Venäläisnaista syytetään yrityksestä vaikuttaa Yhdysvaltain välivaaleihin

Yhdysvaltain tiedustelupalvelut ilmaisivat huolensa muiden maiden yrityksistä vaikuttaa maan kansalaisiin.

Yhdysvallat
Äänestyspaikka Manhattanilla.
Yhdysvallat syyttää venäläistä naista maan vaaleihin sekaantumisesta. Äänestäjiä New Yorkissa.Jason Szenes / EPA

Yhdysvallat syyttää venäläistä naista marraskuun välivaaleihin sekaantumisesta. Asiasta kertovat useat uutistoimistot.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen liittovaltion tapaus, jossa epäillään vaikuttamista välivaaleihin.

Naisen epäillään yrittäneen vaikuttaa yleiseen mielipideilmastoon sosiaalisen median kautta.

Syytteen mukaan nainen työskenteli venäläiselle trollitehtaalle, jossa hän vastasi rahoituksesta. Sama trollitehdas on myös osana laajempaa syytekokonaisuutta yrityksistä vaikuttaa vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

New York Timesin (siirryt toiseen palveluun) mukaan rahat käytettiin muun muassa internetmainontaan ja sosiaalisen median päivitysten näkyvyyden lisäämiseen.

Tiedustelupalvelut huolissaan vaaleihin vaikuttamisesta

Yhdysvaltain oikeusministeriö nosti rikossyytteet pian sen jälkeen, kun maan tiedustelupalvelut totesivat yhteisessä lausunnossa olevansa huolestuneita Venäjän, Kiinan ja Iranin yrityksistä vaikuttaa USA:n kansalaisiin marraskuun välivaaleissa ja vuoden 2020 presidentinvaaleissa.

Tiedustelupalveluiden mukaan toistaiseksi ei ole tullut ilmi todisteita siitä, että äänestämistä olisi estetty tai äänimääriä muutettu.

Muutamat osavaltiot ja kaupungit ovat ilmoittaneet yrityksistä päästä käsiksi tietokantoihin, mutta viranomaiset onnistuivat estämään pääsyn.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 19.10. klo 23.12.