MOT: Erot seksuaalisen häirinnän kokemisessa ammattikouluissa suuria – äijäkulttuuri ja maahanmuuttajat selittävinä tekijöinä

THL:n kyselyn mukaan seksuaalista häirintää esiintyy ammattikouluissa enemmän kuin lukiossa, mutta vähemmän kuin yläkoulussa.

seksuaalinen häirintä
Naisen kädessä kyltti jossa lukee #MeToo
Alphacit Newim / AOP

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2017 tekemän kouluterveyskyselyn mukaan 2,5 prosenttia ammattikoulujen opiskelijoista oli kokenut seksuaalista häirintää.

Ylen MOT-ohjelman koulukohtaisen selvittelyn mukaan erot koulujen välillä ovat huikeita. Osassa oppilaitoksista yli 10 prosenttia vastaajista oli kokenut seksuaalista häirintää ja korkein lukema oli lähes 16 prosenttia.

MOT kysyi 10 prosentin lukeman ylittäviltä kouluilta selitystä tilanteeseen ja toimista, joihin se on johtanut. MOT teki häirinnästä kyselyn myös opiskelijoille.

Nuorten kertomuksissa nousee esiin muun muassa ammattikoulujen opettajien "äijäkulttuuri". Monessa ammattikoulussa häirintää selitetään maahanmuuttajaopiskelijoiden suurella määrällä.

Yksi esimerkki toimista, johon kouluissa on ryhdytty on Jyväskylän kristillisen opiston laatima kalvosarja siitä, mitä ei saa tehdä, kun mies kohtaa naisen.

Salon seudun ammattikoulussa koulun johto määräsi tyttökalenterit poistettaviksi henkilökunnan huoneiden seiniltä.

Lue lisää:

Tyttökalentereita ammattikoulun henkilökunnan huoneissa – korkeiden seksuaalisen häirinnän lukujen amikset selittävät tuloksia myös maahanmuuttajien määrällä