Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro kertoivat uusista lakoista, Sipilä ei kommentoinut uutta kuohuntaa – Yle seurasi perjantain työmarkkinakuohuntaa

Teollisuusliitto kertoi aiemmin perjantaina myös, että se irtisanoo kilpailukykysopimukseen liittyvän työajan pidennyksen syksyllä 2016 sovituista työehtosopimuksista.

Teollisuusliitto ry
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto (oik.) ja Teollisuusliiton 1. varapuheenjohtaja Turja Lehtonen saapuvat tiedotustilaisuuteen Teollisuusliiton hallituksen kokouksen jälkeen Helsingissä 19. lokakuuta
Teollisuusliiton tiedotustilaisuus
  • Teollisuusliitto on kertonut uusista lakoista hallituksen irtisanomislakihanketta vastaan.
  • Teollisuusliitto on myös irtisanonut kilpailukykysopimukseen liittyvän työajan pidennyksen viidellä sopimusalalla. Näillä aloilla työskentelee reilut 100 000 työntekijää.
  • Suomen Yrittäjät kannustaa vastatoimena yrittäjiä lopettamaan ay-liittojen jäsenmaksuperinnän.
  • Teknologiateollisuus ry pitää kiky-pidennysten irtisanomista valitettavana ja rankkana päätöksenä.
  • Ammattiliitto Pro on ilmoittanut kolmen vuorokauden työnseisauksesta 25. lokakuuta alkaen. Työnseisaus koskee noin 500–1000 toimihenkilöä.
  • Metsäteollisuus haluaa rajoittaa poliittisia lakkoja.

Teollisuusliitto on päättänyt uusista poliittisista lakoista hallituksen irtisanomislakihanketta vastaan.

Liitto kertoo, että liiton puutuote- ja erityisalojen sektorilla järjestetään kolmen päivän mittainen lakko, jonka piirissä ovat 25. lokakuuta kello 00.00–28. lokakuuta kello 00.00 alkavat työvuorot.

Lakon piirissä on ensi viikolla noin 7 000 työntekijää ja yhteensä noin 90 toimipaikkaa eri yrityksistä. Lista lakonalaisista toimipaikoista löytyy Teollisuusliiton nettisivuilta (siirryt toiseen palveluun). Lakossa on liiton mukaan tyypillisesti muun muassa sahoja ja vaneritehtaita.

Teollisuusliiton hallitus päätti myös, että seuraavien kolmen viikon aikana jatketaan kiristyviä painostustoimia. Tällöin lakkojen piiriin tulee työpaikkoja liiton muilta sektoreilta.

Teollisuusliiton hallitus päätti kokouksessaan myös lakkauttaa liiton kaikilla sopimusaloilla voimassa olevan ylityökiellon 26. lokakuuta kello 00.00 alkaen.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoi tiedotustilaisuudessa, että työtaisteluista vetäydytään ainoastaan siinä tapauksessa, jos hallitus peruu irtisanomislakihankkeen.

– Sen jälkeen voidaan katsoa puhtaalta pöydältä, mitä on tehtävissä.

Aalto painotti, että uusilla työtaistelutoimilla ei osoiteta mieltä eduskuntaa vastaan. Aalto muistutti, että hallitus ei ole vielä edes tuonut lakiesitystä eduskuntaan.

Aiemmin Teollisuusliitto on järjestänyt vuorokauden mittaisen lakon, johon osallistui 22 000 työntekijää 150 yrityksessä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei kommentoinut työmarkkinatilannetta poistuessaan EU:n ja ASEM-maiden huippukokouksesta Brysselissä. Vielä aamulla Sipilä oli luvannut tavata suomalaistoimittajia, mutta aikataulusyistä tähän ei ollut mahdollisuuksia.

Kiky-sopimuksen työajan pidennykset irtisanottu

Teollisuusliitto ilmoitti aiemmin perjantaina myös, että se irtisanoo niin sanottuun kilpailukykysopimukseen liittyvän työajan pidennyksen työehtosopimuksissa, jotka Teollisuusliittoa edeltänyt Metalliliitto hyväksyi syksyllä 2016.

