Näytelmäkirjailija Anna Krogerus liputtaa lempeyden puolesta: ”Siitä voi aloittaa, että kysyy toiselta mitä kuuluu”

Jokaisella on tarve tulla nähdyksi, eikä juuri kukaan selviä juuri mistään yksin, sanoo Anna Krogerus. Lääkkeeksi hän tarjoaa lähimmäisyyttä.

Anna Krogerus
Anna Krogerus kävelee Porvoonjoen reunaa
Porvoonjoen laitaa kävelevä Anna Krogerus pitää leikkiä pyhänä asiana.Jaani Lampinen / Yle

Kahvihuone Helmi on lokakuisena iltapäivänä hiljainen ja raukea. Turistien laumat ovat paenneet seuraavaan kesään, muuten kaikki on juuri sellaista, kuin mielikuvien porvoolaiskahvilassa olla kuuluu.

Kakut ovat pöyhkeän ylenpalttisia, kuppien reunoja kiemurtelevat täydellisen vanhanaikaiset kuviot, seiniltä katsovat hieman nyrpeinä edesmenneet keisarit ja runebergit.

Näytelmäkirjailija Anna Krogerus leikkaa haarukallaan palan punajuuripiirakastaan ja huomauttaa, että täältä saisi upeita kuvia someen. Sellaisia, joita kaikkien todellisuudesta ei voi ottaa.

Maailma jakautuu voittajiin ja häviäjiin, ja sosiaalinen media korostaa sitä. Jos oma elämä ei asetu siihen raamiin, miltä hyvän elämän pitäisi näyttää, voi häpeä yksinäistää.

– Me elämme jotenkin sellaisessa oletusten maailmassa, että kaikilla muilla menee varmasti tosi hyvin. Jos omassa elämässä ei mene kauhean hyvin, voi häpeä ja ulkopuolisuuden kokemus eristää muista.

Ihan kauhean hyvin ei mene esimerkiksi Krogeruksen kirjoittaman, Ryhmäteatterin (siirryt toiseen palveluun) 9 hyvää syytä elää -näytelmän päähenkilöllä.

Kolmekymppiselle Klara Harmaalle on näytelmän alussa lähes kaikki hankalaa: ovesta astuminen, muille puhuminen, jopa nieleminen.

Klara on oman elämänsä keskipisteessä, mutta yhteiskunnasta sivussa. Erityisesti hän on yksin. Ja yksinäisyys on asia, joka Anna Krogeruksen mielestä piinaa hirveän monia ihmisiä.

Yksinäisyyteen voi ajaa työttömyys, vanhuus, sairaus, tai vaikka kiusatuksi tuleminen.

– Perhekoot ovat pienempiä, tukiverkot hauraampia ja entistä kauempana ja entistä enemmän levällään, yhteiskunta koko ajan huonompi ottamaan putoavat kiinni.

Anna Krogerus kahvilassa Porvoossa.
Anna Krogerus miettii usein sitä, mitä näytelmillään tuo maailmaan. Hänelle teatteri on myötätunnon taidetta.Jaani Lampinen / Yle

Pärjäämisen eetos voi olla myrkkyä

Vaikka tukiverkkoja olisi, niille ei välttämättä ole suoritusmaailmassa aikaa. Yksin voi olla myös näennäinen menestyjä.

– En tietenkään ole asiantuntija, mutta näen, että aika suoraan tämä juontuu siitä, että tässä talousjärjestelmässä kaikki perustuu jatkuvaan kasvuun, ja sen takia kaikkien pitää juosta kovempaa. Yhtälö on aika mahdoton, ja kaikki tavallaan tietävät sen.

Jatkuvan kasvun ja taloudellisen menestyksen tavoittelua ei Krogeruksen mielestä kestä sen paremmin ihminen kuin ympäristökään. Tietoisuus siitä, mitä haittavaikutuksia ilmastolle ja kaikelle elolliselle ihmisen ahneudesta ja mukavuudenhalusta on, lisääntyy koko ajan.

