"Väkivalta on yhtä amerikkalaista kuin kirsikkapiirakka" – Poliittisella väkivallalla on pitkät juuret Yhdysvalloissa

Poliittista väkivaltaa on Yhdysvaltain historiassa usein lietsonut kysymys siitä, kenellä oikeastaan on oikeus olla yhdysvaltalainen.

Yhdysvallat
Martin Luther King murha
James Earl Ray ampui kansalaisoikeustaistelija Martin Luther Kingin 4. huhtikuuta Lorraine-motellissa Memphisissä, Tennesseessä. Andrew Young ja muut kansalaisoikeusliikkeen aktivisti osoittavat suuntaan, josta laukaus tuli.CSU archives / AOP

Useille demokraattivaikuttajille viime päivinä lähetetyt kotitekoiset putkipommit ovat nostattaneet pelkoja siitä, mihin poliittisen kahtiajaon jyrkkeneminen johtaa.

– Meidän on tultava yhteen ja lähetettävä hyvin vahva, voimakas, yksiselitteinen viesti, että poliittisen väkivallan uhalla tai teoilla ei ole sijaa Amerikan Yhdysvalloissa, presidentti Donald Trump sanoi.

Yhdysvalloillakin on kuitenkin pitkä poliittisen väkivallan historia.

Maassa on ammuttu neljä istuvaa presidenttiä: Abraham Lincoln vuonna 1865, James A. Garfield 1880, William McKinley 1901 ja John F. Kennedy 1963. Useita muita vastaan on tehty murhayrityksiä.

Mediasta tehty syntipukkia ennenkin

Kun Donald Trump syyttää valtamediaa vihan lietsomisesta, kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö Yhdysvaltain historiassa.

Taideteos presidentti  William McKinleyn murhasta.
Leon Czolgosz murhasi presidentti William McKinleyn vuonna 1901. Toisin kuin aikanaan väitettiin, murhaajalla ei tiettävästi ollut taskussaan lehtileikettä, jossa kirjailija Ambrose Bierce toivoi McKinleyn kuolemaa.Alkuperäisteos T. Dart Walker

Äänenpainot ovat olleet paljon jyrkempiäkin. Lehtimoguli William Randolph Hearstin (1863–1951) lehdet tunnettiin hyökkäävistä kirjoituksistaan.

Vuonna 1900 journalisti ja kirjailija Ambroce Bierce toivoi Hearstin The New York Journal -lehdessä julkaistussa runossaan, että Kentuckyn kuvernöörin William Goebelin tappanut luoti hoitaisi päiviltä myös presidentti McKinleyn:

The bullet that pierced Goebel’s breast / Can not be found in all the West; / Good reason, it is speeding here / To stretch McKinley on his bier.

– Luotia, joka lävisti Goebelin rinnan, / ei löydy kautta lännen; / Hyvästä syystä, se kiitää tänne, / oikaistakseen McKinleyn ruumispaareille, Bierce kirjoitti.

Kun puolalaissyntyinen anarkisti sitten ampui McKinleyn seuraavana vuonna, Hearstin lehti-imperiumia syytettiin murhan lietsomisesta. Mitään varmuutta ei ole siitä, oliko murhaaja edes lukenut Biercen runon.

Joka tapauksessa McKinleyn murhan jälkeen Yhdysvaltain salainen palvelu, joka oli perustettu taistelemaan rahanväärennöksiä vastaan, sai yhden tehtävän lisää: Yhdysvaltain presidenttien suojelun.

Valloituksen ja kapinan maa

Presidenttimurhat ovat tietenkin vain jäävuoren huippu, sillä väkivalta on erottamaton osa Yhdysvaltain syntyä ja kehitystä.

– Se liittyy valloittamisen ajatukseen. Se on ollut osa kansallista psyykeä jo ennen kuin kansakuntaa oli olemassakaan, Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen johtaja Benita Heiskanen Turun yliopistosta sanoo.

