Oululainen Sinikka Korvala sairastui polioon vauvana ja kärsii nyt etenevistä myöhäisoireista – "Jouduin jäämään työelämästä pois uupumuksen takia"

Myöhäisoireisiin kuuluu esimerkiksi uupumista, lihasheikkoutta, lihas- ja nivelsärkyä sekä hengitysvaikeuksia.

Oulu
Sinikka Korvala istuu sähkömoponsa päällä ulkona.
Oululainen Sinikka Korvala oli kahden kuukauden ikäinen vauva sairastuttuaan polioon vuonna 1956.Timo Nykyri / Yle

Polion sairastaneita arvioidaan olevan Suomessa 4000-6000. Yksi heistä on oululainen Sinikka Korvala. Hän sairastui polioon vauvana ja kärsii nyt etenevistä myöhäisoireista, jotka ilmaantuvat usein vasta kymmenien vuosien päästä sairastumisesta.

Myöhäisoireisiin kuuluu esimerkiksi uupumista, lihasheikkoutta, lihas- ja nivelsärkyä sekä hengitysvaikeuksia. Korvalalle alkoi ilmetä oireita, kun hän täytti 50 vuotta.

– Kaikki lihakset eivät toimi samalla tavalla kuin aikaisemmin, ja jouduin jäämään työelämästä pois uupumuksen takia.

Polio eli lapsihalvaus oli Suomessa yleinen 1950-luvun lopulla, ja sairastutti vuosittain satoja ihmisiä. Polio saatiin Suomessa kuriin rokotteilla. Viimeisin poliotapaus todettiin vuonna 85, jolloin järjestettiin laaja rokotekampanja.

Lue koko juttu: Polion sairastaneen on vaikea käsittää, miksi niin moni jättää lapsensa rokottamatta: "Ihmiset eivät ymmärrä, mitä polio on ollut"

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)