– Se on ristiriita, jossa juostaan koko ajan päin seinää, ja tiedetään, että juostaan päin seinää. On selvää, ettei siinä ole mahdollista voida kovin hyvin.

Jatkuvan onnentavoittelun paine nitkauttaa ihmisen helposti syrjään paitsi muista, myös omasta itsestään. Klara Harmaan sisko on täysin pudonnut elämänsä kyydistä, mutta esiintyy supersuorittajana sekä parisuhteessa että työssään.

Eksyksiin joutuvan on vaikea pyytää apua, koska yksin pärjäämistä ihannoidaan. Yksin jäämistä suosii myös taloudellinen vauraus. Ihminen voi materiaalisesti selvitä ilman toisia, vaikka pää ei sitä kestäisikään.

– Meillä on vahvasti vallalla pärjäämisen ja reippauden ihannointi. On sellaista ajatusta, että oma tupa, oma lupa, älkää tulko neuvomaan. Sen kääntöpuoli on, että tukea ei ole, kun sitä tarvitaan.

Näistä eri tavoin yksinäisistä, poispudonneista ja pudotetuista Anna Krogerus kirjoittaa tarkasti, lempeästi ja hauskasti.

Ja kirjoittaa samalla itse kokemastaan.

Anna Krogerus Porvoossa
- Kaikessa inhimillisessä kanssakäymisessä on kyse yhdessä selviytymisestä, sanoo Krogerus.Jaani Lampinen / Yle

Masentunut tai sairas ei ole vain masentunut tai sairas

Ennen Ryhmäteatterin ensi-iltaa Anna Krogerus meni ystävänsä kanssa syömään. Vaikka Krogerus on ennenkin ammentanut omastaan, nyt pelotti niin, että itketti.

– Pyysin, että hän ei kertoisi ainakaan heti, jos vihaa näytelmää. Sitten ymmärsin, että pelkoni liittyy siihen, että yhtäkkiä jokin itselle hirveän tärkeä avataan julkiseksi asiaksi. Jokin olennainen, jonka kanssa on tehnyt vuosia matkaa, onkin vain yksi esitys.

Krogeruksen mielestä on aina silti tärkeää mennä pelkoa päin, juuri sitä kohti, mikä tuntuu kipeältä. Siellä on jotain, mistä on syytä olla rehellinen, jotain mikä voi koskettaa myös muita.

– Tavoitteena on kertoa tosista asioista, vaikeista asioista, ja ihmisistä, jotka jäävät helposti piiloon. Tarkoitus on kertoa myös omista kipeistä asioista, mutta niin, että vastavoimana on keveys. Kirjoitan raskaista asioista kevein varpain, vaikka raskaista asioista olisi helpompaa kirjoittaa raskaasti.

Krogerus kuitenkin haluaa kyytiin koko elämän kirjon. Klara on masentunut, mutta samaan aikaan oman elämänsä supersankari Juicyfruit Tolonen, melkoisen hauska ja tarkkanäköinen nainen.

Krogerus haluaa Klaran kautta muistuttaa, että kukaan masentunut ja sairas ei ole vain masentunut ja sairas, vaan kokonainen ihminen kaikkine ominaisuuksineen.

– Elämässä on myös hellyyttä, hauskuutta, kauneutta ja pöljyyttä. Kun vielä pystyy nauramaan, on toivoa. Vaikka huumori olisi miten mustaa, se voi olla se ainoa jonka avulla jaksaa ottaa seuraavan askeleensa. Usein tilanne, joka on ollut sietämättömän raskas siinä ollessa, alkaa näyttäytyä huvittavana, kun siitä kertoo toiselle.

Kun ensi-illasta on kulunut muutama viikko, Krogeruksen hengitys on tasaantunut.

– Vaikka se on vain esitys, se voi auttaa jotain katsojaa hulahtamaan lähemmäs itseään, hänen elämässään voi alkaa sen seurauksena tapahtua asioita, renkaat vedessä laajenevat. Teatterilla voi olla yhtä iltaa isompi merkitys.

