Valokuvaaja Mikko Puttonen myi kaiken ja muutti unelman perässä Lontooseen – nyt hän tekee töitä huippubrändien parissa: "Tähtihetki oli päästä David Beckhamin kanssa kuvauksiin"

Valtaosa työpaikoista ei tule yleiseen hakuun, vaan työnantajat etsivät sopivia tekijöitä sosiaalisesta mediasta. Mikko Puttosen pääsylippu kansainväliselle uralle oli Instagram.

brändit
Mikko Puttonen
Mikko Puttonen

Kirkkaanpunaiseen, muhkeaan neuleeseen ja mustiin farkkuihin pukeutunut hoikka nuorimies pöyhäisee vaaleita hiuksiaan ja halaa lämpimästi. Jalassa hänellä on paksupohjaiset, huippumuodikkaat nahkakengät.

Valokuvaaja, malli ja bloggaaja Mikko Puttonen, 23, on tullut muutaman päivän lomalle kotiseudulleen Muurameen yhdestä maailman muotikeskuksista Berliinistä.

Edellisen kerran tapasimme kuusi vuotta sitten. Silloin 17-vuotias Puttonen piti ensimmäistä valokuvanäyttelyään ja haaveili urastaan muodin huipulla maailmalla.

Näyttelystä meni kaksi vuotta, kun Puttonen valmistui valokuvaajaksi. Hän alkoi heti tehdä nopeasti unelmaansa todeksi. Alkajaisiksi Puttonen matkusti ensimmäistä kertaa elämässään ulkomaille: hän lensi malliystävänsä luo Meksikoon.

– Ystäväni kautta tapasin juhlissa paikallisen vaatesuunnittelijan. Illan aikana sovimme yhteiset kuvaukset seuraavaksi päiväksi. Kuvasimme hänen suunnittelemia vaatteitaan hänen showroomillaan.

Puttonen lähetti kuvat Meksikon Voguen toimittajalle, joka oli jo kuullut Puttosesta Voguen meikkaajalta. Toimittaja piti kuvista ja ne päätyivät printtilehteen.

Muuramesta Lontooseen

Meksikosta palattuaan määrätietoinen 19-vuotias Mikko Puttonen päätti muuttaa sen kummemmin suunnittelematta Lontooseen.

– Mä vaan Googletin "muuttaminen Lontooseen". Tunsin Lontoosta etukäteen ainoastaan yhden bloggaajan.

Mikko Puttonen
Mikko Puttonen suunnittelee kuvien sisällöt ja poikaystävä Lucas kuvaa.Simo Pitkänen / Yle

Ennen lähtöään Puttonen myi kaiken omaisuutensa euron lähtöhintaan kappaleelta.

– Se oli aika vapauttava tunne. Mä muutin vain kolmen matkalaukun kanssa. Ainoa hankaluus oli, että englanti ei tahtonut aluksi luistaa.

Ennen Lontooseen lähtöä Puttonen oli löytänyt Facebookista ryhmän, jossa kolme suomalaista tyttöä etsi yhtä yhteistä kämppistä. Asunnon saatuaan Puttonen alkoi tehdä töitä Lontoossa toisen suomalaisen bloggaajan Sandra Hagelstamin valokuvaajana.

Samalla hän etsi Instagramin ja Facebookin kautta uusia kontakteja muotimaailmasta.

Somesta uusi tehokas työnhakuväylä

Työnhaku on muuttunut ratkaisevasti myös Suomessa. Pari vuotta sitten Suomen täyttämättömistä työpaikoista kolme neljäsosaa eli noin 270 000 oli Sitran mukaan niin sanottuja piilotyöpaikkoja, jotka eivät löydy työnhakupalveluista.

Ei sillä ole merkitystä, mitä kouluja on käynyt ja millainen CV on.

Mikko Puttonen

Suurin syy piilossa oleviin työpaikkoihin on kiire, kertoo someasiantuntija Johanna Janhonen Piillotettu Aarre -yrityksestä.

– Uusi työntekijä pitää löytää heti ja tässä piilee somen voima: kun omaa ammattitaitoaan tuo siellä esille, voi saada tarjouksen piilotyöpaikasta.

Ennen valmistauduttiin huolella työhaastatteluihin, nyt eroa muihin oman alan ammattilaisiin kannattaa tehdä kiinnittämällä huomiota omaan maineeseen ja imagoon. Parhaiten tätä henkilöbrändäystä voi tehdä Janhosen mukaan somessa.

