Milli-koira karkasi ja löytyi kuolleeksi ammuttuna – poliisi tutkii tapausta, jollaiseen ei muista törmänneensä 35-vuotisen uransa aikana

Poliisin ja eläinsuojeluyhdistyksen mukaan tämänkaltaiset rikokset ovat harvinaisia.

Eläinten kuolema
Lapinporokoira Milli makaa maassa.
Milli-koira oli 11 kuukauden ikäinen.Riikka Juntunen

Toissa viikon sunnuntaina utajärveläisen Juntusen perheen vajaan vuoden ikäinen Milli-koira katosi pihalta. Aikaisemmin se ei ollut päässyt karkaamaan pihalta, joka on aidattu.

Etsinnöistä huolimatta koiraa ei löytynyt. Kaksi päivää katoamisen jälkeen Milli kuitenkin löytyi kuolleena Utajärven rannalta, läheisen kesämökin pihalta. Koiraa oli ammuttu.

Koiran omistaja Riikka Juntunenon tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja poliisi on alkanut tutkimaan tapausta vahingontekona. Poliisi vahvistaa Ylelle, että koira on kuollut ampumisen seurauksena.

Oulun poliisin rikosylikonstaapeli Matti Männikkö kertoo, että tämänkaltaisia rikoksia ei tapahdu usein.

– Muistan aivan yksittäisiä tapauksia 35-vuotisen virka-urani ajalta ja ne ovat olleet lähinnä metsästyksen yhteydessä tapahtuneita koiran ampumisia, Männikkö kommentoi sähköpostitse.

Poliisi ei tilastoi erikseen tapauksia, joissa koira tai muu lemmikki on joutunut ammutuksi. Lemmikkieläimen ampumista tutkitaan tapauksesta riippuen joko vahingontekona, ampuma-aserikoksena tai metsästysrikoksena.

Suomen eläinsuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja Kati Pulli kertoo, että viime vuosina ilmoituksia tai yhteydenottoja vastaavanlaisista tapauksista ei ole tullut yhtään. Kissojen ampumistapauksia sen sijaan ilmoitetaan eläinsuojeluyhdistykselle muutamia vuosittain.

Pulli kertoo kuitenkin kuulleensa median kautta viime vuosina tapauksista, joissa karannut koira on ehditty ampua kuoliaaksi. Esimerkiksi Porvoossa (siirryt toiseen palveluun)(Uusimaa) ja Lempäälässä (siirryt toiseen palveluun) (Lempäälä-Vesilahden Sanomat) poliisille on ilmoitettu tapauksista, joissa koira on ammuttu.

Pulli ei kuitenkaan osaa arvioida, kuinka laajasta ilmiöstä on kyse.

– Joillakin ihmisillä on vihamielinen asenne vapaana kulkevia lemmikkejä kohtaan, siitä tämä varmasti kertoo.

Epätietoisuus aiheuttaa pelkoa

Riikka Juntunen kertoo, että koiran kuolema tuli järkytyksenä etenkin sen kuolintavan vuoksi.

– Kaikki pahimmat tapaturmat olisi voinut ymmärtää. Mutta tämä herätti todella paljon sellaisia ajatuksia, että olemmeko tehneet jollekin jotain tai häiritsevätkö meidän koiramme jotakuta, Juntunen pohtii.

Juntunen toivoo, että Milli-koiran ampunut tulisi itse esiin asian kanssa. Epätietoisuus aiheuttaa hänen mukaansa kunnassa turhaa epäluuloa ja pelkoa.

– Olisi hyvä saada selville tekijä, ettei kukaan alkaisi syyttämään vääriä ihmisiä. Ja ettei tarvitsisi pelätä, että joku lahtaa täällä koiria systemaattisesti, vaan uskaltaisi pitää koiria pihalla.

Riikka Juntunen koiransa Millin kanssa.
Juntusen perheellä on Millin lisäksi kaksi muuta koiraa. Riikka Juntunen kertoo, ettei uskalla enää pitää koiria pihalla, ellei ole itse paikalla.Riikka Juntunen

Juntunen miettii, mikä ampujan motiivi on voinut olla. Hän toivoo, ettei kyseessä ole mikään yleinen koiraviha tai heidän perheeseensä kohdistuva kauna. Juntunen kertoo, että hän on ollut jonkun verran julkisuudessa, koska hän on mukana kunnallispolitiikassa ja toimii muutenkin aktiivisena kunnan tapahtumissa.

– Olen miettinyt pitääkö joku sitä ärsyttävänä, että olen ollut monesti esillä. Tai, että olemmeko me tai meidän koiramme jonkun silmätikkuja.

–Toivon, että Millin kuolema olisi ollut sellainen väärässä paikassa väärään aikaan -tilanne.

Juntunen on myös pohtinut olisiko joku voinut erehtyä luulemaan Milliä ketuksi.

Kaikesta huolimatta Juntunen on helpottunut, että koira löytyi. Hän ehti käydä läpi jo monenlaisia skenaarioita koiran kohtalosta niiden parin päivänä aikana, kun Milli oli kateissa.

– Mietimme, että jos Milli olisi vaikka yksin kuusenjuurella eikä tiedä, missä koti on. Tai jossakin kyyhöttäisi haavoittuneena. Katselin myös tori.fi-sivustolta, että kauppaako joku sitä. Nyt ainakin tiedämme, mitä Millille kävi.