Kun tytär ei vastannut puhelimeen Phuketissa, äiti soitti hotelliin ja kuuli lapsensa kuolleen – kaksi vuotta myöhemmin vanhempia lohduttavat jo muistot ja tuoksu tytön vaatteissa

Uutiset lapsen kuolemasta riipaisevat sivullistakin syvältä. Ainoan lapsensa menettänyt äiti lohduttaa: jokainen selviää tavallaan.

Lapsen kuolema
Ida ja Anna-Maria Bexar
Ida Bexar ja äiti. Tytär laittoi kuvan sosiaaliseen mediaan ja kirjoitti: The love between a mother and daughter is forever. Seuraavana vuonna häntä ei enää ollut, mutta rakkaus säilyy äidin ja isän sydämissä ikuisesti.Anna-Maria Bexarin arkisto

Nuori nainen kuoli henkilöauton ja säiliörekan kolarissa. Kolme nuorta miestä, kaksi heistä veljeksiä, kuolivat henkilöauton ulosajossa.

Lokakuinen viikko 2018 oli mustaakin mustempi Pohjois-Pohjanmaalla Kalajoella.

Kruunupyyläinen Anna-Maria Bexar tietää, minkälaisia hetkiä uhrien kodeissa eletään. Hän kertoo oman perheensä kohtalosta, koska toivoo muiden saavan tukea ja lohtua siitä tiedosta, että kaikesta kauheasta huolimatta elämä jatkuu.

Yhtäkkiä Idaa ei enää ollut

Mediaan ilmestyi maaliskuussa 2016 uutinen, joka pysäytti Bexarin perheen elämän. 19-vuotias suomalainen nainen oli kuollut Phuketissa Thaimaassa.

Hän oli Ida Bexar. Iloinen, kaunis, hauska. Täynnä energiaa.

Suruviestiä ei tuonut viranomainen. Äiti kuuli sen hotellin vastaanotosta.

Kun Thaimaassa lomaillut tytär ei vastannut puhelimeensa, Anna-Maria Bexar soitti hotellin vastaanottoon ja sai kuulla, että Ida oli kuollut. Pudonnut yöllä hotellin katolta. Siinä kaikki.

Bexar muistaa sännänneensä etsimään netistä tietoa ja löytäneensä uutisia ja kuvia ruumiista.

– Lähetin ystävälleni artikkelista kuvan ja pyynnön: tarvitsen sinua.

Ystävä tuli välittömästi auttamaan syvästi järkyttyneitä vanhempia. Perheen sukulaiset, ystävät ja Idan kaverit olivat jo kuulleet uutisen radiosta ja sosiaalisen median kautta.

Koti täyttyi ihmisistä.

– Väkeä kävi ensimmäisinä päivinä valtavasti. En muista ketkä kaikki tulivat. Osa toi ruokaa, että söisimme edes jotakin.

Bexar muistelee, että vasta viikon kuluttua tuli sairaalasta kirje, jossa neuvottiin kääntymään keskustelun tarpeessa kriisityöntekijöiden puoleen. Sen sijaan lääkärin vastaanotto, sairausloma ja rauhoittava lääkitys onnistuivat nopeasti.

Päässä pyörivät kuvitelmat, miten kuolema tapahtui

Kriisissä ensimmäinen reaktio on shokki. Asiaa ei usko todeksi. Mieli haluaa kieltää tapahtuneen, koska ei pysty ottamaan kerralla kaikkea vastaan. Moni lamaantuu. Tässä vaiheessa paras apu on kuunnella ja huolehtia siitä, että ihminen nukkuu, syö ja peseytyy. (Suomen Mielenterveysseuran SOS-kriisikeskuksen päällikkö Reija Tuomisalo).

Bexareille tyttären kuolema tuntui täysin epätodelliselta.

– Ehkä ajattelimme, että asia on totta vasta sitten, kun näemme Idan arkussa, ja saamme koskettaa häntä.

Kuolema tuhansien kilometrien päässä kotoa teki hirveästä asiasta vielä astetta pahemman. Thaimaasta ei ollut kukaan yhteydessä vanhempiin. Kuitenkin Bexareilla oli valtava tiedon tarve.

– Jouduimme itse ottamaan yhteyttä Thaimaan suurlähetystöön ja poliisiin, mutta oikeastaan ainoa tieto, jonka saimme, oli se, että älkää lentäkö tänne.

Tunnemme, että hän on kanssamme. Aivan kuin saisimme pieniä merkkejä, että kaikki on hyvin.

Anna-Maria Bexar

Ihminen haluaa kerrata tapahtunutta yhä uudelleen ja uudelleen. Se on mielen tapa ymmärtää asia todeksi. Moni oireilee fyysisesti: sydän tykyttää, ahdistaa, vatsa kipuilee. Surulle on annettava aikaa, vaikka ympärillä oleva yhteisö antaisi jo ymmärtää, että nyt katse eteenpäin. Jos muut eivät enää jaksa tai pysty kuunnella, kannattaa hakeutua ammattiavun pariin ja esimerkiksi vertaistukiryhmään (SOS-kriisikeskuksen päällikkö Reija Tuomisalo).

Anna-Maria Bexar kertoo olleensa ensimmäiset viikot ja kuukaudet jatkuvasti väsynyt. Uupumukseen ei auttanut lepo.