– Yhdysvaltain historiassa on myös vahvasti kapinan ja vallankumouksen ajatus. Jo siirtomaakautena 1600-luvun Virginiassa oli paljon erilaisia kapinoita – puhumattakaan vallankumouksesta.

Kuva asetta pitelevän miehen liiveistä.
Yhdysvaltain erikoispiirre ovat aseelliset järjestöt, jotka usein suhtautuivat kielteisesti liittovaltion valtaan. Western Ohio Minuteman -järjestön jäsen Clevelandissa republikaanien puoluekokouksen aikana.Justin Lane / EPA

Britannian valtaa vastaan käydyn kamppailun perinne näkyy myös nykypäivän puolisotilaallisissa ryhmissä, jotka vastustavat liittovaltion valtaa ja kannattavat kiihkeästi perustuslain toisen lisäyksen suomaa oikeutta kantaa asetta.

Vuoden 1968 pitkä varjo

Yhdysvalloissa ristiriitaisia nykytunnelmia on usein verrattu vuoteen 1968, joka on jäänyt mieleen erityisen väkivaltaisena vuotena.

Sinä vuonna murhattiin kansalaisoikeusaktivisti Martin Luther King ja senaattori Robert Kennedy. Yhdysvaltain suurissa kaupungeissa puhkesi laajamittaisia mellakoita

.

Vietnamin sodan vastainen mielenosoitus Chicagossa vuonna 1968. Kypäräpäiset poliisit ottavat mielenosoittajia kiinni.
Poliisit hajottivat Vietnamin sodan vastaista mielenosoitusta Chicagossa demokraattien puoluekokouksen aikana elokuussa 1968.CSU archives / AOP

Demokraattien puoluekokouksen aikana Chicagossa poliisi hajotti voimatoimin Vietnamin sodan vastaisia mielenosoituksia.

– Martin Luther Kingin ja Bobby Kennedyn kuolemat jättivät trauman ja 60-luku koetaan väkivaltaisena vuosikymmenenä, Benita Heiskanen sanoo.

Hän korostaa kuitenkin poliittisen väkivallan ja kansalaisoikeuskysymysten suhdetta pitkänä jatkumona, joka kumpuaa jo kansankunnan synnystä.

Martin Luther King, Robert Kennedy, Roy Wilkins, ja varapresidentti Lyndon Johnson seisovat kuvassa etualalla.
Sekä Martin Luther King että senaattori Robert Kennedy murhattiin vuonna 1968. King ja silloinen oikeusministeri Kennedy osallistuivat Roy Wilkinsin ja varapresidentti Lyndon Johnsonin kanssa kansalaisoikeuksia käsittelevään tapaamiseen Valkoisessa talossa kesäkuussa 1963.

Historian ristiriidat palaavat aina vain

Intiaanien kansanmurhan, orjuuden ja sisällissodan kaltaisista traumoista ei vallitse konsensusta Yhdysvaltain yhteiskunnassa, ja tämä lietsoo uutta väkivaltaa.

– Niitä ei ole kunnollisesti käsitelty, eikä niitä oikeastaan voida käsitellä, koska kaikki eivät ole asiasta samaa mieltä, Heiskanen sanoo.

– Niin kauan kuin ollaan sitä mieltä, että valkoisella valtaväestöllä on oltava enemmän oikeuksia kuin muilla ihmisryhmillä, silloin konflikti on ilmeinen. Kun väestönkehityksen skenaariot viittaavat siihen, että valkoiset eivät ole enää valtaväestö kovin monta vuosikymmentä, se aiheuttaa pelkoa ja väkivaltaisia reaktioita.

Kenellä on oikeus olla yhdysvaltalainen?

Niinpä ratkaisemattomat kysymykset pulpahtavat pintaan yhä uudestaan. Yhdysvaltain vuoden 1790 kansalaisuuslaki määritteli, että vain vapaat valkoiset miehet voivat tulla kansalaisiksi.

– Keskeinen kysymys on, kenellä on oikeus yhdysvaltalaisuuteen. Se on ollut väkivaltainen taistelu.

