyt.

Virtanen pystyy tarjoamaan linnuille suojapaikan ja ruokaa. Pahemmin itsensä satuttaneet siipiveikot tutkii ja hoitaa eläinlääkäri. Jos tilanne on toivoton, linnun lopettaa ammattilainen.

Perheen kotona viivähtää samaan aikaan Varpun lisäksi toinenkin, hieman harvinaisempi vieras, muuttohaukka.
Ensimmäiset hetkensä se vietti lämpimässä talossa. Varpun lähdön jälkeen sille vapautuu häkki pihasta.

“Kynsien ja nokan kanssa saa olla tarkka.”

“Käsittelyn pitää olla tosi varovaista, ettei satu mitään - itselle tai linnulle.“

Loukkaantunut muuttohaukka oli syönyt kupunsa täyteen lokkia. Se ei päässyt enää Jämsässä lentoon. Linnun murtuneessa jalassa oli ammottava reikä ja metallinkappaleita.

Sitä oli todennäköisesti ammuttu.

Lintu toimitettiin Vesa Virtasen luokse parantelemaan siihen saakka, kunnes kyyti jatkotutkimuksiin Korkeasaaren villieläinsairaalaan järjestyi.

Eläinlääkärin terveiset olivat lohduttomat.

“Vauriot ovat niin vakavat, että linnusta ei enää millään hoitotoimenpiteillä pystytä saamaan luonnossa pärjäävää lintua.”

Muuttohaukan elämä päättyi Korkeasaaressa. Virtanen teki ampumisesta rikosilmoituksen.

“Todella harmittavaa, että maailman nopein eläin, joka voi saavuttaa syöksyssä lähes 400 kilometrin tuntinopeuden, saa osakseen käsittämätöntä vihaa vielä tänäkin päivänä.”

“Meillä on tosi hyvä verkosto ympäri Suomen. Poliisit tuovat jonkin verran haukkoja ja pöllöjä hoitoon. Saamme pelastuslaitokselta apua joutsenten ja muiden vesilintujen pelastamiseen.”

Vain noin 40 prosenttia siipirikoista pääsee uudelleen vapauteen. Varpu on yksi onnekkaista. Sen elämä jatkuu metsän siimeksessä.

Viirupöllö saalistaa ravinnokseen pikkunisäkkäitä. Suloisesta ulkonäöstään huolimatta laji puolustaa pesäänsä aggressiivisesti.

Luonnossa viirupöllö voi elää yli 20-vuotiaaksi. Vesa Virtanen katsoo Varpua sylissään mahdollisesti viimeisen kerran.

Jospa elämä kohtelisi sitä hyvin.

Mies nostaa kätensä ja irrottaa otteensa. Lintu ponnistaa ja avaa siivet täyteen mittaansa.

Ensimmäinen lento jää lyhyeksi.

Ennen lähtöään Varpu tarkkailee silmät ymmyrkäisinä ympäristöään ja vapauttajaansa. Lopuksi katsoo taakseen ja häviää pois näkyvistä.

Virtanen ilmoittaa aina löytäjälle, mikä linnun kohtalo on ollut.
“He soittelevat paljon ja kysyvät miten lintu voi.”

“Olen aina harrastanut lintuja. Minulla on ollut satunnaisesti niitä hoidossa 20 vuotta.”

Vapauttamisen hetki on palkinto myös hoitajalle.
“Se on huojentava hetki.”

Linnut ovat Vesa Virtasen elämäntapa. Hän ei enää osaisi kuvitella elämäänsä ilman niitä.

“Olen aina harrastanut lintuja. Minulla on ollut satunnaisesti niitä hoidossa 20 vuotta.”

Varpusta jää vain muisto ja merkintä lintumiehen vihkoon.

Teksti: Jonna Karjalainen

Kuvat: Niko Mannonen

Graafinen suunnittelu: Henry Lämsä

Tekninen toteutus: Tuomas Hynninen

Julkaistu: 27.10.2018