Elokuvakriitikko "Yhden tähden Maskulaa" ei lempinimi haittaa: "Mestariteoksia syntyy elokuvan parissa yhtä harvoin kuin kirjallisuudessa tai kuvataiteessa"

Tapani Maskulan mukaan valtaosa elokuvista on yhden tähden elokuvia. Yhtä kriittisesti hän suhtautuu omiin kritiikkeihinsä, jotka on nyt niputettu kirjaksi. Nolostuttavatkin kirjoitukset ovat kriitikkolegendan mielestä aikansa dokumentteja.

elokuvakritiikki
Elokuvakriitikko Tapani Maskula istuu elokuvateatterissa.
Tapani Maskula kertoo nähneensä parhaat elokuvat nykyisen Turun Kinopalatsin kakkossalissa samassa tuolissa. "Penkki jätettiin hienotunteisesti vapaaksi minua varten lehdistönäytöksissä."Kalle Talonen / Yle
Tapani Maskula Kalle Talosen haastattelussa.

– Ystävällinen rouva kertoi puhelimessa, että kun ”Yhden tähden Maskula” antaa elokuvalle viisi tähteä, hän katsoo sen ja mies menee kellariin tekemään puutöitä. Rouva jatkoi vielä, että kun Maskula antaa yhden tähden, niin mies katsoo elokuvan ja hän menee kellariin järjestämään säilykepurkkejaan.

Tapani Maskula paljastaa, että ”Yhden tähden Maskula” -lempinimi ei ole peräisin lehdistä, vaan radio-ohjelman kuuntelijalta. Kriitikko teki vuosikausia elokuvakatsausta silloiseen Ylen Turun Radioon. Kerran eräs ahkera säilöjä soitti Ylen Turun toimitukseen ja antoi palautetta televisioelokuvien arvosteluista.

– Olin tietysti kovin imarreltu soittajan palautteesta. Elokuvasuositukset voivat olla myös käänteisiä. Pääasia on, että lukija tai kuulija tuntee arvostelijan maun. Silloin voi luottaa myös siihen, että yhden tähden elokuva on aina hyvä elokuva.

"Yhden tähden Maskula" -nimityksellä on kyllä perusteensa myös lehtiarkistojen perusteella. Moni muistaa Helsingin Sanomien NYT-liitteen Kriitikoiden valinnat -palstalta Maskulan ykköset. Kun muiden kriitikkojen sarakkeessa oli enemmän kolmea tai neljää tähteä niin Turun Sanomien Maskulan rivistössä oli hyvin usein niitä yksinäisiä tähtiä. Linja piti koko uran ja sille löytyy perustelunsa.

Näki kaikki Turkuun tulleet elokuvat 1960-luvun alusta 2010-luvulle

Elokuvakriitikon työ ei ole mitään hupia. Tapani Maskula tapasi yli 50 vuotta jatkuneella urallaan lehdistönäytöksissä monia elokuvista innostuneita, jotka ilmoittivat ryhtyvänsä elokuva-arvostelijoiksi.

– Jotkut ovat lopettaneet kuukauden jälkeen, jotkut ovat kestäneet jopa puoli vuotta. Kaikkein sitkeimmät ovat roikkuneet mukana vuoden, mutta sitten yleensä kyllästyneet, Maskula arvioi lakonisen viihdyttävään ja täsmälliseen tyyliinsä Turun Kinopalatsin kakkossalin tutussa tuolissa.

Mestariteoksia syntyy elokuvan parissa aivan yhtä harvoin kuin vaikkapa kirjallisuudessa tai kuvataiteessa. Siksi minua ei lisänimi ”Yhden tähden Maskula” haittaa.

Tapani Maskula

Tässä tuolissa elokuviin intohimoisesti suhtautuva mies ei ole kuitenkaan istunut vuosiin. Eikä juuri muutenkaan elokuvateatterissa. Aikoinaan hän kuitenkin istui, enemmän kuin juuri kukaan muu. Kaikenlaista tuli nähtyä.

Elokuvakriitikon työtä ei pysty tekemään ilman luontaista kiinnostusta ja suurta intohimoa elokuvaa kohtaan. Intohimoa pitää riittää myös huonoja elokuvia kohtaan, koska suurin osa elokuvista on juuri niitä.

Tapani Maskula tietää tämän, koska hän on nähnyt ne kaikki. Siis jokaisen elokuvan, joka tuli Turussa teatterilevitykseen 1960-luvun alusta vuoteen 2013, jolloin hän jäi eläkkeelle.

Maskulan epävirallinen tilasto kuuluu näin: 70–80 prosenttia elokuvista on huonoja, yhden tähden elokuvia. 10–15 prosenttia on kahden tai kolmen tähden elokuvia ja 5–10 prosenttia neljän tai viiden tähden elokuvia.

