Masennusta sairastava Touko Aalto vetäytyy vihreiden johdosta: "Kiitos valosta ja myötätunnosta, kukaan meistä ei pärjää yksin"

Vihreät valitsee uuden puheenjohtajan puoluevaltuuskunnan kokouksessa marraskuun alussa. Touko Aalto jäi sairauslomalle uupumuksen takia syyskuussa.

Vihreä liitto
Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto.
Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen luki Touko Aallon viestin tiedotustilaisuudessa. Aalto ei osallistunut tilaisuuteen, mutta hänen Facebook-julkaisussaan käytiin läpi syitä sille, miksi hän jättää puolueen puheenjohtajuuden.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto luopuu puolueen puheenjohtajuudesta.

– Olen pitkän ja huolellisen pohdinnan jälkeen tullut siihen tulokseen, että väistyn vihreiden puheenjohtajan paikalta. Tarvitsen lisää aikaa toipumiseeni. Vihreät puolestaan tarvitsee puheenjohtajan, joka voi johtaa puolueen kohti vaaleja tässä ja nyt, Aalto kirjoittaa Facebookissa julkaistussa eroviestissä. (siirryt toiseen palveluun)

Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Kaisa Hernberg kertoivat Aallon vetäytymisestä puoluetoimistolla pidetyssä tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

Aalto kertoo sairastuneensa masennukseen vuosi sitten. Aalto sanoo yrittäneensä kaikkensa, mutta sairaus eteni ja uupumus vei hänen työkykynsä.

– Päätös ei ole helppo, mutta se on ainoa oikea. En pysty terveystilani vuoksi palvelemaan joukkuettani.

Aalto kiittää viestissään ihmisiä saamastaan tuesta ja kannustuksesta.

– Kiitos valosta. Kiitos myötätunnosta. Kukaan meistä ei pärjää yksin. Erityisesti tahdon kiittää läheisiäni kaikesta tuesta ja avusta.

Aalto jäi syyskuun puolessa välissä sairauslomalle uupumuksen takia. Lokakuussa sairauslomaa jatkettiin marraskuun 16. päivään asti. Nyt Aalto kertoo, että lääkärin määräämä sairausloma kestää vuoden loppuun.

Puoluesihteeri Miettinen luonnehtii Aallon luopumista pysäyttäväksi uutiseksi. Hän kiittää Aaltoa periksiantamattomasta työstä puheenjohtajana, ja sanoo, että on ollut etuoikeus työskennellä hänen kanssaan.

Aalto toimi vihreiden puheenjohtajana noin puolitoista vuotta. Hän kertoi väistymisestään puolueen johdolle tiistai-iltana.

Aalto ei kommentoi eroaan Facebook-viestiään enempää. Hän aikoo ilmoittaa paluunsa ajankohdan ja suunnitelmistaan myöhemmin.

Puoluesihteeri Lasse Miettinen ja puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja Kaisa Hernberg Vihreiden tiedotustilaisuudessa.
Katso tästä Ylen lähetys sekä koko vihreiden tiedotustilaisuus, joka pidettiin keskiviikkona 24. lokakuuta.

Kuka johtaa vihreät vaaleihin?

Vihreät kertoo, että puolue valitsee uuden puheenjohtajan puoluevaltuuskunnan kokouksessa lauantaina 3. marraskuuta.

Kun puheenjohtaja väistyy kesken kauden, vihreiden sääntöjen mukaan puoluevaltuusto valitsee uuden puheenjohtajan seuraavaan puoluekokoukseen asti. Vihreiden puoluekokous kokoontuu ensi vuoden kesäkuussa eli kyse on pätkäpuheenjohtajuudesta.

Valtuuskunnan jäsenet voivat kokouksessa ehdottaa tehtävään käytettävissä olevaa henkilöä.

– Toki toivomme, että halukkaat henkilöt ilmoittautuvat jo ennen kokousta. Mitään rajaa ehdokkaiden määrälle ei ole, puoluevaltuuston puheenjohtaja Hernberg kertoo.

Hän sanoo, ettei tällä aikataululla ole mahdollista järjestää mitään puheenjohtajatenttiä, vaan valinta tehdään kokouksessa jo puolentoista viikon kuluttua.

Jotain on tehtävä pikaisesti, koska vihreiden kannatus on ollut laskusuunnassa, ja eduskuntavaaleihin on puolisen vuotta aikaa.

Lue uusimman puoluebarometrin tuloksista. Vihreiden johto saa tylyn arvion puolueiden uusimmassa imagotutkimuksessa – lähes kaikki mittarit miinuksella

Tänään surraan, huomenna kampanjointi käyntiin

Puoluesihteeri Miettinen kertoo, että esimerkiksi edellinen puoluejohtaja Ville Niinistö voi olla myös ehdolla.

Niinistö katsoo, ettei tänään ole oikea hetki päättää, lähteekö hän hakemaan uudestaan puheenjohtajuutta. Hän kuvailee Ylelle tunnelmia, kun he saivat tiedon luopumisesta.

– Se oli rankka ja liikuttava hetki. Siinä oli paljon kosteita silmiä kansanedustajilla. Aallolle on nyt annettava kaikki tuki, Niinistö kertoo.

Aaltoa on sijaistanut puolueen 1. varapuheenjohtaja Maria Ohisalo, joka jatkaa uuden puheenjohtajan valintaan asti johdossa. Ohisalo ei ole kansanedustaja.

Ohisalo kiittää Aaltoa hänen työstään Facebookissa (siirryt toiseen palveluun), ja pitää tärkeänä, että Aalto ottaa nyt aikaa toipumiselleen.

– Touko on aina ollut vahva yhteishengen luoja ja yhteisen tekemisen kirittäjä, Ohisalo kiittelee.

Ohisalo haluaa Aallon palaavan politiikkaan, koska hänellä on vielä paljon annettavaa. Ohisalo kirjoittaa, ettei hän halua kommentoida mahdollista puheenjohtajuuttaan.

– Tässä on paljon pohdittavaa, Ohisalo toteaa.

Aallon kanssa puheenjohtajan paikasta kamppaillut Emma Kari ei myöskään ota vielä kantaa ehdokkuuteensa.

– Tämä on sellainen asia, missä meillä on kaikilla paljon sulateltavaa. Itse en ole ehtinyt ajatella yhtään, ja olen aika varma, ettei ole kovin moni muukaan, Kari kertoo.

Puheenjohtajan pestiä viime kerralla tavoitellut ryhmäjohtaja Krista Mikkonen sen sijaan kommentoi Ylelle tekstiviestillä, ettei hän ole käytettävissä.

Päivitetty 14.15 Maria Ohisalon, Lasse Miettisen ja Kaisa Hernbergin kommentit.

Lisätty 15.00 Ville Niinistön kommentit, 15.45 Emma Karin kommentit ja 16.30 Krista Mikkosen kommentti.

Lue myös:

Oletko vihreiden seuraava puheenjohtaja, Maria Ohisalo? "En lähde spekuloimaan"

Analyysi: Puheenjohtaja Touko Aallon sairausloma stressaa miestä itseään ja puoluetta

Professori Grönlund: Touko Aallon paluulle marraskuun puoliväli alkaa olla ehdoton takaraja

Vihreiden väliaikainen puheenjohtaja haastoi Sipilää ja Orpoa: "Hallituksen politiikassa on ollut miehinen painotus" – A-studiossa väännettiin vaalikauden lopun kipupisteistä

Touko Aalto jää sairauslomalle – syynä uupumus: "Jaksamiseni rajat ovat tulleet vastaan"

Ylen kysely: Demareiden suosiossa yllätyshyppäys, vihreiden kannattajapako vain kiihtyy