1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ulkoasiainministeriö

Ulkoministeriön työntekijät syyttävät johtoa laiminlyönneistä: Häirintään ei puututa ja sitä vähätellään

Ammattijärjestö Jukon mielestä ministeriö ei noudata omaa ohjettaan häirintään puuttumisessa. Ulkoministeriö vakuuttaa suhtautuvansa häirintätapauksiin vakavasti.

ulkoasiainministeriö
Ulkoministeriö
UlkoministeriöJyrki Valkama / Yle

Ulkoministeriön työntekijät syyttävät ministeriötä laiskuudesta häirintätilanteiden käsittelyssä.

Ammattijärjestö Jukon mukaan ulkoministeriön työntekijät ovat tehneet kymmeniä ilmoituksia häirinnästä, mutta suurta osaa niistä ei ole ryhdytty selvittämään ministeriön sisäisten ohjeiden mukaisesti.

– Siellä joko ei osata tai haluta käsitellä näitä ikäviä asioita. Luvut ovat sen verran isoja ja huolestuttavia, että tällainen päätelmä on nyt tehtävä, sanoo pääluottamusmies Kari Lehtonen.

Ulkoministeriön keväällä 2018 toteuttamassa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselyssä kävi ilmi, että häirinnästä oli tehty esimiehille 54 ilmoitusta, mutta vain 13 tapauksessa asiaa oli lähdetty selvittämään ministeriön ohjeiden mukaisesti.

Ohjeita ei ollut vastaajien mukaan lainkaan noudatettu 17 häirintätapauksessa, ja 24 tapauksessa ilmoituksen tekijä ei tiennyt miten asia oli edennyt. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 376 työntekijää.

Verbaalista häirintää, koskettelua, vähättelyä

Pääluottamusmies Lehtosen mukaan henkilöstöjärjestölle ilmi tulleista häirintätapauksista löytyy koko kirjo: puututaan työntekijän olemukseen, häiritään verbaalisesti, kosketellaan ja taputellaan.

– Tyypillisemmät tapaukset ovat verbaalisella puolella, ne ovat tällaista vähättelyä. Lisäksi kiinnitetään huomiota, esimerkiksi sanotaan että "sinulla on kauniit hiukset" tai "olet pukeutunut tänään epätavallisen kauniisti", Lehtonen sanoo.

Yksi järjestölle ilmi tullut tapaus liittyy seksuaaliseen häirintään.

– Tämä tapaus pitäisi saada päätökseen, kuten muutkin avoimet tapaukset. Niitä ei pitäisi lakaista maton alle ja vähätellä.

Lehtonen muistuttaa, että ulkoministeriön alaisuudessa on 80 edustustoa ulkomailla ja lisäksi iso ministeriö Suomessa. Häirintä ei ole hänen mukaansa erityisesti keskittynyt mihinkään tiettyyn yksikköön.

Ulkoministeriön hallinnonalalta on tullut aiemmin esiin tapaus, jossa silloinen Ruotsin-suurlähettiläs Jarmo Viinanen sai kirjallisen varoituksen seksuaalisesta häirinnästä.

Ulkoministeriö: Suhtaudumme häirintään vakavasti

Ulkoministeriön alivaltiosihteeri Pirkko Hämäläinen vakuuttaa Ylelle, että ministeriö suhtautuu vakavasti henkilöstönsä huoleen.

– Olemme tehneet paljon töitä sekä häirinnän ennaltaehkäisemiseksi että siihen puuttumiseksi. Tämä asia otetaan tosissaan ja suhtaudumme häirintään hyvin vakavasti, Hämäläinen sanoo.

Ministeriöllä on ollut vuodesta 2010 lähtien työhyvinvointiin keskittyvä yksikkö, jonne tulleet ilmoitukset on Hämäläisen mukaan käsitelty.

Nyt ministeriössä on valmisteilla myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, jossa otetaan asian suhteen seuraavia askelia.

– Pyrimme kouluttamaan henkilöstöämme niin, että myös esimieskuntamme osaisi puuttua tällaisiin tilanteisiin.

Lue seuraavaksi