– Mestariteoksia syntyy elokuvan parissa aivan yhtä harvoin kuin vaikkapa kirjallisuudessa tai kuvataiteessa. Siksi minua ei lisänimi ”Yhden tähden Maskula” haittaa.

Kriitikon itsekritiikki

Kriitikon puhe muistuttaa hänen kirjoitettuja elokuva-arvioitaan: sanat putoilevat nopeasti, mutta punnitusti. Joskus koukeroisesti, mutta kuitenkin aina täsmällisesti. Väitteet perustellaan. Täytesanoja ei juuri ole.

Maskula ei olisi Maskula, jos hän ei kuitenkin kritisoisi suoraviivaisesti myös omia tekemisiään. Aina kriitikko ei ole suinkaan ymmärtänyt elokuvaa, ainakaan ensimmäisellä katsomiskerralla. Yhden tähden arvoisia arvosteluja, nopeita pieleen menneitä huitaisuja syntyi läjäpäin.

1960-luvun alussa työkin oli toki vaikeampaa. Lehdistönäytöksiä ei ollut, kriitikon piti juosta ensi-ilta-näytöksestä toiseen ympäri Turun monia yksisalisia teattereita ja näpytellä kritiikit silmät ristissä yön pimeinä tunteina, jotta ne ehtivät seuraavaksi päiväksi ladottavaksi ja sitä seuraavan päivän lehteen. Kiire oli koko ajan, koska yksittäistä elokuvaa ei silloin näytetty Turussa juuri viikkoa kauempaa.

Virhearvioita ja asiavirheitä tuli, kun mitään ei voinut tarkastaa eikä elokuvakerhoista ponnistaneen kriitikon oma elokuvatietämys vielä ollut riittävällä tasolla. Mestariteoksiakin meni ohitse.

– Eihän jostain Fellinin 8 ½ -elokuvasta yksikään arvostelija Suomessa kirjoittanut tuoreeltaan tolkullista arvostelua. Yritin kyllä rehellisesti myös myöntää, etten ymmärtänyt ja kirjoitin joistain elokuvista, että ne vaativat useamman katselukerran.

Myös suhtautuminen kritiikkeihin oli toimituksissa toisenlaista kuin nykyään. Filmeistä kirjoittivat salanimillä esimerkiksi juoksupojat, jotka halusivat ilmaiseksi elokuviin.

Huonot kritiikit aikansa dokumentteja, kuten elokuvat

Juri Nummelin on koonnut lähes 200 arviota viideltä eri vuosikymmeneltä Tapani Maskula – Intohimosta elokuvaan -kirjaan. Jos 70–80 prosenttia elokuvista on lahjomattoman kriitikon mukaan huonoja, niin paljon parempia tilastoja hän ei anna omille arvioilleen näistä elokuvista.

– 70 prosenttia arvosteluistani on sellaisia, joita en muista edes kirjoittaneeni. 20–30 prosenttia taas sellaisia, jotka vetävät suoraan sanoen aika noloksi.

Juri Nummelin ja Tapani Maskula seisovat kirjahyllyn edessä.
Juri Nummelin kokosi lähes 200 arviota 1960-luvun alusta 2010-luvulle "Tapani Maskula – Intohimosta elokuvaan" –kirjaan. Maskula ei halunnut poistaa kirjasta mielestään huonoja kritiikkejään. "Ne ovat oman aikansa dokumentteja, kuten vanhat elokuvatkin."Helena Kulmala / Kustannusosakeyhtiö Sammakko

Maskula kehuu Nummelinia hienosta työstä, johon hänellä itsellään eivät kuulemma olisi rahkeet riittäneet. Hän luotti Nummelinin arvostelukykyyn eikä oikolukuvaiheessa halunnut poistaa kirjasta omasta mielestään heikkoja ja nolostuttavia arvosteluja, koska ne ovat oman aikansa dokumentteja.

Tapani Maskula ajattelee omista teksteistään nyt samalla tavalla kuin vanhoista fiktiivisistä elokuvista. Myös niistä huonoista.

– Ne heijastavat oman aikansa ajattelutapaa ja näkemyksiä, jotka eivät välttämättä ole enää relevantteja. Mutta ne antavat kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisen näkökulman menneille vuosikymmenille.

Hyvät huonot elokuvat

Yhden tähden Maskulaa on joskus kritisoitu siitä, että hän vihaisi elokuvia, kun hän kerran antaa niin paljon yhden tähden arvioita. Maskulan mukaan asia on tietysti päinvastoin. Miehen kanssa keskustellessa ei jää epäselväksi, että tämä suhtautuu elokuviin erittäin intohimoisesti ja innostuneesti, myös huonoihin elokuviin.

