Kaivosyhtiö ostaa uusia kiviautoja 87 miljoonalla – 17 autoa Sodankylään

Boliden ostaa Kevitsaan 17 ja Pohjois-Ruotsin Aitikin kaivokselle yhdeksän uutta kiviautoa.

kaivosteollisuus
Kevitsan kaivoksen avolouhos on nyt noin 160 metriä syvä. Louhinnan myötä syvyys on lopulta 500 metriä. Sodankylä 2.10.2017
Kevitsan kaivoksen avolouhos.Jarmo Honkanen / Yle

Kaivosyhtiö Boliden hankkii uusia kiviautoja Kevitsan kaivokselle Sodankylään. Yhtiö ostaa Kevitsaan 17 ja Pohjois-Ruotsin Aitikin kaivokselle yhdeksän uutta kiviautoa.

Kahdelle kaivokselle toimitettavat ajoneuvot maksavat yhteensä 900 miljoonaa Ruotsin kruunua eli runsaat 87 miljoonaa euroa.

Ruotsalaisyhtiö kertoo, että investointi tukee laajenevaa kaivostoimintaa. Kevitsan tuotanto on kasvamassa 7,5 miljoonasta tonnista 9,5 miljoonaan tonniin vuonna 2020. Aitikin tuotanto on nousemassa samassa ajassa 39 miljoonasta tonnista 45 miljoonaan tonniin.

Ensimmäiset uudet kiviautot saapuvat kaivoksille ensi kesänä.

Kevitsassa louhitaan pääasiassa kuparia ja nikkeliä sekä lisäksi pienempiä määriä kultaa, platinaa ja palladiumia.