Syyskuu oli raekauden rajuin – rakeita tuli vielä eilenkin eli ennätysmyöhään

Yleensä raehuippu on heinäkuussa, mutta tänä vuonna oli liian kuivaa.

sää
Pieni vihreä kasvi rakeiden keskellä lähikuvassa.
Kaisa Siren / AOP

Suomessa nähtiin kesän ja syksyn aikana monin tavoin poikkeuksellinen raekausi, kertoo Ilmatieteen laitos. Rakeita satoi huomattavan paljon elo–syyskuussa, vaikka raekausi yleensä hiipuu jo silloin.

Heinäkuussa raesateita puolestaan oli harvinaisen vähän kuivana pysyneen sään takia. Yleensä heinäkuussa on eniten raetapauksia kesän aikana, mutta tämän raekauden vilkkain kuukausi olikin syyskuu.

Ilmatieteen laitoksen meteorologin Jari Tuovisen mukaan tavallisesti noin 90 prosenttia raetapauksista havaitaan toukokuun puolivälin ja elokuun puolivälin välillä. Tänä kesänä kolmannes tapauksista havaittiin elokuun puolivälin jälkeen.

– Suomen kesä muistutti eteläeurooppalaisia kesiä. Rakeet satavat Etelä-Euroopassa tavallisesti elo–syyskuussa, ja näin kävi poikkeuksellisesti myös Suomessa tänä kesänä, sanoo Tuovinen Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.

Yli kaksisenttisiä rakeita vielä maanantaina

Raekausi on jatkunut huomattavan pitkään. Vielä maanantaina satoi muun muassa Hämeenlinnan lähistöllä suuria rakeita, joille Ilmatieteen laitoksen mukaan 22. lokakuuta on ennätyksellisen myöhäinen ajankohta. Edellisen kerran suuria eli yli kaksisenttisiä rakeita oli satanut lähes yhtä myöhään lokakuussa 2011 Mäntsälässä.

Suurimmat rakeet olivat kesän aikana 4,5 senttimetrin kokoisia, ja ne havaittiin Pohjanmaan Alavetelissä elokuun 2. päivänä. Myös edelliskesän suurimmat rakeet kopsahtelivat maahan samassa paikassa samalla päivämäärällä.