Nelikymppinen mies sai ehdotonta vankeutta törkeästä rahanpesusta

Nelikymppisellä miehellä miehellä oli taustallaan myös muita rikoksia, kun hänet tuomittiin yhdentoista kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä rahanpesusta.

rikokset
Lakikirja ja nuija.
Törkeässä rahanpesurikoksessa oli mukana poliisiksi tekeytyneitä henkilöitä.Jussi Nukari / Lehtikuva

Lappeenrannan käräjäoikeus on tuominnut nelikymppisen miehen kahdesta törkeästä rahanpesusta yhteensä yhdentoista kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Tuomittu toimi yhdessä kahden muun henkilön kanssa, jotka olivat tekeytyneet poliiseiksi. Valepoliisit huijasivat rikoksen uhriksi joutuneelta mieheltä 32 000 euroa.

Ennen tätä tuomittu oli syyllistynyt myös toiseen törkeään rahanpesurikokseen, jossa hän siirsi lähes parikymmentä tuhatta euroa euroa maksuvälinepetoksella saamiaan rahoja rikoskumppanilleen.

Miehellä oli taustalla myös muita rikoksia, joista hän oli saanut ehdollista vankeutta.

Tuomittu on tunnustanut teon, mutta tuomio ei ole lainvoimainen.