Niin sanotuista teilauksista olen pyrkinyt tekemään analyyttisiä ja niin selkeitä, että tekijäkin ymmärtää, miksi olen pitänyt elokuvaa huonona.

Tapani Maskula

Erityisesti huonosta elokuvasta pitää Maskulan mukaan kirjoittaa innostuneesti. Huonon elokuvan huonouden perusteleminen kirjallisesti voi olla myös paljon vaikeampaa kuin sen kertominen, miksi jokin hyvä elokuva on niin hyvä.

– Ikävystyttävien elokuvien analysointi on elokuvakriitikolle aivan yhtä tärkeää kuin hyvien elokuvien. Muuten ei tiedä, mikä on elokuvien keskitaso eikä pysty määrittämään elokuvien asemaa koko elokuvan kentässä.

Tämän vuoksi Maskula ei oikein lämpene kriitikoille, jotka katsovat vain mielestään hyviä elokuvia. Kuten sanottua, hän katsoi noin 50 vuoden aikana kaiken mitä valkokankaille tuli, haastavammat elokuvat useampaan kertaan.

Elokuvakriitikko Tapani Maskula vanhassa lehtikuvassa.
Kriitikkokuva Uusi Päivä -lehdestä 1960-luvun alusta.Juri Nummelinin arkisto

Veteraanikriitikko koki työuransa aikana olevansa vastuussa lukijalle, ei elokuvateollisuudelle. Silti hän sanoo tajunneensa kyllä kotimaisten elokuvien kohdalla, että todennäköisesti elokuvien tekijätkin saattavat lukea kritiikin.

– Niin sanotuista teilauksista olen pyrkinyt tekemään analyyttisiä ja niin selkeitä, että tekijäkin ymmärtää, miksi olen pitänyt elokuvaa huonona.

Elokuvan tekijät eivät tietysti kriittisestä kriitikosta useinkaan pidä, kun kritiikki osuu omalle kohdalle. Esimerkiksi Pekka Parikan Talvisota-elokuvan kritiikki aiheutti vastakampanjan. Elokuvan tuottaja kampanjoi turkulaisessa valtalehdessä, että kaikki muut kriitikot ovat elokuvaa kehuneet, paitsi Tapani Maskula.

– Tällaiset maksetut kampanjat osoittavat, että negatiivisella kritiikillä on voimansa ja tarkoituksensa. Senkin on iskettävä asian ytimeen eikä kierreltävä ja kaarreltava. On selitettävä perusteellisesti, mikä elokuvassa on huonoa ja se taas tuottaa usein lukijan kannalta iskevän tekstin.

Elokuvasuositukset voivat olla myös käänteisiä. Pääasia on, että lukija tai kuulija tuntee arvostelijan maun.

Tapani Maskula

Myös yhden tähden elokuvat voivat olla kiinnostavia, jos niistä esimerkiksi välittyy tekijän innostus. Paras esimerkki tällaisista ”kulttikalkkunoista” ovat Maskulan mukaan Ed Wood Juniorin ”todella kammottavat hirviöelokuvat”, joille hän nostaa hattua.

Eikö innostuksesta sitten voisi antaa kulttikamalle vaikka yhtä lisätähteä?

– Ei kyllä voi. Tavallisen katsojan silmissä se näyttää jokseenkin tylsältä elokuvalta, koska lavasteet ovat tökeröjä, näyttelijäsuoritukset ovat tökeröjä, kuvakulmat ovat tökeröjä, kaikki elokuvassa on tökeröä, Maskula lataa tyylilleen uskollisena.

Myös suomalaisesta elokuvasta löytyy ”hyviä huonoja elokuvia”. Spede Pasasen Uuno Turhapurot tai Pekka ja Pätkä –elokuvat ovat yhden tähden elokuvia, vaikka niillä on hetkensä.

– Niissä voi hetkittäin leimahtaa esiin suurenmoisia oivalluksia, mutta ne eivät pelasta kokonaisuutta.

Isän hattu päässä kiellettyihin elokuviin

Vuonna 1941 Turussa syntynyt Tapani Maskula muistelee olleensa ensimmäisen kerran elokuvissa vanhempiensa kanssa 4-vuotiaana Ohukaista ja Paksukaista katsomassa.

Stan Laurell ja Oliver Hardy -elokuvat tuli käytyä katsomassa 40-luvulla, sen jälkeen mukaan tulivat Tarzanit sekä joitakin suomalaisiakin elokuvia.

Elokuvakriitikko Tapani Maskula nuorena ja vähän vanhempana.
Vasemmalla Tapani Maskula poikasena kirjan kansikuvituskuvassa.Kustannusosakeyhtiö Sammakko

1950-luvulla kiinnostus filmeihin heräsi todella ja lapsilta kiellettyihin elokuviin piti päästä. Ensimmäiset merkit tulevan elokuvakriitikon luontaisista taipumuksista olivat havaittavissa.

