Mia Röngän kolumni: Kaupungissakin on hyvä mennä metsään

Myös kaupunkiluonto on arvokasta, ja suurelle osalle ihmiskunnasta se on ainoaa jokapäiväistä luontoa, kirjoittaa Mia Rönkä.

kolumnit
Mia Rönkä
Kalle Mäkelä

Pihapuussa kieppuu tumma, pitkänomainen hahmo. Seuraan sitä katseellani ja yritän tunnistaa sitä, kun se kiipeää runkoa ylös ja heittäytyy puusta toiseen kuin viidakon valtias ikään. Sillä on pitkä tuuhea häntä, ja rinnassa vilkkuu valkoinen kurkkulappu. Näätä (siirryt toiseen palveluun).

Pihallamme asuinalueen keskellä, kolmen kilometrin päässä pikkukaupungin keskustasta, temppuilee näätä.

Kaupunkien kasvaessa ja levittäytyessä yrittävät niihin kotiutua niin ihmiset kuin muut eliöt. Tällä hetkellä arviolta 55 prosenttia ihmiskunnasta asuu kaupungeissa. Yhdistyneiden kansakuntien ennusteen mukaan (siirryt toiseen palveluun) vuonna 2050 kaupungeissa asuu jo 68 prosenttia ihmisistä.

– Kaupunkiluonto on nykyään ihmiskunnan pääosalle sitä jokapäiväistä luontoa ja siten keskeinen luontosuhteen muovaaja, toteaa dosentti Timo Vuorisalo Turun yliopistosta.

Luontosuhteen perusta rakennetaan jo lapsena.

Uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa korostetaan oppimisympäristön laajentamista lähiluontoon ja myönteisen luontosuhteen kehittymistä. Ulkona oppimista hyödynnetään monissa hankkeissa, luontokouluissa ja koulujen metsäluokissa. Jo Zachris Topelius (siirryt toiseen palveluun) 1870-luvulla halusi kasvattaa koululaisista pikkulintujen ystäviä, jotka linnuista huolehtimalla oppisivat välittämään ympäristöstään ja lähimmäisistään.

Luonnon monimuotoisuus ja luonnossa liikkuminen edistävät ihmisen terveyttä (siirryt toiseen palveluun). Fyysinen kosketus luontoon vahvistaa immuunijärjestelmäämme (siirryt toiseen palveluun). Lasten pitäisi päästä möyrimään mullassa, kävelemään paljain jaloin ja silittämään koiria.

Lapselle suurin elämys oli ollut päästä silittämään koiraa – ensimmäistä kertaa elämässään.

Luonnossa liikkuminen ei ole kaikille kaupunkilaisille itsestäänselvyys. Huippuvuorilla työskentelevä eräopas kertoi perheestä, joka saapunut vaellusretkelle upouusissa varusteissa mutta ei ollut koskaan kävellyt kivikossa. Opas oli joutunut pistämään retkisuunnitelmansa uusiksi, mutta jo lyhyen matkan kömpiminen kivikossa lähimmälle jäätikölle oli ollut perheelle unohtumaton kokemus. Lapselle suurin elämys oli ollut päästä silittämään koiraa – ensimmäistä kertaa elämässään.

Kaupungit poikkeavat elinympäristöinä monin tavoin maaseudusta ja luonnonympäristöistä. Ne voivat olla jopa yli kymmenen astetta ympäröiviä alueita lämpimämpiä (siirryt toiseen palveluun). Valosaaste (siirryt toiseen palveluun) peittää tähdet näkyvistä ja voi sotkea niin ihmisen kuin lintujen vuorokausirytmiä sekä häiritä eliöiden suunnistamista. Melu stressaa ja saa jotkin linnut muuttamaan laulutapaansa. Saasteet ja roskat haittaavat niin ihmistä kuin muuta lajistoa.

Luonnon monimuotoisuuden kannalta kaupunkien kasvusta on haittaa, jos ne peittävät alleen arvokkaita luonnonympäristöjä.