Hän ei nähnyt painajaisia, mutta mielessä pyöri omat kuvitelmat ja kuvat siitä, kuinka Idan putoaminen ja kuolema olivat ehkä tapahtuneet.

Bexareiden selviytymiskeino on ollut puhuminen. He ovat puhuneet Idasta, kuolemasta ja tunteistaan yhä uudelleen ja uudelleen läheisilleen, tutuilleen ja psykologeille.

– Toisaalta välillä on vaan halunnut vältellä ihmisiä, jotka joka paikassa ovat tulleet ottamaan osaa suruumme.

Anna-Maria Bexar kertoo myös kirjoittaneensa tunteitaan ja jakaneensa niitä ystävilleen sosiaalisessa mediassa.

Ida Bexar koira sylissään
Eläimet olivat rakkaita Idalle.Anna-Maria Bexarin arkisto

Sureva käy läpi menetystään. Ikävään ja kaipaukseen voi sekoittua vihan, katkeruuden, pelon tai huonon omantunnon tunteita. Nekin on uskallettava kohdata. Ammattilaisten apu auttaa peilaamaan omia ajatuksia ja tunteita (SOS-kriisikeskuksen päällikkö Reija Tuomisalo).

Anna-Maria Bexar sanoo, ettei pystynyt ensin edes suremaan. Hän oli vihainen ja ajatteli vain, kuinka epäoikeudenmukaista elämä on. Vähitellen viha alkoi väistyä.

Hän oli kokonaan sairauslomalla puolisen vuotta ja sen jälkeen osa-aikaisesti töissä ja sairauslomalla. Töihinpaluu tuntui vaikealta.

– Asiakkaiden tapaaminen pelotti. Pelkäsin myös, että teen virheitä, koska oli vaikea keskittyä. Ajatukset harhailivat.

Ida Bexarin kuolemasta on kulunut reilut 2,5 vuotta. Anna-Maria Bexar kertoo, että vaikeita hetkiä tulee harvemmin kuin ennen. Vanhemmat käyvät edelleen säännöllisesti psykologin vastaanotolla.

Tyttären lempilaulun kuuleminen radiosta herkistää. Myös sudenkorennon lento voi nostaa kyyneleet silmiin.

– Ajattelen, että Ida tuo siinä terveisiä. Yhä useammin voin hymyillä ja lähettää mielessäni terveisiä takaisin.

Bexar kokee, ettei suru vie enää kokonaan mennessään. Se pyyhkäisee mielessä, mutta hän pystyy muuttamaan ajatuksensa positiivisiksi. Nyt voi jo muistella nauraen yhteisiä hetkiä.

Äiti käyttää joitakin tyttärensä vaatteita ja koruja. Sekin on keino pitää Ida lähellä. Kaapissa on myös vaatteita, joita ei kukaan saa käyttää. Niissä on vielä Idan tuoksu.

Ida Bexar
Anna-Maria Bexarin arkisto

Lapsen menetys on niin massiivinen isku, että sitä pitää olla lupa surra koko elämän ajan. Suru on olemassa, mutta se muuttaa muotoaan. Se hellittää otettaan ja muuttuu osaksi elämänkokemusta. Lapsen menetys jättää suuren, ikuisen jäljen, mutta ihminen voi kuitenkin toipua hyvään omannäköiseensä elämään. Se ei ole enää sama kuin ennen, mutta siinäkin elämässä on tilaa taas myös elämänilolle (SOS-kriisikeskuksen päällikkö Reija Tuomisalo).

Anna-Maria Bexar sanoo kaiken kokemansa jälkeen olevansa rauhallisempi ja stressaavansa vähemmän. Hän kertoo oppineensa, että voi ajatella myös itseään ja jakaa elämänsä vai niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa itse haluaa olla.

– Ida kysyi usein, miksi teen niin paljon töitä. Olen myös oppinut ankarimman kautta, että työ ei saa viedä kaikkea aikaa ja energiaa.

Vanhemmat keskustelevat tyttärestään monta kertaa päivässä.

– Tunnemme, että hän on kanssamme. Aivan kuin saisimme pieniä merkkejä, että kaikki on hyvin. Hän on usein unissamme, ja siitä tulee hyvä tunne.

He myös kokevat, että ystävät, sukulaiset ja Idan kaverit ovat olleet ja ovat edelleen suurin apu toipumisessa. Anna-Maria Bexar on löytänyt myös elämäniloa auttamalla toisia niin aineellisesti kuin vain olemalla toiselle läsnä.

– Meillä on Idan tietokone, kamera ja puhelin. Niissä on paljon kuvia ja videoita. Meillä on myös paljon hänen kirjoittamiaan tekstejä. Ne tekevät minut onnelliseksi.

Bexar kertoo hämmästyneensä niistä voimavaroista, joita ihmiseltä voi elämän pahimpina hetkinä löytyä. Kun ainoan lapsen kuoleman jälkeen voi joskus vielä tuntea iloa, tietää, että on vahva.

– Niin uskomattomalta ja vaikealta kuin se kuulostaakin, voit selvitä lapsen menetyksestä tavalla tai toisella. Tällä hetkellä tuntuu, että voin ilman huonoa omaatuntoa ajatella elämää eteenpäin ja olla onnellinenkin.