Käytännössä tämä tarkoittaa Teollisuusliiton mukaan sitä, että liiton viidellä sopimusalalla ei enää vuonna 2020 tehdä kikyssä määriteltyä 24 tunnin mittaista lisätyötä.

Teollisuusliitto kertoo toimittaneensa tänään irtisanomisilmoitukset asianomaisille työnantajaliitoille. Näillä sopimusaloilla työskentelee runsaat 100 000 työntekijää. Työajan pidentämistä koskeva sopimus irtisanottiin teknologiateollisuudessa, auto- ja konealoilla, pelti- ja teollisuuseristysalalla, malmikaivoksissa sekä teknisessä huollossa ja kunnossapidossa.

Työajan pidennyksen irtisanomismahdollisuudesta sovittiin kiky-neuvotteluissa näillä aloilla lisäpöytäkirjassa. Työajan pidennys on lisäpöytäkirjan mukaan ensimmäisen kerran irtisanottavissa päättymään 31. joulukuuta 2019, joten tätä oikeutta Teollisuusliitto nyt käytti.

Irtisanomisilmoitus ei koske Teollisuusliiton muita sektoreita eikä sopimusaloja, sillä niissä työajan pidentämisestä on sovittu suoraan työehtosopimuksissa. Niiden osalta Teollisuusliiton tavoitteena on poistaa 24 tunnin työajan pidennys eri alojen seuraavissa työehtosopimusneuvotteluissa.

Teknologiateollisuudelle ikävä yllätys

Teknologiateollisuus ry pitää kilpailukykysopimuksen yhteydessä sovitun työajan pidentämistä koskevan pöytäkirjan irtisanomista valitettavana ja rankkana päätöksenä.

Teknologiateollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Helle sanoo järjestön tiedotteessa, että kilpailukykysopimuksen mukaisilla toimilla on ollut merkittävä vaikutus kilpailukykyyn ja Suomen talouskasvun vauhdittumiseen.

Minna Helle
Minna HelleMartti Kainulainen / Lehtikuva

– Ilmoituksen ajoitus viittaa meneillään olevaan poliittiseen kiistaan irtisanomissuojasta, vaikka työajan pidennyksellä ei ole mitään tekemistä tuossa riidassa, sanoo Helle.

Helle kertoo, että Teollisuusliiton ilmoitus tuli ikävänä yllätyksenä Teknologiateollisuudelle. Hänen mukaansa ilmoituksen ajankohta loukkaa neuvottelukulttuuria. Helle katsoo, että asiassa olisi tärkeää edetä sopimuksen mukaisesti.

– Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus ovat nimenomaisesti sopineet, että ne arvioivat tulevana talvena työajan pidentämisen vaikutuksia alan yritysten kilpailukykyyn ja työllisyyteen ja tekevät tarvittavat johtopäätökset seuraavalla neuvottelukierroksella ensi vuonna.

Teknologiateollisuus kertoo toivovansa irtisanomiskiistaan nopeaa ratkaisua. Järjestön mukaan ylityökiellot ja lakot aiheuttavat suuria menetyksiä ja kiista heikentää työmarkkinasuhteita.

Yrittäjät vastatoimiin

Suomen Yrittäjät on tuominnut tänään liittokokouksessaan ammattiliitojen poliittiset työtaistelut.

Järjestö kannustaa vastatoimena yrittäjiä lopettamaan ay-liittojen jäsenmaksuperinnän sekä hallitusta alkamaan toimenpiteisiin poliittisten lakkojen rajoittamiseksi.

– Ammattiliitot toimivat nyt eduskunnan tahtoa vastaan. Se osoittaa parlamentarismin halveksuntaa. Liittojen ei pidä nostaa itseään eduskunnan yläpuolelle, liittokokouksen kannanotossa todetaan.

Työnantajia edustava Metsäteollisuus ehdotti perjantai-iltapäivällä, että poliittisia lakkoja pitää rajoittaa.

– Metsäteollisuus on täysin kiistan ulkopuolinen, mutta maksaa lakkojen laskut. Ammattiliittojen toiminta on vastuutonta, ja nyt on aika rajoittaa poliittisia lakkoja, sanoo Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen.