Voi olla, mutta ei tarvitse olla. Sekin riittää, että hetken aikaa katsomossa naurattaa ja itkettää, syntyy elämää tuova hetki.

Anna Krogerus ei halua lisätä ahdistusta maailmassa, vaan ottaa näytelmillään katsojat syliin.

Anna Krogerus  kosketus  lk
- Hoitaminen ja esitysten tekeminen ovat minulle kaksi eri tapaa tehdä samaa asiaa, sanoo rosen-terapeutiksi pian valmistuva Krogerus.Jaani Lampinen / Yle

Leikki on myötätunnon edellytys

Kirjoittamisen filosofia syntyi, kun Krogerus kirjoitti vanhemman uupumuksesta kertovaa lastennäytelmää Isin talviuni (2005).

Silloin hän tuli hyvin tietoiseksi Kajaanin kaupunginteatterin katsomoon tulevasta yleisöstä: lapsista, jotka eivät tule vanhempiensa kanssa, vaan tarhantätien ja alakoulun opettajien luotsaamina ryhminä.

– Piti tosissaan miettiä, mihin vien lapsikatsojia. Kirjoitin raskaasta aiheesta, mutta en tietenkään halunnut jättää lapsia turvattomaan tilaan. Siitä tuli ajatus katsojan syliin ottamisesta. Oivalsin, että sillä tavalla haluan kirjoittaa myös aikuisille.

Krogeruksen näytelmissä kuuluu usein lasten ääni, hieman lapsen kaltainen on Klarakin. Krogerus arvelee yhdeksi syyksi sen, että kirjoittaessaan hän palaa lapsuuden alueelle.

Pienenä hän otti lelukassin ja sulkeutui komeroon luomaan omaa maailmaansa. Teininä se alkoi nolottaa, mutta näytelmää kirjoittaessa on taas luvallista leikkiä läpi kaikki roolit.

– Leikki on pyhää. Leikin kautta ihminen kasvaa ihmiseksi ja pysyy ihmisenä. Jos ei olisi kykyä leikkiä, ei olisi myöskään myötätuntoa.

Krogerusta viehättää se, miten luovia ja tunnerehellisiä lapset ovat; aistivat tarkasti kaiken, vaikka eivät vielä analysoi. Pää ei ole vielä paisunut sydämen kustannuksella, kuten aikuisille usein käy.

– He osaavat vielä olla kokonaisvaltaisesti omia itsejään. Lapset ovat myös kuin 9 hyvää syytä elää -näytelmän Urho Kaleva -koira: täysin toisten armoilla. On riipaisevaa, miten lapset ovat aina hoitajiensa ja vanhempiensa puolella, kohdellaan heitä miten tahansa.

On vielä yksi olennainen lapsiin liittyvä asia.

– Ihmisiin on helpompi suhtautua lämpimästi, kun muistaa, että jokainen on ollut lapsi. Jokaisessa ihmisessä on se aito ydin, vaikka se olisi miten hautautunut vaikeiden kokemusten ja suojakerrosten alle. Tavallaan kirjoitan näytelmäni sille.

Anna Krogerus  kahvilassa Porvoossa
- Ennen kuin kirjoitin näytelmiä, kirjoitin maailman surullisimpia runoja, sanoo Krogerus.Jaani Lampinen / Yle

Yksin ei selviä juuri mistään

Klara Harmaan arjessa kaverina on vain tiskialtaan hämähäkki ja mielenterveyshoitaja-Janne. Jannesta on tosin niukasti apua, vaikka hän tekee enemmän kuin pystyy. Jannella on aivan järjetön määrä asiakkaita, ja aina kun hän on jossain, hänen pitäisi jo olla muualla.

9 hyvää syytä elää kertoo aluksi Klarasta, mutta tarina muuttuu kertomukseksi kokonaisesta yhteisöstä. Sen jäsenet löytävät toisensa nostaessaan katseensa maasta.

