”Kun vuonna 2005 kerroin, että Youtube mullistaa videoiden katselun, kaikki nauroivat” – Menneisyyden muistikuvat ovat yleensä vääriä

Jos seminaarissa luennoitsija kertoo tienneensä jonkun asian jo paljon ennen muita, suusta pääsee todennäköisesti sammakoita.

puhetaito
Mies pitää luentoa.
AOP

Ennustaminen on tunnetusti helppoa. Vaikeampaa on ennustaa oikein.

Konferenssien, koulutus- tai poliittisten tilaisuuksien puhujat ja asiantuntijat, puhuvat mielellään siitä, mitä kaikkea he ovat menneisyydessä tehneet ja missä kaikessa he ovat olleet aikoinaan oikeassa.

Tampereen yliopiston puheviestinnän professori Pekka Isotalus sanoo, että esiintymistaidon oppaissakin suositellaan puhumaan itsestään.

– Jo antiikin retoriikan ajalta lähtien on suositeltu käytettäväksi esimerkkejä ja anekdootteja. Niiden on todettu kiinnostavan kuulijoita ja lisäävän puhujan uskottavuutta. Kuulijalle on kiinnostavampaa kuulla puhujan kertovan, mitä juuri hän on tehnyt kuin, mitä joku muu on tehnyt.

Sillä, mitä puhujasta ja puhujan ajatusmaailmasta tiedetään, vahvistaakin hänen uskottavuuttaan yleisön edessä.

Usein puhuja kertoo, kuinka hän vuosia sitten toi jossakin tärkeässä tilaisuudessa esille, miten joku asia maailmassa tulee muuttumaan.

Todellisuudessa puhujat muistavat yleensä aika lailla pieleen, mitä he ovat joskus tienneet ja ennustaneet.

Muistamme oikeastaan kaikki asiat väärin

Otsikon Youtube-esimerkkiä ei ehkä kukaan ole sanasta sanaan noin sanonut, mutta vastaavia esimerkkejä kuulee jatkuvasti. Puhuja haluaa korostaa omaa merkitystään ja taannoista tietämystään jonkun nykyään kaikkien tunteman ilmiön historiassa.

Tähän retoriikkaan kuuluu, että ”kaikki muut nauroivat” tai eivät ainakaan silloin häntä yhtään uskoneet. Se lisää tarinan dramatiikkaa ja kertojan uskottavuutta.

Työterveyslaitoksen vanhempi konsultti ja psykologi Anna Tienhaara tietää, että ihminen muistaa mitä haluaa.

– Meillä on tarvetta olla tärkeitä, fiksuja ja karismaattisia. Ehkä joissakin tilanteissa muistot saattavat ohjautua siihen suuntaan, että olimme ehkä vähän parempia, hienompia ja tärkeämpiä.

Anna Tienhaaran mukaan ihminen muistaa periaatteessa kaiken vajavaisesti, koska muistiin voidaan painaa hyvin rajallinen määrä asioita.

Ja asioiden palauttamien takaisin muistiin on vielä ihan eri prosessi. Aivoissa ei ole mitään muistivarastoa, josta vaikkapa vuoden 2005 muistot voisi käydä hakemassa.

– Me rakennamme sitä muistoa. Kaikki mitä sen jälkeen on tapahtunut, vaikuttaa siihen muistoon. Ne muistikuvat värittyvät riippuen siitä, mitä kokemuksia, muistoja, tietoja ja taitoja olemme keränneet sen jälkeen, Tienhaara toteaa.

Niinpä esimerkiksi Youtuben läpimurrosta vuonna 2005 vakuuttunut saattoikin ehkä vakuuttua asiasta vasta pari vuotta myöhemmin. Hän muistaa väärin, mutta kertoo tarinaa, jossa hän näyttäytyy uskottavana mediamaailman edelläkävijänä.

Puhuja uskoo itse muistoihinsa

Harva luennoitsija tai muita julkisia puheita pitävä valehtelee kuitenkaan tietoisesti parantaakseen tarinaansa. Toki heitäkin on.

– Monesti ihminen uskoo siihen omaan muistikuvaansa. Sitten se monta kertaa kerrottu tarina vielä koko ajan vahvistuu. Kun sen muistiin palauttamisen prosessin on tehnyt monta kertaa, se vahvistuu mutta myös vääristyy, psykologi Anna Tienhaara sanoo.

Puhujan päässä tarina vahvistuu jopa niin, että asiat toisella tavalla muistavaa tai siitä jopa virheitä osoittavaa ei uskota. Sekin on inhimillistä. Kaikilla on samastakin tilanteesta erilainen muistikuva.

Anna Tienhaara muistuttaa, että lähtökohtaisesti puhuja voi olla itselleen armollinen. Kukaan ei muista kaikkea.

– Mutta sellainen vinkki, että jos alkaa saada paljon palautetta, jossa toiset muistavat ihan eri tavalla, voi pysähtyä miettimään, mistä se johtuu.

Tienhaaran mukaan yksi puhujan tilannetta parantava tapa olisi käyttää muotoiluja ”näin minä tämän asian muistan” tai ”minun muistikuvieni mukaan”. Silloin omaa näkemystään ei tule ainakaan väittäneeksi ainoaksi totuudeksi.