Sisällissodan jälkeen myös mustat saattoivat saada kansalaisuuden, mutta mustien kansalaisoikeuksia alettiin polkea jo rekonstruktion aikakaudella heti sisällissodan jälkeen.

Alkuperäiskansat tunnustettiin kansalaisiksi vasta vuonna 1924.

– Neuvottelu siitä, ketkä ovat parempi osa yhdysvaltalaisuutta, on ollut jatkuvaa kädenvääntöä. Väkivaltaisuus liittyy siihen keskeisesti, Heiskanen sanoo.

Ku Klux Clanin huppupäiset jäsenet marssivat kadulla 5. toukokuuta Atlantassa Georgiassa 1939. Kadun reunassa seisoo yleisöä, joukossa monia lapsia.
Valkoista ylivaltaa ajavan Ku Klux Klanin jäsenet marssivat Atlantassa Georgiassa toukokuussa vuonna 1939.Imagno / AOP

Benita Heiskanen näkee mustien kansalaisoikeuskamppailussa kolme vaihetta: rekonstruktion aika, jolloin mustat ensin saivat kansalaisoikeudet ja sitten ne riistettiin heiltä, 50–60-lukujen kansalaisoikeusliike, ja kolmantena Barack Obaman nousu presidentiksi.

Sisällisodan jälkeen Yhdysvaltain eteläosissa nähtiin massiivinen väkivallan aalto, kun valkoiset pyrkivät estämään mustien kansalaisoikeuksien toteutumisen.

Syntyi valkoista ylivaltaa ajava väkivaltainen Ku Klux Klan -järjestö. Raa'at lynkkaukset olivat arkipäivää.

Rotuerottelu ja mustien sementoitiin vuosikymmeniksi Jim Crow -lakeihin, jotka mahdollisti korkeimman ratkaisu tapauksessa Plessy vastaan Ferguson vuonna 1896.

Edistysaskeleita seuraa usein vastareaktio

Obaman presidenttiys herätti jo toiveikkaita pohdintoja siitä, että Yhdysvalloista olisi tulossa rotukysymyksen ylittänyt yhteiskunta. Nämä toiveet murskautuivat pian.

Mustaan väestönosaan kohdistuva poliisiväkivalta, sen nostattamat mielenilmaukset ja jopa mellakat värittivät Obaman presidenttikauden loppua.

Sitten vaalit voitti nousi Donald Trump, monella tapaa Obaman vastakohta.

– Jokaista edistyksen vaihetta on aina seurannut kulttuurinen taantuma, ja ne ovat aina olleet väkivaltaisia. Ja nyt elämme yhtä sellaista hetkeä, Benita Heiskanen sanoo.

Kysymys väkivallan oikeutuksesta

Benita Heiskanen muistuttaa, että kansalaisoikeusliikkeessä oli monia haaroja: Martin Luther Kingin edustama kristillinen ajattelu, opiskelijaradikaalit ja militantit aktivistit kuten Black Panthers eli Mustat pantterit, jotka olivat valmiita turvautumaan aseisiin.

Radikaaliuden aste vaihteli ja suhtautuminen väkivaltaan vaihtelivat paljon.

Väkivalta on osa amerikkalaista kulttuuria. Se on yhtä amerikkalaista kuin kirsikkapiirakka.

H. Rap Brown eli Jamil Abdullah Al-Amin

King ajoi väkivallatonta vaihtoehtoa. Muitakin äänenpainoja kuultiin, varsinkin kun turhautuminen muutoksen hitauteen kasvoi 60-luvun loppua kohti.

– Sanon, että väkivalta on tarpeellista. Väkivalta on osa amerikkalaista kulttuuria. Se on yhtä amerikkalaista kuin kirsikkapiirakka. Amerikkalaiset opettivat mustat ihmiset väkivaltaisiksi. Jos se on tarpeen, me käytämme sitä väkivaltaa vapauttaaksemme itsemme sorron alta. Meistä tulee vapaita, keinolla millä hyvänsä, radikaali musta aktivisti H. Rap Brown eli Jamil Abdullah Al-Amin sanoi vuonna 1967.