Juopon isännän Urho Kaleva -koira tarvitsee Klaraa yhtä paljon kuin Klara tarvitsee sitä, että häntä tarvitaan. Ja toisiaan tarvitsevat lopulta kaikki, taloushuoliensa alle kaatuvat yksinhuoltajat, runoilevat postimiehet ja koulukiusatut teinit.

– Klara kohtaa ihmisissä samaa yksinäisyyttä ja repaleisuutta kuin hänessä itsessään on. Hän ymmärtää, että myös hänellä on tehtävä ja tarkoitus. Se on kauhean tärkeä havainto meidän hyvinvointimme kannalta.

9 hyvää syytä elää on kaunis satu hirveän kipeistä asioista, mutta Krogerus sanoo, ettei hyvän tarvitse olla vain satua.

Hyvin pienet asiat voivat tehdä elämästä siedettävämpää, yksinäisyydestä vähemmän yksinäistä. Yksin ei selviä juuri mistään, yhdessä yllättävän paljosta.

– Jos on rikki, voivat mitättömätkin ongelmat tuntua valtavilta ja omaa onnettomuutta tuijottaessa näkee itsensä ja muut vääristyneesti. Olen itse kokenut, miten pienistä asioista elpyminen on kiinni, että toinen tulee rinnalle, ja että itse pystyy ottamaan vastaan apua.

Ensimmäinen lyhyt askel toisen luo on kysyä, mitä kuuluu. Onko kaikki hyvin?

– Sitten kestetään se, jos ei ole. Kestetään myös se, että toisten elämää ei voi ratkaista. Luotetaan siihen, että rinnalla oleminen, ja kuuntelu riittää. Ei tarvitse täyttää avattua tilaa omilla ”mulla on toi sama” -jutuilla.

Krogerus uskoo, että vastaukset vaikeisiinkin asioihin ovat ihmisillä itsellään, vaikka niitä ei aina helposti tavoittaisi.

Anna Krogerus Porvoossa
Anna Krogerus arvelee, että etenkin nuoret aikuiset usein luulevat olevansa ainoita, joilla on hankalaa suhteessa itseen. Niin hän luuli itsekin, kunnes myöhemmin puhui ikäistensä ystävien kanssa.Jaani Lampinen / Yle

Paisuneet päät tulevat ihmisten tielle

”Lähimmäinen” on kirjailijan mielestä vähän vanhanaikainen sana, mutta juuri sitä hän haluaa käyttää.

– Lähimmäisen tuki auttaa siinä, että ihminen alkaa kuulla itseään ja sitten pääseekin jo takaisin luottamuksen kehälle eristyksen, huolen ja turvattomuuden yksinäiseltä kehältä. Molemmat kehät ruokkivat itseään.

Jokainen ihminen haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi, niin se vain on, Krogerus summaa. Pieni hetki kauppajonossa tai bussissa voi olla tavattoman merkityksellinen, kunhan puretaan näennäinen eristys, jossa ei puututa toisten asioihin, eikä haluta omiin puututtavan.

– Kuka tahansa voi olla kenelle tahansa lähimmäinen. Pitäisi uskaltaa ottaa todesta myös ne lämmön ailahdukset, joita meissä herää suhteessa toisiimme, ja seurata niitä. Yllättävän usein ihmiset peittävät ja salaavat eniten positiivisia tunteita, hellyyttä ja rakkautta.

Yksi iso este ihmisten välillä on Anna Krogeruksen mielestä se, että meillä on niin paisuneet päät.

– Tämä aika on hirveän pääkeskeinen, meidän päät ovat kasvaneet kauhean kokoisiksi, koska on niin paljon tavoitteita, joita kohti pitää mennä. Se suunta, joka veisi meitä kohti itseä, ja sitä kautta yhteyteen toisten kanssa, on kehollisuus.