On hyvä miettiä huolella, miten sosiaalisen median kuvissa pukeutuu ja mistä asioista siellä puhuu.

Mikko Puttosen Insta-päivitys.
Mikko Puttosella on lähes 60 000 seuraajaa Instagramissa.Mikko Puttosen Instagram

Ilman somea Mikko Puttonen saattaisi olla edelleen Muuramessa.

– Ei sillä ole merkitystä, mitä kouluja on käynyt ja millainen CV on. Kun Instagram-tili on tehty huolella, niin se on se, mikä merkitsee.

Puttonen on onnistunut elättämään itsensä muotialalla jo neljä vuotta seilaten Lontoon ja Berliinin väliä. Hän tekee nykyisin töitä kameran molemmin puolin eli kuvaajana, mallina ja bloggaajana yhdessä saksalaisen poikaystävänsä Lucas Ruska Martinin kanssa.

Tämän kaiken on tehnyt mahdolliseksi Instagram-tili: se on Puttosen portfolio eli ansiokansio.

Instagram ja Youtube tasavertaistavat mahdollisuuksia

Instagram toimii someasiantuntija Johanna Janhosen mukaan portfoliona jo yllättävän monella alalla. Erityisesti luovan alan ammattilaisten kannattaisi hänen mielestään rakentaa Instagramiin julkinen portfolio.

– Erityisen hyvin se toimii valokuvaajilla, mutta myös asiantuntija-ammateissa. Portfolion voi toki rakentaa muuallekin: vaikka Pinterestiin, YouTubeen, blogiin tai LinkedIniin, kehottaa Janhonen.

Somen hyvä puoli on myös siinä, että se tekee alan ammattilaisista entistä tasa-arvoisempia. Kuka tahansa voi nousta esiin, vaikkei tuntisikaan oikeita ihmisiä tai olisi käynyt tiettyä koulua tai asuisi tietyssä kaupungissa tai maassa.

Mikko Puttonen
Mikko Puttonen haluaa kertoa kuvillaan tarinaa.Simo Pitkänen / Yle

Riskinä työpaikkojen välittämisessä somessa Janhonen pitää sitä, että ihmiset, jotka ovat arkoja tuomaan itseään esiin, jäävät sivuun.

– Jos et ole somessa, sinua ei ole, tuntuu olevan monen rekrytoijan ääneen lausumaton motto.

Linkedlnin on vanhin ja käytetyin väylä työnhaussa, erityisesti asiantuntijatöissä ja korkeakoulutusta vaativilla aloilla. On jo yrityksiä, jotka ilmoittavat avoimista työpaikoistaan vain LinkedInissä

Mutta Janhosen mielestä lähes mistä tahansa somepalvelusta voi tulla löydetyksi, jos sinne tuottaa säännöllisesti hyvää sisältöä.

– Kun on paljon esillä sosiaalisessa mediassa, niin ihmiset löytää sut helpommin ja se on myös helppo tapa luoda kontakteja, sanoo valokuvaaja Mikko Puttonen.

Puttonen on saanut Lontoossa ja Berliinissä somen kautta myös ystäviä ja kutsuja juhliin, joissa on voinut tavata muotialan ihmisiä.

Somekuplan vaarat

Mikko Puttonen poseeraa tottuneesti Muuramesalin lavalla mustia samettiverhoja vasten hänen poikaystävänsä Lucaksen kuvatessa häntä.

Muoti on yksi kovimmin kilpaillummista aloista. Lukuisat nuoret lahjakkuudet matkustavat suurien haaveiden kera Lontooseen ja pyrkivät saamaan oman palasensa menestyksestä.

Puttonen on seurannut vierestä, kuinka moni on joutunut palaamaan maitojunalla takaisin kotiin. Todellisuus ei ole aina vastannut odotuksia: työ on ollut raskaampaa tai vaikeampaa kuin moni on etukäteen kuvitellut.

Puhelin on koko ajan käsissä ja Instaa tulee selaistua, niin sitä on vaikea enää sanoa, että mikä on työntekoa ja mikä ei.

Mikko Puttonen

Useat ovat hukkuneet myös "somepilveen". Liika uppoutuminen sosiaaliseen mediaan on vaikeuttanut todellisen elämän erottamista illuusiosta. Puttonen pitää elämässään tasapainoa yllä tekemällä tavallisia arkisia asioita, joogaamalla ja meditoimalla.

