Köyhyystutkija on asunut Ähtärin ekokylässä useaan otteeseen, välillä yksinkin, mutta ei luovuta – "Jos tämä paikka kaikista epäonnistumista huolimatta saataisiin toimimaan"

Luomukylä Gaijan toiminta on hiipunut lukuisia kertoja. Suomessa on vajaa parikymmentä eko- ja luomuyhteisöä. Monen historia on ollut värikäs.

ekokylä
Ossi Kakko
Gaijassa valmistaudutaan talven tuloon.

Ossi Kakko kerää käsin ruistähkiä pellolta Ähtärin Kaijanniemen entisen vanhainkodin pihapiirissä. Juhannuksena kylvetty vanha virolaislajike sangaste alkoi tehdä jo tänä vuonna tähkää, vaikka tarkoitus oli vasta ensi vuonna.

Vaikka tähkät ovat jo homeessa, niin juuri ja juuri kypsymään ehtineet siemenet ovat vielä Kakon mukaan kunnossa. Kakko sanoo, että saunassa toteutettavan savustuksen ja varstomisen jälkeen sieni-itiöt saa poistettua.

– Käsittelyn jälkeen siemenet kelpaavat kylvösiemeniksi ja korjattu ruis myös syötäväksi, Kakko kertoo ja heittää tähkiä puukoriinsa.

Talvi on tulossa, mutta luomukylä Gaijan asukkaat ovat varautuneet siihen. Talteen on kerätty vihannekset, marjat, hedelmät, liina (hamppu) ja perunat.

Yhteisön jäsenet saivat tänä vuonna perunasadosta niin hyvän, että sitä riittää jopa myyntiin asti. Syksyn sato kolmen hehtaarin kokoiselta viljelyalueelta on kerätty viljaa ja maa-artisokkaa lukuun ottamatta.

Ossi Kakko kaataa ruistähkiä peräkärryyn.
Ossi Kakko kaataa peräkärryyn ruistähkiä, jotka on tarkoitus kylvää maahan ensi vuonna. Ensi kesäksi on saatu myös hieman vanhaa kaskiruista.Pasi Takkunen/Yle

Vanhainkodista ekokyläksi

Gaijan asukkaat ovat vuokralla Ähtärin kaupungin omistamassa 1940-luvulla entisessä kunnalliskodissa. Tiilinen päärakennus tyhjeni vanhuksista vuonna 1996, jonka jälkeen alueelle rakentui Suomineito -yhteisö.

Suomineito-yhteisön vetäjänä toimi tuolloin valtiotieteiden maisteri Marketta Horn, joka sai ekologisen yhteisön perustamiseen apua yllättävältä taholta. Suomineidon perusta nimittäin luotiin Jari Sarasvuon televisio-ohjelmassa Minä ja Sarasvuo. Ohjelmassa esiintymisen jälkeen Horn sai kymmenen ehdotusta ekokylän mahdollisesta sijainnista. Voittajaksi valikoitui seitsemän kilometriä Ähtärin keskustasta sijaitseva Kaijanniemi.

Enimmillään Suomineito-yhteisössä asui 14 ihmistä ja satakunta erilaista kotieläintä. Asukkaat pyrkivät kasvattamaan mahdollisimman paljon ruokatarvikkeistaan itse: kaupasta hankittiin pääasiassa vain sokeria, kahvia ja öljyä. Yhteisön ihmiset parkkasivat teurastamiensa eläinten nahkoja virtsaliuoksessa ja tekivät suolista saippuaa.

Välillä meno yhteisössä oli hurjaakin. Horn kertoo _Unelmien ekokylät-_kirjassa, kuinka yhteisöön muutti paljon mielenterveysongelmista kärsiviä, eläköityneitä ihmisiä. Asukkaaksi hakeutui myös miehiä, joita veti yhteisöön seksi. Ongelmat kasvoivat ja kasvoivat: vuonna 2004 yhteisö ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja hajosi.

Ähtärissä ei kuitenkaan luovuttu ekoasumisesta ja tilalle perustettiin vuonna 2006 Gaija. Elämä tilalla alkoi puhtaalta pöydältä.