Sen takia kannattaisi ottaa oppia muista lajeista.

Anna Krogerus  käsi  lk
Kosketus on kieli, josta meillä on Krogeruksen mielestä käytössä vain murto-osa.Jaani Lampinen / Yle

Rauhoittuminen käynnistyy kosketuksesta

Apinat sukivat toisiaan tuntikaupalla päivittäin, koskettelevat ja nyppivät kirppuja laumansa muista jäsenistä.

Vaikka koskettaminen ja kosketuksi tuleminen on monen tutkimuksen mukaan elintärkeää myös ihmisille, elää valtava osa meistä jatkuvassa kosketusvajauksessa. Sitä on kuvattu jopa suomalaisten kansantaudiksi. Se vaivaa erityisen usein niitä, joilla ei ole parisuhdetta tai lapsia.

Lemmikeiltä voi oppia paljon ja saada paljon, mutta niitä paijaamalla ei voi täysin korvata ihmiskosketusta. Koskeminen on Anna Krogeruksen mielestä kokonainen kieli, josta meillä on käytössämme vain murto-osa.

– Ihmisten välisen koskemisen pitäisi olla helpompaa, ja sitä pitäisi olla enemmän. Etenkin sellaista koskemista tarvittaisiin, joka ei olisi heti seksualisoitua. Meillä puhutaan paljon stressihormoneista, mutta turhan vähän siitä, että ihmisessä on myös oksitosiinia. Meissä on kokonainen rauhoittumissysteemi, joka menee päälle kosketuksesta.

Krogerus oppi aikoinaan Teatterikorkeakoulussa, että näyttelijäntyössä asento on asenne. Jotain samaa hän löysi myöhemmin Marion Rosenin kehittämästä kehoterapiasta, jonka ytimessä on havainto kehon ja tunteiden välisestä yhteydestä.

– Rosen-terapiassa keho on eletyn elämän metafora. Ihmisen haavat, huolet ja taakat näkyvät kroonisina lihasjännityksinä. Jos elämässä on esimerkiksi omille tunteille kovin vähän tilaa, voi hengitys puristua pieneen tilaan. Läsnäoleva kosketus auttaa purkamaan padottuja tunteita ja niiden aiheuttamia jännityksiä.

Krogerus on pikkuhiljaa ruuhkavuosien ja neljän lapsen kasvattamisen lomassa opiskellut rosenterapeutiksi. Molemmat työt palvelevat samaa ihmisen hyvinvoinnin ja kokonaisvaltaisuuden tavoitetta. Molemmissa Krogerukselle on olennaista läsnäoleva koskettaminen, ja tila, jota hän kuvailee ei-tietämisenä.

– Hoitoja tehdessä keho voi reagoida tosi pienesti. Sitä reaktiota pitää kunnioittaa, ymmärtää, että tässä on nyt jotain. Rosen-terapiassa tavallaan kaksi alitajuntaa kohtaa. Kirjoittamisessa pitää heittäytyä samalla tavalla, tarttua hauraisiin ideoihin, epävarmoihin inahduksiin, joita alkaa virrata tyhjään tilaan.

Pakottamalla harvoin syntyy mitään hyvää.

9 hyvää syytä elää puski paperille, kun Krogerus yritti väen vängällä kirjoittaa helsinkiläisälymystölle kamarinäytelmää ilmastonmuutoksesta.

Anna Krogerus  kujalla Porvoossa
Anna Krogerusta kosketti syvästi itsemurhan tehneen nuoren naisen äidin Apuun kirjoittama blogi 9 hyvää syytä elää -näytelmästä. - Tavallaan oma yksityinen muuttui jonkun toisen yksityiseksi.Jaani Lampinen / Yle

Nuori, vihainen nainen ei ollutkaan vihainen

Anna Krogerus eli lähes seitsemän vuoden ajan näytelmäkirjailijalle hyvin poikkeuksellista elämää. Kajaanin kaupunginteatterin kuukausipalkkaisena kotikirjailijana hänellä oli aina käytössään näyttämö, asema oli arvostettu ja vakaa.

