Tuure Boelius haluaa olla Suomen isoin poptähti: “Täytyy kysyä Antti Tuiskulta vinkkejä”

Avoimesti homoseksuaali Boelius kokee edistäneensä homojen asemaa Suomessa.

Tuure Boelius
Tuure Boelius haluaa olla Suomen isoin poptähti
Tuure Boelius haluaa olla Suomen isoin poptähti

Tuure Boelius puuskuttaa lavan takana. Hän on juuri vetänyt keikan Baltic Princess -laivan innokkaalle yleisölle.

Boelius elää unelmaansa tänä syksynä. Hän esiintyy supersuositussa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, tekee musiikkia ja keikkoja sekä tubettaa. Tahti on typerryttävän kiivas.

Haastattelussa 17-vuotias tähti on silminnähden väsynyt. Puhe on katkonaista ja sanoja pitää hakea. Suurin harmi on silmien alle tulleet mustat rinkulat vähästä unesta. Mutta niistä viis, sillä Boelius tähtää pitkälle.

– Tavoitteet pyörivät musiikissa. Haluan olla roolimalli siinä suhteessa, että jos uskaltaa olla mitä on, niin se voi viedä aika pitkälle.

Tuure Boelius esiintyy Baltic Princessillä
Tuure Boelius esittää keikoillaan omien kappaleiden lisäksi potpureita suomalaisista hiteistä. Settiin kuuluvat muun muassa Nylon Beatin, Aikokoneen ja Movetronin hittejä. – Se on mun ja vanhemman yleisön hetkellinen yhteys.Berislav Jurišić / Yle

Tanssin lumoissa

Porilaisessa Boeliuksen perheessä on ollut vuosia tapa. Sunnuntaisin on istuttu yhdessä sohvalle katsomaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa. Tuure haaveili salaa jo 8-vuotiaana, että pääsisi joskus itse mukaan.

Tänä syksynä unelma toteutui.Tanssiminen on ollut hauskaa, vaikka treenaaminen kaiken kiireen keskellä on väsyttävää. Nuoren miehen aivotkin joutuvat koetukselle, kun uudet koreografiat pitää napata parissa päivässä.

– Olen tanssinut balettia ja jazztanssia ja luulin, että niistä olisi hyötyä. Paritanssissa balettimaneerit ovat olleet enemmänkin hidaste.

Boelius on saanut tanssimisestaan paljon positiivista palautetta. Ikävää kirjoittelua on ollut jopa yllättävän vähän.

– Vanhemmat mieshenkilöt ovat kommentoineet palstoilla, että en kyllä pidä tuosta Tuuresta, mutta pakko se on myöntää, että hyvin se tanssii. Mä otan sen ihan jopa kohteliaisuutena.

Kuten kaikessa muussakin, Tuure Boelius on asettanut kisassa tavoitteen korkealle. Hän haluaa voittaa Tanssii tähtien kanssa -kilpailun.

Tuiskun jäljillä

Tuure Boelius valmistaa videolla hyytelöä vesimelonin kuoreen. Homma sujuu joten kuten höpötyksen lomassa.

Boelius on tehnyt videoita YouTube-kanavalleen yli kolmen vuoden ajan. Hänen kanavallaan on yli 150 000 seuraajaa.

Tänä syksynä videoiden tekeminen on joutunut hieman väistymään muiden kiireiden takia. Silti hän pyrkii julkaisemaan viikossa edes yhden uuden videon. Nettikansaa ei saa unohtaa.

Tuure Boelius esiintyy Baltic Princessillä
– Mä olen ihan hirveä popdiiva. Mä rakastan popmusiikkia. Britney Spears, Demi Lovato ja Justin Bieber ovat tosi hyviä.Berislav Jurišić / Yle

Tällä hetkellä musiikki on Boeliuksen elämässä asia numero yksi. Häneltä on tähän mennessä julkaistu vasta viisi kappaletta, mutta lisää tehdään koko ajan maan parhaiden tekijöiden kanssa.

– Mun musa on energistä ja tanssittavaa Suomen parasta popmusaa.

Boelius haluaa musiikillaan ennen kaikkea viihdyttää. Koskettavampaakin materiaalia on luvassa ja hän kuvailee yhtä tulevaa kappaletta itkuvärssyksi.

– Suomessa on totuttu suoraan sanottuna tylsään meininkiin. Lauletaan rakkaudesta ja pyöritetään niitä samoja juttuja aina. Kun siihen on totuttu ja tekee jotain räväyttävää, niin sitten on Antti Tuisku.

Boelius pitää pitkän tuumaustauon, kun häneltä kysyy, onko hän Antti Tuiskun jäljillä. Suomessa ei kovin montaa miespopparia ole, joten vertailua tulee lähes automaattisesti.

– Ihmiset saattavat ajatella, että tämä on nyt tämä Antti Tuisku kakkonen. Muiden on helppo verrata mua ja Anttia keskenään, mutta mulle se on tosi vaikeaa. Mä arvostan Anttia niin paljon ja se on niin paljon pidemmällä ja isompi kuin itse.

– Se on suuri kunnia, kun sanotaan, että kuulostat Antti Tuiskulta. Mä oon silleen, että thanks! Kiitos!

Kuuluisuuden ilot ja kirot

Tuure Boeliuksen elämä on muuttunut vuodessa valtavasti. Hänestä on tullut julkkis, joka tunnistetaan joka paikassa. Hän välttelee nykyisin julkista liikennettä aamuruuhkissa.

Boelius tajusi viime kesänä huvipuistossa, että hän tosiaan on julkisuuden henkilö.

– Olin siellä vartin ja mun luokse oli isommat jonot kuin huvipuistolaitteisiin.

Julkisuus on nuorelle miehelle vielä niin uusi asia, että hänen pitää prosessoida sitä edelleen. Se on siistiä, kun fanit piirittävät, mutta välillä suuret väkimäärät ahdistavat.

– Aika paljon pitää miettiä menemisiään. Jaksanko juuri nyt, että ihmiset tulevat moikkaamaan tai tuijottavat ja supisevat.

Boelius on hyväksynyt sen, että julkisuudessa olevana hän saa myös paljon törkyviestejä. Kuori on kasvanut jo sen verran kovaksi, että kaikki kommentit eivät satuta.

– Välillä mietin, että keksisipä ihmiset jo jotain uusia juttuja. Kyllästyttää ne samat vanhat.

Tuure Boelius esiintyy Baltic Princessillä
– Kyllä mä varmasti olen avannut ihmisten silmiä homoasiassa. Yksin en kuitenkaan pysty viemään asiaa eteenpäin.Berislav Jurišić / Yle

Vuonna 2016 Boelius kertoi YouTube-kanavallaan, että on homoseksuaali. Sen myötä hänet valittiin vuoden homoksi. Asiasta nousi pieni kohu, kun perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen aikoi ottaa yhteyttä lapsiasiavaltuutettuun. Hän halusi selvittää, oliko alaikäisen valinta soveliasta.

Toinen kohu tuli toukokuussa, kun Boelius julkaisi kappaleen Lätkäjätkä-Ville. Biisi homoseksuaalisesta jääkiekonpelaajasta poiki suuren määrän vihapalautetta.

Boelius kokee, että on pystynyt edistämään homojen asemaa Suomessa. Hän on saanut viestejä, joissa kerrotaan maailmankuvan muuttuneen hänen ansiostaan.

– Juttelin naisen kanssa, jolla on ala-asteella oleva lapsi. Hän kertoi, että luokalla kukaan ei enää hauku homoksi, koska Tuure on homo.

Isoja unelmia

Tuure Boelius odottaa innolla tammikuuta. Hän täyttää silloin 18 vuotta. Hän pitää silloin lomaa ja lähtee kymmenen hengen kaveriporukan kanssa ulkomaille.

– Mä venaan sitä ihan sikana. Siitä tulee hauskaa, Boelius hihkuu.

Tuure Boelius Baltic Princessillä satamassa Maarienhaminassa
– Tarvitsen tosi isoja unelmia, sillä mä tarvitsen selkeät ja tosi isot tavoitteet. Silloin mä teen hirvittävän määrän töitä.Berislav Jurišić / Yle

Syksyn kiireiden lomassa Boelius uskaltaa haaveilla jo tulevasta. Hän on asettanut tavoitteita musiikkiuralleen: kymmenen vuoden päästä pitäisi täyttää Olympiastadion.

– Vaikka se unelma ei koskaan toteutuisi, niin pitää yrittää. Sitä en kestäisi, en olisi edes yrittänyt. Mä haluan olla Suomen isoin popstara.

Miten sellaiseksi tullaan?

– Tee hyvää musaa ja ole kiinnostava. Täytyy ehkä kysyä Antti Tuiskulta jotain vinkkejä.