Suomineidosta kuoriutuu Gaija

Elo Gaijassakaan ei ole ollut helppoa. Kuten Suomineito-yhteisön aikana, on toiminta myös Gaijan aikana hiipunut pariinkin kertaan. Yhteisöasumisessa henkilökemiat ratkaisevat ja ihmisiä tulee ja menee. Tähän vaikuttaa muun muassa yhteisön asukkaiden nuori ikä: suuri osa asukkaista on keskimäärin 30-vuotiaita. Välillä tila on ollut lähes tyhjillään.

Parhaimmillaan Gaijassa on asunut lähes neljäkymmentä asukasta ja suuri joukko eläimiä, kuten hevosia, kanoja ja lampaita. Pihapiirissä on toiminut niin hostellia kuin luomupuotiakin. Kasvitieteeseen keskittynyt kurssitoiminta on ollut aktiivista.

Tällä hetkellä asukkaita on 11, eikä tilalla ole muita eläimiä kuin koiria ja kissoja.

Ossi Kakko on asunut Gaijassa jo muutamaan otteeseen. Ensimmäisen kerran hän saapui yhteisöön vuonna 2009 tyttöystävänsä perässä, mutta on käynyt välillä muun muassa Intiassa tekemässä tutkimusta kaskiviljelystä ja alkuperäiskansojen elämästä.

–Tulin takaisin, kun kävi ilmi, että isoisäni isä on tämän paikan alullepanija. Kolmannen sukupolven köyhyystutkijana sitten ajattelin, että tehtäväni on jatkaa tätä työtä täällä, Kakko kertoo.

Ekokylä Gaijan päärakennus
Ekokylä Gaijan päärakennus on toiminut ennen vanhainkotina.Pasi Takkunen/Yle

Hometalo kuntoon

Kello 12 on päiväkahvien aika. Gaijan sydän, päärakennuksessa sijaitseva pitkä puinen pirtinpöytä, täyttyy asukkaista ja vierailijoista. Tarjolla on omenapiirakkaa, taikinajuureen leivottua ruislimppua, marinoituja härkäpapuja ja hapatettuja voikukannuppuja.

Tunnelma huoneessa on lämminhenkinen: sohvalla opetellaan kutomista ja yhdessä nurkkauksessa soitetaan pianoa. Kahvipöydän äärellä suunnitellaan jo tulevaa yhteisön kokousta, jossa on tarkoitus katsoa työtehtäviä.

Olohuoneessa on rummut ja piano, jotka ovat ahkerassa käytössä yhteisissä illanvietoissa. Lisäksi rakennuksesta löytyy muun muassa joogastudio. Tätä yhteisöasuminen voi olla parhaimmillaan.

Vaikka tunnelma on rento, painaa erityisesti Kakon mieltä päärakennuksen kunto. Ulkoapäin se näyttää olevan kunnossa, mutta todellisuudessa talo kärsii osittain kosteusvaurioista. Tämän vuoksi muun muassa hostellitoiminta on jouduttu lopettamaan.

Gaijan luomukyläyhteisö on tehnyt vuosien varrella Ähtärin kaupungille useita osto-ehdotuksia tuloksetta. Asukkaat haluaisivat ostaa talon lisäksi myös maat. Koska kaupunki ei ole hyväksynyt ostotarjouksia, ei yhteisö halua korjata taloa omalla rahalla.

Irti oravanpyörästä

Yksikään tämän hetkisistä asukkaista lapsia lukuunottamatta ei ole syntyperäinen ähtäriläinen, vaan ihmiset ovat tulleet yhteisöön ympäri Suomen. Monilla on kuitenkin sukujuuria alueella. Esimerkiksi Kakon tekemän sukututkimuksen polveutumiskaaviossa kaikki tunnetut 12 isoisää ovat syntyneet Ähtärissä.

Yksi uusimmista asukkaista on elokuussa Jyväskylästä virallisesti muuttanut Ilkka Haurinen, joka tutustui paikkaan puolisonsa kautta. Suomi-filmin maisema teki häneen vaikutuksen.

