Uuden Tampereen yliopiston hallitukseen valittiin muun muassa pormestari ja pörssiyhtiön pomo

Yliopiston konsistori valitsi uuden yliopiston ensimmäisen hallituksen tiistaina.

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston piha
Marjut Suomi / Yle

Uusi Tampereen yliopisto on saanut ensimmäisen hallituksen.

Tiistaina yliopiston konsistori nimitti hallituksen jäseniksi muun muassa lastinkäsittely-yhtiö Cargotecin hallituksen puheenjohtajan Ilkka Herlinin.

Hallituksessa ovat myös esimerkiksi Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.) ja Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja, opiskelija Iiris Suomela (vihr.).

Muut jäsenet ovat professori Jari Kinaret Chalmersin teknillisestä yliopistosta Göteborgista, Helsingin yliopiston emeritusprofessori Kimmo Kontula, tanskalaisen Aalborgin yliopiston professori Pirkko Liisa Raudaskoski ja OP Ryhmän strategiajohtaja Pekka Puustinen.

Hallitus valitsee myöhemmin puheenjohtajan keskuudestaan.

Uuden Tampereen yliopiston ensimmäinen hallitus aloittaa heti päätöksen jälkeen. Samalla päättyy niin sanotun siirtymäkauden hallituksen toimikausi.

Säätiöyliopiston seitsenjäsenisen hallituksen on yliopistolain mukaan monipuolisesti edustettava yliopiston toimialaan kuuluvien tieteiden ja taiteiden sekä yhteiskuntaelämän ja elinkeinoelämän kotimaista ja kansainvälistä korkeimman tason asiantuntemusta.

Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston yhdistyessä syntyvä uusi yliopisto käynnistää toimintansa 1.1.2019 ja muodostaa yhdessä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa Suomen monialaisimman korkeakouluyhteisön.

Juttua korjattu kello 11.30: Pekka Puustisen titteli korjattu.