YK:n ihmisoikeusasiantuntijan mukaan lapsia ja naisia ei saa palauttaa takaisin Fukushiman alueelle

Maanjäristys ja tsunami tuhosivat kolme reaktoria Fukushiman ydinvoimalassa vuonna 2011.

ydinonnettomuudet
Osamu Yamashita perheineen muutti Kyuskun saarelle Tokiosta Fukushiman onnettomuuden jälkeen.
Osamu Yamashita perheineen muutti Kyushun saarelle Tokiosta Fukushiman onnettomuuden jälkeen.Sari Taussi / Yle

YK: n ihmisoikeusasiantuntija kehottaa Japanin hallitusta lopettamaan lisääntymisikäisten lasten ja naisten palauttamisen alueille, jotka sijaitsevat lähellä tuhoutunutta Fukushiman ydinvoimalaa, jossa säteilyn määrä on pysytellyt korkeammalla tasolla kuin mitä pidettiin turvallisena ennen vuoden 2011 ydinonnettomuutta.

Vaarallisten aineiden tutkija Baskut Tuncak kertoi torstaina lehdistötilaisuudessa, että hallituksen päätös lisätä 20-kertaisesti sitä, mitä pidetään hyväksyttävänä säteilytasona, on syvästi huolestuttava asia. Sillä voisi olla mahdollisesti vakavia vaikutuksia lasten ja naisten terveyteen.

Tuncak sanoi, että Japanin tulisi selittää, miten sen toiminta on lasten etujen mukaista.

Maanjäristys ja tsunami tuhosivat kolme reaktoria Fukushiman ydivoimalassa maaliskuussa 2011.

Lähteet: AP