– Olen kesät ollut lapsuudessa aina mökillä ja tällaisessa ympäristössä. Ne ovat olleet elämäni onnellisimpia aikoja. Siksi halusin palata tällaiseen yksinkertaisempaan elämään, missä kannetaan oma vesi ja lämmitetään puulla. Se on ollut mulle vähän romantisoitukin kuva ja sitä lähdin tavoittelemaan, Haurinen kertoo.

Syitä ekoyhteisöihin muuttoihin voi olla monia: osa on kyllästynyt nykypolitiikkaan ja haluaa irti oravanpyörästä. Osa pyrkii taas pois kulutuskeskeisestä elämäntavasta. Haurinen myöntää, että hänen elämänsä kului aiemmin näyttöpäätteen äärellä.

– Kyllä se elämä oli editointia, pelaamista. Olin hyvin kiinni siinä koneessa ja internetissä. Nyt siihen on tosi iso ero.

Nyt hän raivaa Gaijassa metsikköä ja suunnittelee ekopuodin uudelleenavausta. Päivät täyttyvät paikan kunnostamisesta ja koiran kanssa luonnossa olemisesta.

– Iltaisin täällä on sauna ja muuta ohjelmaa, mutta olen aika aikainen nukkuja, että menen kymmenen aikaan nukkumaan, Haurinen kertoo rutiineistaan.

Ilkka Haurinen
Ilkka Haurinen on asunut ekokylässä virallisesti elokuusta lähtienPasi Takkunen/Yle

Ekoyhteisöjen kirjo laaja

Suomessa on noin parikymmentä erilaista eko- ja luomuyhteisöä, joiden koot ja muodot voivat vaihdella paljonkin. Esimerkiksi Mustasaaren ekokylä sai alkunsa seitsemän perheen aloitteesta vuonna 1993. Perheitä yhdisti halu asua lähellä luontoa, viljellä ja hoitaa maata luonnonmukaisesti ja toteuttaa ekologisia rakennusratkaisuja.

Maailmanlaajuisesti ekokyliä on noin 10 000. Erityisen suosittua on kyllä monessa muussa paikassa, esimerkiksi Italiassa, Saksassa, Espanjassa, Venäjällä. Tanskassa ekokylistä on tullut valtavirtaa, mikä on muun muassa poikinut kaupallisia toimijoita, jotka ovat erikoistuneet ekokylien rakennuttamiseen. Suomessa ekoyhteisöt ovat pieniä, sillä Euroopassa ja maailmalla on satojen ja tuhansien ihmisten kokoisia ekokyliä- ja yhteisöjä.

Yksi suurimmista ja "vakaimmista" ekokylistä sijaitsee Keuruulla. Vuosi sitten kesällä 20-vuotissyntymäpäiviä viettäneen yhteisön toiminta on vakiintunutta. Ekokylässä asuu 24 aikuista ja 11 lasta. Noin puolet aikuisista on asunut kylässä yli kymmenen vuotta, kuusi aikuisista 2-8 vuotta. Vaihtuvuutta on ajoittain jonkin verran.

– Jotkut ihmiset hakeutuvat yhteisöihin kokeillakseen yhteisöasumista, tietäen jo tullessaan, että he viipyvät vain vuoden-pari. Osalla näistä ihmisistä saattaa olla haaveena oman yhteisön perustaminen ja sitä varten kokemuksen kerryttäminen yhteisöelämästä, kertoo Maria Pulli Keuruun Ekokylästä.

Suomen Kestävän Elämäntavan Yhteisöt ry:n (SKEY) hallituksen puheenjohtaja Pauliina Helteen mukaan ekokylä on asuinyhteisö, joka tavoitteellisesti edistää ja huomioi toiminnassaan kestävyyden neljää osa-aluetta – ekologista, ekonomista, sosiaalista ja maailmankuvallista kestävyyttä. Määritelmä kattaa maaseudun uudisasuttamista edesauttavat ideologiset yhteisöt sekä perinteiset kylät, jotka ovat tietoisesti ja asukaslähtöisesti sitoutuneet kehittämään kestävyyttään.