– Ympäröiviä alueita kuormittaa myös kaupunkien ekologinen jalanjälki, ’luonnonvarojen imu’, joka saattaa köyhdyttää biodiversiteettiä lähialueilla, Vuorisalo pohtii.

Hallitsematon kasvu ilman toimivaa jätteiden ja jätevesien huoltoa johtaa ympäristöongelmiin. Kaupungit saattavat myös tarjota jalansijaa haitallisille vieraslajeille.

Toisaalta kaupungit voivat rikastuttaa luontoa. Kaupunkien korkeampi keskilämpötila, luontaisten saalistajien vähäisyys ja ruokatarjonnan runsaus saattavat houkutella lähialueiden luonnonvaraisia lajeja ruokavieraiksi talvisin ja jopa pesimään.

– Esimerkiksi Etelä-Suomen kaupungeissa lokit kävivät pitkään ruokavieraina, kunnes alkoivat 1970-luvulla pesiä talojen kattotasanteilla, Vuorisalo kertoo.

Perheeni kanssa olen päässyt kotipihalla ihailemaan pihalintujen sekä perhosten ja muiden hyönteisten lisäksi niin rupikonnaa, oravia, rusakoita, metsähiirtä kuin kettua. Helsingissä citykanien seuraan ovat liittyneet metsäkauriit, ja Itä-Helsingissä on havaittu jopa ilveksiä. Näätää en valitettavasti ehtinyt lapselleni näyttää, ennen kuin otus hyppeli pois näköpiiristä.

Luonnon elvyttävien vaikutusten kannalta on tärkeää, että lähellä asutusta sijaitsee riittävän isoja ja viehättäviä luontoalueita.

Millainen kaupunki sitten olisi paras sekä ihmisen että muun luonnon kannalta? Pitäisikö rakentaa tiiviisti ja välttää kaupunkien leviämistä vai suosia viheralueita? Vuorisalo korostaa kaupunkilaisten oikeutta lähiluontoon. Luonnon elvyttävien vaikutusten kannalta on tärkeää, että lähellä asutusta sijaitsee riittävän isoja ja viehättäviä luontoalueita. Välittömään elpymiseen riittää pienempikin alue.

Kaupunkiluonnon monipuolistamiseksi on kehitetty monia ideoita, ja kaupunkien luontoa arvostetaan. Esimerkiksi viherkatot viilentävät ympäristöä, imevät sadevesiä ja vaimentavat melua, ja niiltä voi poimia vaikka ahomansikoita. Oulun keskustassa puiston puroverkostoon istutetaan uhanalaista taimenta. Kotkan kansallinen kaupunkipuisto on palkittu vuoden parhaana maisemahankkeena.

Näätä on sopeutuvainen opportunisti (siirryt toiseen palveluun), jollaiset lajit yleisesti kaupungeissa pärjäävät. Pihalleni sitä ehkä houkuttivat oravat. Pysyväksi naapuriksi en tätä etenkin vanhojen mäntymetsien asukkia pysty houkuttelemaan.

Muuta voin kuitenkin pihallani tehdä: ruokkia lintuja talvella, suosia perhosille ja linnuille ruokaa tarjoavia kasveja, välttää torjunta-aineita ja vaikka perustaa lammikon sammakoille. Linnunpönttöjen ja pörriäishotellien lisäksi voin tarjota lepakoille pöntön ja siilille talvipesän. Ennen kaikkea voin jättää tilaa risu- tai kivikasalle tai pensaikolle, sille kesyttämättömälle, hallitusti hoitamattomalle ja joidenkin mielestä epäsiistille, joka on luonto.

Mia Rönkä

Kirjoittaja on naantalilainen tutkija, tiedetoimittaja ja kirjailija, joka on perehtynyt etenkin ihmisen ja muun luonnon suhteeseen. Hän työskentelee Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikössä.