Uusi kansalaisuuslaki betonoi Israelin juutalaisten valtioksi – siirtokuntalainen tuntee iloa ja arabi olonsa sorretuksi

Laki on Hagi Ben Artzille onnen täyttymys. Andre Suidanille se on merkki syrjinnästä.

Israel
A-studion juttu Israelin kiistellystä kansalaisuuslaista
A-studion juttu Israelin kiistellystä kansalaisuuslaista

Beit Elin juutalaissiirtokunnan voimahahmo Hagi Ben Artzi näplää kuistillaan Israelin lippua. Pieni sinivalkoinen roikkuu liikkumattomana.

Bar Ilanin yliopiston juutalaisuuden historian opettaja Ben Artzi on tuttu mies ympäri Israelia. Erityisesti hänet tunnetaan siitä, että hänen Sarah-siskonsa on pääministeri Benjamin Netanjahun vaimo.

Israelissa tiedetään hyvin myös se, että siirtokuntien puolustajalla on kärjekkäitä mielipiteitä. Vielä tovi sitten hän muun muassa arveli, että Benjamin-langon politiikka on aivan liian pehmeää.

Sittemmin Netanjahun hallitus on tukeutunut entistä enemmän uskonnolliseen oikeistoon. Politiikka on nyt hyvin oikeistolaista, uskonnollista ja konservatiivista.

Me – minä, Benjamin ja hallitus

Siksi ääni kellossa on muuttunut. Haastattelussa Hagi Ben Artzi käyttää jopa ”me” –muotoa, kun hän puhuu itsestään, Netanjahusta sekä Israelin hallituksesta.

Monikon ensimmäinen luiskahtaa luontevasti suusta, kun Ben Artzi puhuu Israelin uuden kansalaisuuslain käsittelystä.

mies astuu ovesta ulos
Hagi Ben Artzin mielestä Israelin itsenäisyysjulistus saa kansalaisuuslaissa lain muodon.Mikko Ahmajärvi / Yle

Hän sanoo, että ”me” pelkäsimme lakitekstin muuttuvan, ja myös arabien saavan paluuoikeuden. Pelko oli, että korkein oikeus olisi kirjannut lain korkeimmaksi arvoksi tasa-arvon.

Hagi Ben Artzi on iloinen siitä, että hän, Netanjahu ja hallitus saivat oikeuden jäsenet pitäytymään hallituksen hahmottelemassa muotoilussa.

Kuulostaa tietysti omintakeiselta, että itsenäisen oikeuslaitoksen painostaminen antamaan periksi juuri tasa-arvon kohdalla on ilon aihe.

– Israelin valtio on avoin maailman kaikille juutalaisille, mutta ei muille ihmisille. Erityisesti se ei ole avoin arabeille, Ben Artzi sanoo siirtokunnan rauhaisassa ja vihreässä puistikossa.

sotilaita ja kaupunkilaisia tarkastuspisteellä
Jerusalemin vanhan kaupungin arabikortteli on tarkassa vartioinnissa.Mikko Ahmajärvi / Yle

”Arabit ovat uhka”

Hän on hyvillään nimenomaan siitä, että uuteen kansalaisuuslakiin on nyt kirjattu Israelin perustamisasiakirjan henki. Kansalaisuuden ytimessä on juutalaisuus.

Uuden lain mukaan vain juutalainen voi olla Israelin täysivaltainen ja suvereeni kansalainen. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että juutalaiset omistavat valtion ja heprea on Israelin ainoa virallinen kieli.

Israelin valtion alueella on 8,8 miljoonaa asukasta, joiden joukossa on 1,8 miljoonan arabin vähemmistö. Kriitikoiden mukaan etninen syrjintä on nyt saanut lain voiman.

sotilaita temppelin edustalla
Uuden kansalaisuuslain mukaan Jerusalem on Israelin jakamaton pääkaupunki.Mikko Ahmajärvi / Yle

Hagi Ben Artzi myöntää, etteivät kaikki ole lain edessä yhdenvertaisia. Se ei ole ongelma.

– Yhdenvertaisuuden ei tarvitse toteutua, koska arabit ovat Israelille uhka.

Perustelut historiasta

Ben Artzi jatkaa, että jos lakiin olisi päässyt kirjaus, joka mahdollistaisi myös arabien paluuoikeuden, niin juutalaiset ja koko Israel olisivat olleet vaarassa.

– Laki on reilu, koska juutalaiset tarvitsevat turvapaikan.

Ben Artzi muistuttaa haastattelun aikana useaan otteeseen Euroopan juutalaisvastaisuudesta ja hirvittävästä juutalaisten joukkotuhosta natsi-Saksan keskitysleireillä.

kaksi miestä kaupungilla
Israel on politiikaltaan entistä uskonnollisempi ja konservatiivisempi.Mikko Ahmajärvi / Yle

– Juutalaiset ovat ainoa kansakunta maailmassa, joka on kärsinyt tuhansia vuosia tappamisista, tuhoamisesta ja vainosta.

Kauanko nyky-Israelin politiikkaa, käytäntöjä ja linjanvetoja voi perustella juutalaisten eurooppalaisella historialla? Tähän kysymykseen Ben Artzi ei vastaa.

Omenan poliittisuus

Hagi Ben Artzi sanoo äidin puolen suvun siteiden yltävän Israelin valtion alueella 200 vuoden päähän. Isän suku muutti Euroopasta 70 vuotta sitten.

Beit Elin siirtokunnan perustamisesta on 40 vuotta. Ben Artzi on asunut siellä alusta lähtien.

ihmisiä kaupungilla
Länsi-Jerusalemissa kohtaavat liberaali ja vanhoillinen Israel.Mikko Ahmajärvi / Yle

Lokakuun alun iltapäivä on hyvin lämmin. Ben Artzi tarjoilee omenamehua. Ohimennen hän huomauttaa, että mehu on israelilaista, Golanin kukkuloiden omenatarhoista.

Israel valtasi Golanin kukkulat kuuden päivän sodassa 1967. Valtaosa kylien arabeista pakeni, ja Israel alkoi perustaa alueelle heti juutalaissiirtokuntia.

Siten onko maa, josta omenapuut kasvavat, Israelin? Kansainvälisen oikeuden kannalta ei ole, mutta Israelin oman kertomuksen mukaan on.

Uusi kansalaisuuslaki ei määrittele Israelin valtion rajoja. Laissa on erikseen maininta, että valtio tukee juutalaisten yhteisöjen perustamista. Monet tulkitsevat tämän tahdoksi perustaa lisää siirtokuntia.

Se merkinnee lisää kahnauksia Länsirannan palestiinalaisten kanssa.

mies katsoo ikkunasta ulos
Ravintoloitsija Andre Suidan on huolissaan lastensa tulevaisuudesta.Mikko Ahmajärvi / Yle

”He ovat muukalaisia, en minä”

Andre Suidan on Haifan arabi. Koti on kerrostalossa rinteessä, josta on kauniit näköalat Välimerelle.

Yhdessä kerroksessa asuu äiti, toisessa Andre Suidanin viisihenkinen perhe ja yhtä kerrosta asuttaa muun muassa serkku. Sukua voinee luonnehtia vauraaksi.

Suidanin mukaan hänen sukunsa historia Haifan alueella ulottuu 500 vuoden päähän.

– He, jotka ovat tulleet muualta, ovat muukalaisia, en minä, Andre Suidan sanoo.

Hän on ammatiltaan ravintoloitsija. Viinibaari on hiukan yläluokkaisella alueella. Niillä kulmilla eivät arabit juuri käy.

sotilaita basaarissa
Andre Suidanin mukaan tulevaisuus näyttää synkältä.Mikko Ahmajärvi / Yle

”Uskonto on yksityisasia”

Hän on käynyt hepreankieliset koulut, mutta hänellä on vahva arabi-identiteetti. Toki hän on myös Israelin kansalainen.

Uusi laki ei varsinaisesti muuta hänen asemaansa – äänioikeus on ja Israelin passi, mutta henkisellä puolella Suidan on taistellut koko ikänsä tietään täysivaltaiseksi Israelin kansalaiseksi.

– Olen toivonut, että lapsiani katsotaan yhdenvertaisina kansalaisina, koska minä en sitä vielä ole.

Tuolla tiellä uusi kansalaisuuslaki on hänen mielestään askel taaksepäin – laki tarkoittaa syrjintää ja kansan jakamista kahtia. Andre Suidanin mielestä arabeista tulee toisen luokan kansalaisia.

kaksi miestä tupakoi katukahvilassa
Freifisin pikkukaupungissa lähes kaikki ovat arabeja. Arabia ei ole uuden lain mukaan enää virallinen kieli.Mikko Ahmajärvi / Yle

Hän sanoo, että Israelin hallituksen pitkän tähtäimen tavoite on ollut erotella ihmisryhmiä toisistaan.

– Jos poliitikot tahtovat jakaa kansaa lailla, on vaikeaa elää yhdessä, Suidan huomauttaa.

Andre Suidanille uskonto on yksityisasia. Sen hän sanoo oppineensa jo hyvin nuorella iällä.

– Maailmassa ei ole toista maata, jossa yhden uskonnon edustajat edustavat ainoaa oikeaa uskontoa ja samalla muodostavat ideansa ympärille kansakunnan.

Kieli on osa identiteettiä

Erityisesti Israelin arabit ovat tyrmistyneitä siihen, että arabian kieli ei ole vastedes virallinen kieli heprean rinnalla.

– Yhtä äkkiä joku sanoo, ettei kielesi ole virallinen. Kuinka niin voi käydä lähes neljännekselle väestöstä?

naisia basaarissa
Israelin arabit tuntevat olevansa toisen luokan kansalaisia.Mikko Ahmajärvi / Yle

Andre Suidanin parahtava kysymys asettuu mittasuhteisiinsa, jos ajattelee suomenruotsalaisia. On vaikea kuvitella Suomeen hallitusta, joka vakavissaan pohtisi ruotsin virallisen aseman muuttamista.

Kieli on osa identiteettiä, siksi sen muutos on Suidanin mielestä loukkaava ja tulee vaikuttamaan erityisesti seuraavaan sukupolveen. Kolmen kouluikäisen lapsen tulevaisuus huolettaa.

– Kuinka kasvaa avarakatseiseksi ihmiseksi maassa, jossa yksi kieli on virallinen ja yksi uskonto muiden yläpuolella.

Aika unohtaa etninen puhtaus

Andre Suidan arvioi Israelin olevan uuden kansalaisuuslain myötä liikkeessä, jonka päämäärää hän ei osaa ennustaa. Edessä on synkkiä aikoja.

mies rukoilee
Mikko Ahmajärvi / Yle

Hän pitää kansalaisuuslakia ja Israelin politiikan muuttumista nationalistisemmaksi eräänlaisena maanjäristyksenä. Mannerlaatat liikkuvat ja perustat heikkenevät.

– Rikkoutunut tasapaino aiheuttaa vain lisää ongelmia.

Eritoten etnisen puhtauden ihannointi arveluttaa ja huolestuttaa. Se on vaatinut liikaa ihmishenkiä niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa.

– Olisi aika unohtaa nuo teoriat, ravintoloitsija Andre Suidan sanoo.

Lue lisää:

"Jos tahtoo padota fasismin, täytyy padota nationalismi" – historioitsija Zeev Sternhell muistuttaa Euroopan synkästä perinnöstä