Sahanlammelle halutaan uutta säpinää Seinäjoella – erityisesti nuorilta toivotaan ideoita

Kaupunki haastaa "Sahiksen" käyttäjät mukaan kehittämään aluetta.

virkistysalueet
Sahanlammen virkistysalue
Sahanlammen virkistysalue saa tulevaisuudessa uuden ilmeen.Seinäjoen kaupunki

Sahanlammen virkistysalue Seinäjoella uudistuu ja aluetta on tarkoitus kehittää sen käyttäjien toiveiden mukaisesti. Siksi kaupunki julkaisee kyselyn, jossa kartoitetaan mitä toimintoja alueella haluttaisiin olevan tulevaisuudessa.

Tänään avattuun kyselyyn voi vastata kolmen viikon ajan.

Vastauksia kyselyyn toivotaan erityisesti nuorilta. Nuorten mielipiteillä on merkitystä, lupaa nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki Seinäjoen kaupungilta.

– Nyt luodaan vapaa-ajan aluetta, jossa nuorten toiveet otetaan huomioon.

Sahanlammen uudistamisessa ovat mukana Seinäjoen kaupungin kaupunkiympäristö, nuorisopalvelut, liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut ja elinvoima ja kilpailukyky.

Seinäjoen kaupungin liikuntatoimenjohtaja Anne Kotila sanoo, että aikaa alueen kehittämiseen kuluu useita vuosia.

– Alue on laaja ja uudistuskohteisiin pitää hankkia rahoitus. Lisäksi suunnittelua tehdään osallistavasti käyttäjien kanssa ja tämä vaatii aikaa ja resursseja. Toivomme, että alueesta tulee kiinnostava ja käyttäjien näköinen, toteaa Kotila.

Kehittämiskohteena on Sahanlammen itäpuoli.
Kehittämiskohteena on Sahanlammen itäpuoli.Seinäjoen kaupunki

Kysely on rajattu koskemaan Sahanlammen itäpuolta. Kyselyyn voi vastata joko Rinki-osallisuussovelluksen tai karttapohjaisen kyselyn kautta. Lisäksi nuorille järjestetään kaksi työpajaa, joissa heidän ideoitaan kartoitetaan.

– Haluamme tuoda osallistamiseen erilaisia vaihtoehtoja ja sen vuoksi pyrimme tavoittamaan vastaajia eri kanavien kautta, toteaa vuorovaikutussuunnittelija Kirsi Mattila Seinäjoen kaupungilta.

Seinäjoen lähivuosien kaupunkistrategiassa on tavoitteeksi asetettu jokivarren käytön lisääminen.