Mies ajoi autolla järveen Kuopion Pirtissä – sukeltaja pelasti tajuttoman kuljettajan

Mies oli ajanut veteen Pirtinpäänkadun lähistöllä veneluiskaa pitkin.

Kuopio
Poliisiauto.
Tiina Jutila / Yle

Mies ajoi autolla järveen Kuopion Pirtissä torstai-iltana, minkä jälkeen pelastussukeltaja sai noudetuksi hänet ylös.

Mies ehti olla pinnan alla noin viisi minuuttia, kertoi päivystävä palomestari Antti Korhonen. Järveen ajanut jäi Korhosen mukaan todennäköisesti henkiin. Mies ei kuitenkaan ollut tajuissaan, kun hänet saatiin rantaan.

Mies oli ajanut veteen Pirtinpäänkadun lähistöllä venerannassa veneluiskaa pitkin. Henkilöauto päätyi järveen noin 25 metrin päähän rannasta. Mies onnistui palomestarin mukaan pelastautumaan pois auton sisältä ikkunasta, mutta joutui lopulta kuitenkin upoksiin.

Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita. Itä-Suomen poliisi tutkii tapausta epäiltynä rattijuopumuksena.

Uutista päivetty kello 9:52: Poliisi kertoi, että tapausta tutkitaan epäiltynä rattijuopumuksena.