– Lisäksi myös kaupunkiyhteisöt voivat päättää ryhtyä muokkaamaan itseään kestävään suuntaan. Nekin voivat muuttua ekoyhdyskunniksi, Helle kertoo.

Stereotypiat haasteena

Ekoyhteisöissä asuvista ihmisistä liikkuu paljon stereotypioita: hippejä, pilvenpolttajia, yhteiskunnan tuilla elätettyjä, dyykkareita... Gaijassa yleistykset "hihhuleista ja hörhöistä" huvittavat. Jopa vajaan 6 000 asukkaan Ähtärissä ekokylä Gaijan elämä näyttäytyy kaupunkilaisille hyvin mystisenä. Mitä siellä ekokylässä oikein tapahtuu?

Yleistämään ekokyliä ei kuitenkaan pysty. Tällä hetkellä esimerkiksi Siilinjärvellä on suunnitteilla kunnianhimoinen visio: puolen miljardin ekokylä, jossa on jopa kelluvia mökkejä.

– On olemassa vapaamuotoisia yhteistaloudellisia yhteisöjä, joissa korostuu tiivis yhdessä eläminen ja omavaraisuuteen pyrkiminen. Sitten on isollakin rahalla tehtyjä ekokyliä, joihin liittyminen vaatii pääomaa ja vakaan toimeentulon, joka lähtökohtaisesti hankitaan ekokylän ulkopuolelta. Niissä saattaa korostua erityisesti kiinnostus ekorakentamiseen ja ulkoisesti sekä arkisen elämän kannalta ne saattavat vaikuttaa tavanomaisilta asuinalueilta, SKEY:n Pauliina Helle kertoo.

Yhteistä useille yhteisöille on kuitenkin ekologiset tavoitteet. Gaijassa päärakennusta lämmitetään puukattilan avulla. Puuta ison talon lämmittämiseen kuluu sata kuutiota vuodessa.

Myös Keuruulla 50 hehtaarin kokoisen maatilan kaikki energiatarpeet on katettu uusiutuvalla energialla vuodesta 2005 lähtien. Lämmön energialähteinä ovat hake, pelletit, polttopuut ja aurinko.

Ekokyläläisiä päiväkahvilla.
Yhteisön jäsenet päiväkahvilla. Tarjolla on omenapiirakkaa, taikinajuureen leivottua ruislimppua, marinoituja härkäpapuja ja hapatettuja voikukannuppuja.Pasi Takkunen/Yle

Kiinnostus ekokyliä kohtaan kasvussa

Uusia yhteisöaloitteita syntyy Suomeen pari vuodessa samalla kun vanhoja häviää. Helteen mukaan nykypäivänä on paljon vanhoja maatiloja, joihin halutaan tuoda uusia asukkaita ja joiden toimintaa halutaan muuttaa yhteisöllisemmiksi.

– Se, että missä kohtaa se voidaan määritellä ekoyhteisöksi tai ekokyläksi, niin sitä on haastava sanoa.

Keuruun ekokylän Maria Pullin mukaan kiinnostusta yhteisöelämää kohtaan on tällä hetkellä melko runsaasti.

– Tyypillisin syy muuttaa ekokylään taitaa olla halu elää yhdessä toisten ihmisten kanssa ja lähellä luontoa. Myös pyrkimys pois kulutuskeskeisestä elämäntavasta kohti kohtuullisuutta ja luonnonmukaisuutta on tärkeä syy monille, Pulli kertoo.

Myös Gaijassa on huomattu, että keskustelu maapallon varojen hupenemisesta on lisännyt kiinnostusta ekokylää kohtaan.

– Kyllä ihmisillä tuntuu nyt yhä enemmän olevan kiinnostusta tehdä konkreettisempia toimenpiteitä elämäntavan muuttamiseksi. Niitä toimenpiteitä tarvitsisi tehdä laajassa yhteiskunnallisessa mittakaavassa. Henkilökohtaiseen paratiisiin ei kenelläkään ole oikeutta paeta, että olemme kaikki tässä samassa veneessä, Ossi Kakko toteaa.