Krogerus aloitti Kajaanissa samoihin aikoihin, kun hänen läpimurtoteoksensa Rakkaudesta minuun (2006) kantaesitettiin Kansallisteatterissa.

– He olivat Kajaanissa silloin kauhean kiitollisia siitä, että kirjoitan juuri heille. Minua todella pidettiin kuin kukkaa kämmenellä.

Pääkaupunkiseudun teatteripiireihin Krogerus palasi moneen kertaan palkittuna ja kiiteltynä. Silti ovet eivät paiskautuneet auki, vaan niitä joutui koputtelemaan. Freelance-ympyröiden kilpailu tuntui kovalta turvattuun asemaan tottuneelle.

– Kajaanissa olin nuori lahjakkuus. Muutto Helsinkiin teki minusta yhdessä yössä vanhan, köyhän ja epäkiinnostavan, Krogerus nauraa.

Krogerus alkoi työstää tekstiä, jossa oli paljon hänen tuttavapiiriään muistuttavia hahmoja; enemmän tai vähemmän menestyneitä, koulutettuja, luovan työn ammattilaisia. Tekstissä tunnettiin samaa olemisen tuskaa ja maailmanlopun tunnelmaa, jota Krogeruksen tuttavapiirissä koetaan; ilmastoahdistusta ja voimattomuutta ympäristön tuhosta.

Teksti ei vain oikein lähtenyt lentoon. Sitten siihen ilmestyi nuori vihainen nainen, joka kylmästi teloitti kaikki muut näytelmän henkilöt. Krogerus ymmärsi olevansa kiinni jossain olennaisessa.

Hän arvelee, että alkuperäisessä ideassa oli alitajuisesti jotain Helsingin kulttuuripiirejä kosiskelevaa, eikä näytelmiä pidä kirjoittaa odotuksille, joita kuvittelee yleisöllä olevan.

– Mietin, että oho, mistä tämä tuli! Sitten aloin kirjoittaa tästä nuoresta vihaisesta naisesta. Ymmärsin, että ei hän ole vihainen, vaan ennemmin hukassa. Klara löytää aggressionsa vasta puolustaessaan toista ihmistä. Samoin taidan löytää kirjailijan ääneni.

Anna Krogerus Porvoossa  plk
- Töissäni oleva valoisuus liittyy ehkä siihen, että jaksan uskoa ihmisiin ja ihmisenä elämisen mielekkyyteen.Jaani Lampinen / Yle

Nolous näkyviin

Yksi keskeinen lähtökohta Klaran hahmoon oli Krogeruksen huoli siitä, miten nopeita ja tehokkaita itsevarmuuspakkauksia suosiva meno jättää herkemmät ja hiljaisemmat sivuun.

– Tämä asetelma näkyy jo peruskoululuokissa, samat tyypit ovat aina äänessä ja samat hiljaa. Silti myös ujoilla temperamenteilla on omaa tärkeää sanottavaa ja annettavaa olemisen kokonaisuuteen.

Varsin hiljaa Anna Krogerus on välillä itsekin. Kysymyksestä vastaukseen menee helposti useampi kymmenen sekuntia. Se, että joku miettii, ennen kuin puhuu, tuntuu poikkeukselliselta, läsnä olevalta.

Krogeruksella on ehdotus, tai oikeastaan kansalaisrohkeuteen liittyvä toivomus. Sellainen, johon tarttumalla aika moni voisi aika paljon paremmin.

– Mitä enemmän me kaikki uskaltaisimme jakaa niitä tilanteita ja kokemuksia, jotka ovat häpeällisiä tai hankalia, sitä enemmän vapautuisimme kaikki. Heittäytyminen nolojen tilanteiden naisiksi ja miehiksi puhkoo ihmisten välistä kelmua. Juuri sitä väärää luuloa, että itse on ainoa, joka on jotenkin hukassa.