Kaupunginjohtaja: Rovaniemelle veronkorotus – uimahallin rakentaminen alkuun

Kaupunginjohtaja Esko Lotvosen mukaan Rovaniemen kaupunki varautuu ottamaan runsaasti lisää lainaa.

Rovaniemi
Rovaniemen kaupungintalo.
Rovaniemen kaupungintalon korjaus alkaa aikaisintaan vuonna 2020.Perttu Ruokangas / Yle

Rovaniemeläisten verotus on kiristymässä ensi vuonna. Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen esittää, että Rovaniemen tuloveroprosentti nostetaan 21,5:een. Tällä hetkellä Rovaniemen tuloveroprosentti on 21.

– Arvioin, että veronkorotus keskivertopalkansaajalle on noin 180 euroa vuodessa, Lotvonen sanoo.

Lotvonen esitti veronkorotusta jo aiemmin tänä vuonna, mutta kaupunginhallitus tyrmäsi sen kesäkuussa.

Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen
Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen.Perttu Ruokangas / Yle

Lotvosen mukaan kaupungin nykyiset tulot eivät riitä kattamaan menoja. Kaupungin nettomenot ovat nousemassa ensi vuonna noin 13 miljoonaa euroa. Esimerkiksi erikoissairaanhoidon kulut ovat kasvamassa noin seitsemän miljoonaa, koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kulut noin neljä miljoonaa euroa.

Lotvosen mukaan kaupunki "kipuilee taloutensa kanssa".

– Pääsyynä ovat valtion toimien useita vuosia kestäneet heikentävät vaikutukset verotuloihin ja valtionosuuksiin, Lotvonen kirjoittaa talousarvioesityksensä aluksi.

Rovaniemen kaupunki varautuu esityksessä ottamaan yli 60 miljoonaa euroa lisää lainaa. Ensi vuonna kaupungin ja sen omistamien yhtiöiden yhteenlaskettu lainamäärä nousisi 264 miljoonaan euroon.

Vaikka lainakorkojen ennustetaan nousevan ensi vuonna, kaupunginjohtaja ei ole huolissaan.

– Meillähän on siinä mielessä hyvä tilanne, että saamme noin 20 vuoden lainoja yhden prosentin korolla. Korkokysymys ei ole kovin iso asia, Lotvonen sanoo.

Uimahallin rakentaminen alkuun

Lotvonen esittää, että Ounasvaaran uuden uimahallin rakentaminen aloitetaan jo ensi vuonna. Uimahalli-investointiin Lotvonen esittää budjetoitavaksi yhdeksän miljoonaa euroa. Rovaniemen päättäjät ovat aiemmin sopineet, että rakentaminen alkaisi vasta vuonna 2020.

Mikä kiire uimahallin rakentamisella on?

– Vesihiisi ei ole riittävä kaupunkilaisille. Toisaalta tiedetään, että Lapin urheiluopiston nykyinen uimahalli pitää sulkea ja purkaa pois. Eli se on myös kaupunkikonsernin sisäinen asia. Meidän on turha hukata miljoonia ja odottaa asian kehittymistä vaan nyt pitää rohkeasti lähteä toimeen.

Lisäksi Lotvonen esittää muun muassa Ylikylän koulun ja päiväkodin eli monitoimitalon rakennustöiden aloittamista ensi vuonna. Rakennuksen investointikustannukset ovat ensi vuonna 8,5 miljoonaa euroa.

Ensi vuoden merkittävimpiä investointeja ovat myös katujen rakentamiset ja korjaukset, joihin aiotaan käyttää viisi miljoonaa euroa.

Myös Rovaniemen kaupungin omistamat yhtiöt ovat investoimassa ensi vuonna. Erityisesti Napapiirin Energia ja Vesi Oy on rakentamassa ensi vuonna reippaasti, yhteensä runsaalla 39 miljoonalla eurolla. Yhtiö rakentaa energia-, vesi- ja tietoliikenneverkkoja kaupungin alueella.

Kaupungilla riittää ylijäämää

Lotvonen esittää myös säästöohjelmaa, joka on nimetty "talouden ja toiminnan uudistamisohjelmaksi". Se on tarkoitus tuoda kaupunginvaltuuston päätettäväksi ensi helmikuussa. Ohjelman tavoitteena on saada kaupungin talous tasapainoon viimeistään kolmen vuoden kuluttua eli vuoden 2021 loppuun mennessä.

Jos kaupunginjohtajan talousarvioesitys menee läpi, Rovaniemen kaupunki tekee ensi vuonna 3,5 miljoonaa euroa alijäämäisen tuloksen. Alijäämät aiotaan kattaa edellisvuosien ylijäämillä, joita kaupungille on kertynyt 67 miljoonaa euroa.

Koko kaupungin konserni sen sijaan yltäisi ensi vuonna positiiviseen tulokseen.