Käsityöläisyys arvostukseen

Rovaniemeltä kotoisin oleva Kaisa Väyrynen oli haastatteluhetkellä vierailulla Gaijassa. Hän on viettänyt yhteisössä aiemmin yhden kesän ja kokee paikan kotoisaksi. Pysyvämpikin muutto olisi mahdollinen.

– Ihmiset saavat olla vapaasti täällä luonnossa ja tiloissa. Täällä on paljon mahdollisuuksia ja ihmisiä, joilla on pitkälle vietyjä filosofioita ja visioita, Väyrynen kertoo.

Väyrynen on kouluttautunut artesaaniksi ja hopeasepäksi. Hän näkee paikassa paljon potentiaalia erityisesti seppäkulttuurin elvyttämisessä.

– Täällä viihtyy hyvin. Täällä eletään luonnon mukaan. Ei täällä tule mieleen, että lähtisinpä nyt kaupungille shoppailemaan, Väyrynen naurahtaa.

Kaisa Väyrynen ja Tuuli Kaukoranta kutomassa
Kaisa Väyrynen ja Tuuli Kaukoranta kutomassaPasi Takkunen/Yle

"En mä halua enää täältä pois lähteä"

Gaijassa palo palauttaa paikka uuteen loistoonsa elää vahvana. Kakolla ja muilla yhteisön ihmisillä on runsaasti suunnitelmia, miten toimintaa alueella voisi kehittää. Suunnitelmissa on järjestää erilaista työpajatoimintaa. Kakon intohimo on luonnonkasvien hyödyntäminen ravintona. Hän järjestää kursseja muun muassa kivikauden ruokakasveista ja ilmastoystävällisestä ruoasta.

– Täällä voisi pitää erilaisia kursseja ja muuttaa tämä opastetuksi kasvitieteelliseksi puutarhaksi, jota yhteisö ylläpitäisi. Sitten voisi pyörittää pienimuotoista maatilatoimintaa, nuorisotoimintaa, sirkusleirejä, Kakko kertoo.

Ensi kesänä on tarkoitus tuoda tilalle lampaita, kanoja ja vuohia. Haaveissa on rakentaa pihapiiriin kymmenen neliön kevythirsiaittoja, joissa kurssilaiset voivat yöpyä. Yhteisöstä huokuu henki, että periksi ei anneta.

Kakko toivoo, että tilalle muuttaisi tulevaisuudessa ihmisiä, jotka olisivat sitoutuneita paikan kehittämiseen. Vaikka tarkempia työvuorolistoja ei ole, täytyy yhteisön jäsenten osallistua jotenkin tilan töihin.

– Ei kukaan yksin oikein pysty mitään tekemään. Jokaisen yksilön potentiaali tulee esiin yhteistoiminnan kautta. Se minua kiehtoo, että jos tämä paikka kaikista epäonnistumista huolimatta saataisiin toimimaan. Minä pidän tätä paikkaan erittäin suurena mahdollisuutena edelleenkin, Kakko kertoo.

Vaikka Ilkka Haurinen on asunut yhteisössä vasta lyhyen ajan, on paikka tehnyt häneen syvän vaikutuksen.

– Täällä on hyvä elää. Täällä on hommaa, hyviä ihmisiä, mukava yhteisöllisyys. En mä halua enää täältä pois lähteä, Haurinen kertoo.

Ilmakuva Gaijan ekokylästä Ähtäristä
Kymmenen hehtaarin kokoinen Gaija sijaitsee seitsemän kilometriä Ähtärin keskustasta.Pasi Takkunen / Yle

Artikkelin lähteenä haastatteluiden lisäksi on käytetty Kirsi Haapamatin & Suvi Elon kirjoittamaa Unelmien ekokylät - kurkistuksia suomalaiseen ekoyhteisöasumiseen -kirjaa (Basam Books, 2015)