Väkivaltaa vasemmalta

Kommunistinen The Weather Underground -ryhmä pyrki edistämään vallankumousta pommi-iskuilla julkisiin rakennuksiin.

Nimi tuli Bob Dylanin kappaleen säkeistä: "Et tarvitse sääennustajaa tietääksesi mihin suuntaan tuuli puhaltaa."

Kolme ryhmän jäsentä kuoli, kun rakenteilla ollut pommi räjähti Greenwich villagessa New Yorkissa. Ryhmä pyrki sittemmin välttämään kuolonuhreja pommi-iskuissaan.

Joka tapauksessa amerikkalainen yhteiskunta kykeni tukahduttamaan militantit, radikaalit suuntaukset.

Donald Trump kannattajineen on usein maininnut Antifa-ryhmän esimerkkinä nykyvasemmiston väkivaltaisuudesta. Poliittisen väkivallan ykkössijaa pitävät silti Yhdysvalloissa äärioikeistolaiset piirit.

Anti-Defamation League on laskenut (siirryt toiseen palveluun), että kotimaiseen ääriliikehdintään liittyvistä murhista 71 prosenttia oli äärioikeistolaisten tekemiä, 26 prosenttia ääri-islamilaisten ja 3 prosenttia äärivasemmistolaisten.

Nativismi teki yllätyspaluun

Varsinkin talouden taantumavaihessa Yhdysvalloissa on noussut nativistisia liikkeitä, jotka jyrkästi vastustavat vieraana pitämiään kulttuureja ja maahanmuuttoa.

Tällainen oli esimerkiksi 1800-luvun puolivälissä vaikuttanut Know Nothing -puolue, joka vastusti erityisesti katolisten irlantilaisten ja saksalaisten maahanmuuttoa.

– Keskeinen ajatus oli, että maahanmuuttajat ja tietyt uskonnolliset ryhmät ja poliittiset radikaalit tulevat ja vievät kantaväestöltä oikeudet.

Kamppailu sai usein hyvin väkivaltaisia piirteitä: Louisvillessä Kentuckyssä mellakoitsijat hyökkäsivät elokuussa 1855 vaalipäivänä saksalaisten ja irlantilaisten katolisten kimppuun. "Verinen maanantai" vaati 22 kuolonuhria.

Nativismilla on usein ollut kytköksiä ääriryhmiin. Sitä voi myös pitää yhtenä esimerkkinä vainoharhaisesta politiikan tyylistä, josta historioitsija Richard Hofstadter kirjoitti kuuluisassa esseessään Harper's-lehdessä 1964 (siirryt toiseen palveluun).

– 2000-luvulle tultaessa ajateltiin, että tällainen nativistinen liike ei ole enää mitenkään varteenotettava voima, kunnes sitten tulivat vuoden 2016 vaalit, Benita Heiskanen sanoo.

– Kutsun Trumpin retoriikkaa uusnativismiksi. Muslimivastaisuus, ajatus muurin rakentamisesta Meksikon rajalle edustavat ihan perimmäisiä nativismin ajatuksia.

Benita Heiskanen ei pidä viime päivien putkipommitapauksia yllättävänä kehityksenä, kun ottaa huomioon viime vuosien kiihtyneen poliittisen retoriikan. Kuolonuhreja ei sentään vielä ole tullut.

– Jos tulee kuolemantapauksia, sitten se muuttaa välittömästi sitä ilmapiiriä. Totta kai tämä on erittäin huolestuttavaa.

Korjattu 29.10.2018 kello 22.42 Anti-Defamation Leaguen tilastoa koskenut virhe. Ääri-islamilaisten tekemiksi oli tilastoitu 26 prosenttia ääriliikehdintään kytketyistä murhista, ei 2 prosenttia, kuten tekstissä virheellisesti väitettiin.

Aiheesta aiemmin:

Amerikkalaisia puheenvuoroja: Rasismin jälkeinen rodullinen epätasa-arvo Yhdysvalloissa 8.5.2015