– 13–14-vuotiaana huijasin elokuvateattereiden portsareita pistämällä isän hatun päähän. Varsinaisen herätyksen aiheutti Alfred Hitchcockin Muukalaisia junassa.

Hitchcockin elokuvan jälkeen nuori Tapani ihmetteli, kuinka tämä elokuva voi olla niin paljon jännittävämpi kuin edellisen viikon rutiinijännäri.

– Tämä herätti kysymyksen, kuinka pystyn selvittämään itselleni elokuvien tasoeroja, jotta näkisin näitä jännittäviä elokuvia enkä tuhlaisi rahojani huonompiin rutiinielokuviin.

Digitaalinen elokuva ei kiinnosta

Turun Kinopalatsin päällikkö Kari Korhonen avasi ovet kakkossaliin haastattelua varten ja muistutti emeritus-kriitikkoa samalla siitä, että hän on koska vaan tervetullut eläkkeelläkin lehdistönäytöksiin. Maskula kiitti kohteliaasti vanhaa tuttuaan, mutta pressinäytöksissä hän ei ole sen jälkeen pyörinyt kun jäi eläkkeelle.

Samassa rakennuksessa ja samalla paikalla Kauppiaskadulla on ollut elokuvasali 1920-luvulta lähtien. Suomen ensimmäinen äänielokuva näytettiin tällä paikalla vuonna 1929.

Paluu kakkossaliin herättää Tapani Maskulassa nostalgisia tunteita oman elokuvahistorian takia. Juuri kakkossalissa näytettiin kuulemma parhaat hänen näkemänsä elokuvat. Nyt hän istuu tutussa penkissä ensi kertaa vuosiin.

– Tämä on lempipenkkini. Katsoin kaikki elokuvat tässä. Penkki jätettiin hienotunteisesti vapaaksi lehdistönäytöksissä, koska kaikki tiesivät että tulen istumaan tässä.

Elokuvakriitikko Tapani Maskula istuu elokuvateatterissa.
Tapani Maskula ei nykyään juurikaan käy elokuvissa. Paluu tuttuun penkkiin herättää kuitenkin nostalgisia tunteita.Kalle Talonen / Yle

Mutta miksi Turun Sanomien, Turun ylioppilaslehden, Uuden Päivän, Helsingin Sanomien, Annan ja Elitistin intohimoinen elokuva-arvostelija ei ole vuosiin käynyt täällä? Eikä kuulemma kovin usein muutenkaan elokuvateatterissa? Muutos on suuri siihen nähden, että hän näki vuosikymmenet joka ikisen elokuvan. Tuliko mitta vaan yksinkertaisesti täyteen reilussa viidessäkymmenessä vuodessa elokuvien ammattikatsojana?

Ei kuulemma tullut. Ensinnäkin elokuvien katsominen kotona on nykyään helpompaa ja laadukkaampaa kuin ennen. Toisekseen Maskulalla ei ole enää niin kiire nähdä elokuvia tuoreeltaan, puolen vuoden viive ei haittaa, kun elokuvista ei tarvitse kirjoittaa.

Penkki jätettiin hienotunteisesti vapaaksi lehdistönäytöksissä, koska kaikki tiesivät että tulen istumaan tässä.

Tapani Maskula

Mutta se tärkein syy on kuitenkin itse elokuvissa. Veteraanikriitikko ei väheksy digitaalitekniikkaa, se on demokratisoinut prosessia ja mahdollistanut kenelle tahansa elokuvien tekemisen. Leffan voi tehdä vaikkapa älypuhelimella ja julkaista YouTubessa. Se on Maskulan mukaan hyvä asia, mutta kaupalliseen jakeluun tulevien elokuvien osalta digitaalisuus ei häntä juuri kiinnosta.

– Filmille tehtyjen elokuvien materiaali oli dokumentoivaa. Nykyään tietokoneilla voidaan sommitella millaisia maailmanlopun näkymiä tahansa, joita ei koskaan ole ollut kameran edessä.

Samalla lailla kuin meitä saattavat kiinnostaa Tapani Maskulan vanhat kritiikit oman aikansa dokumentteina virheineen kaikkineen, Maskulaa kiinnostaa edelleen vanhojen elokuvien dokumentaarinen, filmille tallentunut aines.

– Digitaalisuus on esteettinen ongelma minulle henkilökohtaisesti. Elokuva on kadottanut todellisen, dokumentoivan ilmaisuvoimansa minulle.

Onneksi joitain poikkeuksiakin edelleen on ja tulee tulevaisuudessakin elokuvateattereihin. Sen Maskulakin myöntää, purevasta kritiikistä huolimatta.