– Pitää ymmärtää, että elämä ei ole pelkkiä tykkäyksiä Instassa. Täytyy oikeasti olla valmis tekemään paljon töitä menestyksen eteen ja jatkuvasti on pystyttävä myös uudistumaan.

Puttoselle kunnon eväät kotoa maailmalle

Puttosta on auttanut lahjakkuuden ja kovan tekemisen palon lisäksi se, että hän on lähtöisin pieneltä paikkakunnalta ja suuresta perheestä. Hänen valttikorttinsa on aitous ja vahva jalat maassa -asenne.

– Täytyy olla oma itsensä. On tosi hyvä olla nöyrä, mutta ei kuitenkaan liian vaatimaton. Semmoinen suomalainen asenne, että en mä nyt oikeen mitään, niin se ei vie kovin pitkälle maailmalla.

Usko itseen ja omiin kykyihin sekä oma tyylinsä löytäminen ovat Puttosen mielestä tärkeitä massasta erottumisessa.

Mikko Puttonen
Muoti on kiinnostanut Mikko Puttosta lapsesta asti.Simo Pitkänen / Yle

Puttonen kertoo olevansa tarkka, kenen kanssa ryhtyy yhteistyöhön. Liika innokkuus ja sinisilmäisyys voivat viedä uraa väärille urille. Puttonen tekee töitä ainoastaan niiden brändien ja ihmisten kanssa, joihin uskoo.

– Mua on pyydetty esimerkiksi jalkojenkuorintasukkia tai hampaiden valkaisua kuvaamaan. Ne ei ole mun juttuja. Haluan keskittyä laadukkaisiin brändeihin.

Puttonen on saanut solmituksi yhteistyösopimuksen mallitoimisto Nextin kanssa. Hän on tehnyt töitä myös muun muassa Christian Diorille, Hugo Bosslle ja Ralph Laurenille.

Uransa tähänastisen tähtihetken hän sai kokea viime kesän Lontoon muotiviikoilla. Puttosta tuli autonkuljettaja hakemaa kotiovelta.

– Se tuntui jo tämmöiselle Muuramen pojalle tosi kummalliselta ja saavuttuani paikalle mua odotti kuvaukset yhdessä David Beckhamin kanssa.

Hän oli ollut tapaamisesta jännittynyt ja hämillään, vaikka ei erityisemmin pidä jalkapallosta. Mutta Puttosen isä oli ollut kuvauksista hyvin innoissaan.

Elämä muodin parissa ei ole pelkkää glamouria

Siirrymme ottamaan kuvia ulos syksyiseen luontoon ja Mikko Puttonen kietaisee pitkän, mustan villakangastakin ylleen.

Puttonen paiskii paljon töitä, helposti kellon ympäri seitsemänä päivänä viikossa. Hänen on vaikea erottaa töitä vapaa-ajasta.

– Puhelin on koko ajan käsissä ja Instaa tulee selaistua, niin sitä on vaikea enää sanoa, että mikä on työntekoa ja mikä ei.

Kiireisinä aikoina Puttonen pyrkii rentoutumaan galleriavisiiteillä ja kokkailemalla ystävien kanssa. Hän pyrkii myös käymään kotona Muuramessa ainakin kahdesti vuodessa vetämässä henkeä. Kova työtahti voisi muuten kostautua.

– Kun käy saunassa ja metsässä kävelyllä, niin kyllä siinä nopeasti taas palautuu ja voimaantuu, sanoo Puttonen.

Juhlia ja matkoja kuuluu myös bloggarin elämään. Mutta vaikka elämä helposti kuulostaa glamourilta ja se on jännittävämpää kuin Puttonen aiemmin osasi edes odottaa, niin arki on tullut myös vastaan.

– Missä ikinä asuukin niin kyllä elämä aina arkiintuu loppujen lopuksi. Lontoossakin täytyy pestä pyykkiä ja käydä ruokakaupassa, nauraa Puttonen.

Takaisin Muurameen ei Puttonen näe itsensä hetkeen muuttavan, hän viihtyy suurkaupunkien vilinässä ja työmahdollisuudet ovat siellä.

– Ehkä me joskus hankitaan Lucaksen kanssa joku pieni tila tai mökki täältä järven rannalta, haaveilee Mikko Puttonen ja vetää raitista syysilmaa henkeensä.

Mikko Puttonen
Tärkeintä muotialalla on Mikko Puttosen mielestä oman tyylin löytäminen.Mikko Puttonen