Meksikoon päässeet siirtolaiset kohti Yhdysvaltoja – ”Työtä ja parempi tulevaisuus tyttärilleni”

Paikalliset meksikolaiset ovat auttaneet antamalla siirtolaisille muun muassa ruokaa ja vaatteita.

maahanmuuttajat
Hondurasilaisia siirtolaisia Guatemalan kaupungissa 18. lokakuuta.
Hondurasilaisia siirtolaisia Guatemalan kaupungissa 18. lokakuuta.Johan Ordonez / AFP

Hondurasilaisten maahanmuuttajien joukko virtasi eteläisen Meksikon läpi sunnuntaina kohti Yhdysvaltoja, vaikka Meksikon viranomaiset yrittivät estää heidän pääsynsä maahan Guatemalan rajalla.

Uutistoimisto AP:n mukaan joukko sai sympatiaa meksikolaisilta paikallisilta, jotka tarjosivat heille ruokaa, vettä ja vaatteita. Avolava-autot, pakettiautot ja rahtia kuljettaneet ajoneuvot pysähtyivät ja antoivat ihmisten nousta kyytiin.

San Pedro Sulan kaupungissa uutistoimiston tapaama, liikkeenjohtoa opiskellut Besi Jaqueline Lopez sanoi, ettei kotimaassa ole töitä. Hän toivoo pääsevänsä Yhdysvaltoihin, mutta voisi jäädä töiden toivossa myös Meksikoon.

– Tavoitteeni on löytää työtä ja parempi tulevaisuus tytärilleni, Lopez sanoo.

Mukana ovat 4-vuotias Victoria ja 3-vuotias Elisabeth. Kotimaassaan Hondurasissa kymmenet AP:n haastattelemat kertovat kokeneensa laajaa väkivaltaa, köyhyyttä ja korruptiota.

Meksikon viranomaiset pysäyttivät siirtolaiskaravaanin viikonvaihteessa maan etelärajalle Guatemalan vastaiselle sillalle, mutta moni ylitti rajajoen lautoilla ja jatkoi varhain sunnuntaina matkaa kohti pohjoista. Poliisin arvion mukaan noin 3 000 ihmistä marssii parhaillaan Meksikon puolella kohti Yhdysvaltoja.

Trump yrittää pysäyttää joukon Meksikoon

Tuhannet Hondurasista lähteneet siirtolaiset ovat jatkaneet matkaansa matkaansa kohti Yhdysvaltoja maan presidentti Donald Trumpin uhkauksista piittaamatta.

Trumpin mukaan Yhdysvallat tekee kaikkensa estääkseen siirtolaisten "ryntäyksen" maahan. Trumpin mukaan siirtolaisten on haettava turvapaikkaa Meksikosta ja elleivät he tee niin, Yhdysvallat käännyttää heidät takaisin.

Noin tuhat siirtolaista on yhä jumissa rajasillalla toivoen pääsevänsä laillisesti Meksikoon. Meksikon viranomaisten mukaan maahanpyrkijöiden on haettava turvapaikkaa yksi kerrallaan.

Aiheesta muualla:

Migrant caravan on the move from Mexico-Guatemala border (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AP, STT