Työmarkkinakiista yltynyt

Työntekijäliittojen vastatoimet irtisanomislakihanketta vastaan ovat kiristyneet entisestään.

Toimihenkilöliitto Erto päätti tänään julistaa vuoronvaihtokiellon yksityiselle sosiaali- ja terveyspalvelualalle. Kielto alkaa maanantaina 22. lokakuuta kello 6 ja päättyy sunnuntaina 4. marraskuuta kello 23.59.

Ammattiliitto Pro päätti tänään (siirryt toiseen palveluun) kolmen vuorokauden työnseisauksesta, joka alkaa 25. lokakuuta. Työnseisaus koskee toimihenkilöiden työehtosopimuksen mukaisia töitä mekaanisessa metsäteollisuudessa, puusepänteollisuudessa sekä tekstiili- ja muotialalla. Työnseisaus koskee noin 500–1000 toimihenkilöä.

Aiemmin tänään Pron hallitus päätti, että paperiteollisuuden toimihenkilöt aloittavat ylityökiellon ensi viikon torstaina. Ylityökielto on voimassa 18. marraskuuta saakka.

Ylityökielto koskee kaikkia Pron paperiteollisuuden työehtosopimuksen soveltamisalaan kuuluvia työtehtäviä ja niissä työskenteleviä toimihenkilöitä. Paperiteollisuudessa asiantuntija- ja esimiestehtävissä yli 2 000 prolaista.

Ensi maanantaina julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliitto JHL järjestää kaksipäiväisen poliittisen lakon lakihanketta vastaan. JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sanoo, että liitolla on työkalupakissa kaikki poliittisten työtaistelutoimien keinot.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.Jussi Nukari / Lehtikuva

– Kaikki eri välineet poliittisessa työtaistelussa on käytössä, mutta sitten kun sen aika on, tullaan niillä asioilla julkisuuteen, jos on tarvetta, hän kertoo.

Niemi-Laine pitää Teollisuusliiton ilmoitusta työajan kiky-pidennyksen irtisanomisesta merkittävänä toimena.

– Hallitus voi varmaan itse miettiä, kun on aikoinaan halunnut kilpailukykysopimuksen, että mikä merkitys sillä on kansantaloudelle. Hallituksella on tässä nyt mietinnän paikka, että mikä asia heille on tärkeää ja mikä ei: irtisanomislain heikennys vai kilpailukykysopimus.

Niemi-Laineen mukaan työntekijät eivät voi jatkuvasti voi ottaa heikennyksiä vastaan.

– Hallitus on toteuttanut jatkuvasti työelämän heikennyksiä yksipuolisesti ilman kolmikantaa, vaikka on luvannut, ettei heikennyksiä enää tehdä. Kyllä meillä tässä on iso luottamuskriisi päällä.

Lähi- ja perushoitajaliitto Super sekä sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy ovat julistaneet kaksi viikkoa kestävät vuoronvaihtokiellot, jotka alkavat maanantaina.

Hallitus sai keskiviikkona eduskunnan tuen irtisanomislakihankkeelleen. Ammattiyhdistysliikkeestä kuitenkin ilmoitettiin välittömästi, että äänestystuloksella ei ole mitään vaikutusta vastatoimiin. Ay-liike on ilmoittanut, että vain irtisanomislakiesityksen peruminen lopettaa vastatoimet.

Lue myös:

Työministeri Lindström työmarkkinakuohunnasta: Ratkaisu ei löydy kuin sillä, että jokainen tulee vähän vastaan

Työtaistelutoimet hallituksen irtisanomislakia vastaan kovenevat: Teollisuusliitto suunnittelee usean päivän lakkoa

Pakataanko lapselle eväät reppuun maanantaina? Katso, kuinka JHL:n lakko näkyy sinun kotikunnassasi

Näin ensi viikon kaksipäiväinen lakko vaikuttaa: Osaa kouluista ja päiväkodeista uhkaa ruokapula, kirjastoja ja urheiluhalleja suljetaan, siivous voi jäädä retuperälle

Ammattiliitoilta tyrmäys hallituksen toiveille työtaistelutoimien rauhoittamisesta: "Tämä on vasta alkua"