Karjalan prikaatia remontoidaan miljoonilla – moderneja varusmiesten tupia saa odottaa vielä vuosikausia

Karjalan prikaatia Kouvolan Vekaranjärvellä on kehitetty reilun kymmenen vuoden aikana noin sadalla miljoonalla eurolla.

varuskunnat
Sotilaskodin rakennustyömaa Vekaranjärvellä
70-luvulla rakennettu sotilaskoti rakennetaan sisältä uudelleen. Suojeltu julkisivu säilyy entisellään.Juulia Tillaeus / Yle

Kulmikas betonirakennus seisoo rinteessä harmaata taivasta vasten. Se on ympäröity työmaa-aidoilla. Ainoastaan seinään kiinnitetylle pankkiautomaatille on jätetty kulkureitti.

Vekaranjärven sotilaskotia peruskorjataan parhaillaan. 70-luvulla valmistuneen rakennuksen sisätilat rakennetaan uudelleen ja talotekniikka uusitaan. Katolle asennetaan aurinkopaneelit, jotka tuottavat jatkossa osan sotilaskodin energiasta.

– Odotan että pääsemme uusiin tiloihin. Putkistot olivat 70-lukua, kuten myös esimerkiksi kylmätilat. Kyllä ne kaipasivat päivitystä, sotilaskodin johtaja Seija Kosonen sanoo.

Sotilaskodin rakennustyömaa Vekaranjärvellä
Pankkiautomaatille pääsee työmaakoppien välistä.Juulia Tillaeus / Yle

Vekaranjärveä on reilussa kymmenessä vuodessa kehitetty sadalla miljoonalla eurolla. Käynnissä oleva sotilaskodin remontti maksaa arviolta seitsemän miljoonaa euroa. Sotilaskodin lisäksi parhaillaan rakennetaan tykistön koulutushallia, jonka kustannusarvio on 4,5 miljoonaa.

Seuraavaksi Karjalan prikaatiin aiotaan rakentaa uusi koulutus- ja kalustohalli. Myös esikunnan ja varusmiessairaalan peruskorjaus on suunnitteilla parin vuoden kuluttua.

Tupia ei uusita vielä vuosiin

Puolustusvoimat ilmoitti tällä viikolla uusivansa kaikkien varuskuntien tuvat. Tupien kalustus ja tekniikka uusitaan ja sijoitellaan niin, että tilat soveltuvat sekä opiskeluun että vapaa-aikaan.

Uudistuksen toteuttaminen kaikissa varuskunnissa vie vuosikymmeniä, eikä Vekaranjärvi ole vuorossa ensimmäisenä, sillä varuskunnan kasarmeja on vasta hiljattain peruskorjattu kymmenillä miljoonilla euroilla.

Lisäksi urheilutalo ja keskusvarasto on peruskorjattu ja Pahkajärven leirialueen infra kunnostettu. Varuskuntaan on myös rakennettu uusi urheilukenttä ja pioneerikoulutushalli. Viime vuoden lopulla valmistui varuskuntaravintolan peruskorjaus ja laajennus.

Tuvat tullaan uusimaan vasta vuosien päästä.

– Vekaranjärven kiinteistöt ovat todella hyvässä kunnossa tällä hetkellä. Tilat tehdään uuden mallin mukaisesti niissä varuskunnissa, joissa korjaus on muutenkin edessä, kertoo Senaatti-kiinteistöjen Itä-Suomen rakennuttajapäällikkö Niko Räsänen.

3D-malli uudesta tuvasta.
Tulevaisuuden tuvissa sängyt sijoitetaan tuvan seinämille. Huoneen keskelle tulee matalat säilytyslaatikostot, joita voidaan käyttää myös pöytinä.Senaatti-kiinteistöt

Räsäsen mukaan Karjalan prikaatin tilat ovat tulevaisuudessa helposti muunnettavissa uuden tupamallin mukaisiksi.

– Periaatteessa se vaatii vain kalustamista tupatilassa. Vekaranjärvellä on aika tilavat tuvat. Jos rahaa olisi, uudistuksen pystyisi tekemään vaikka heti, Räsänen toteaa.

Munkit ja pitsa tekevät yhä kauppansa

Sotilaskodin remontin on määrä valmistua ensi vuoden loppuun mennessä. Siihen saakka sotilaskoti toimii varuskunnan auditoriorakennuksessa ja konteissa. Munkkeja ja pitsoja menee entiseen malliin.

– Käyn munkilla tai pitsalla kerran viikossa. Se piristää mielialaa palveluksen pitkässä ja harmaassa arjessa, kun saa käydä sotilaskodissa, tykkimies Marko Alasaukko-oja kertoo.

Varusmies syö munkkia sotilaskodissa.
Munkit ovat säilyttäneet asemansa sotilaskodin suosikkina.Juulia Tillaeus / Yle

Sotilaskodin johtajan mukaan sotilaskodilla on tärkeä rooli varuskunnan arjessa.

– Olemme tehneet kyselyitä ja saaneet palautetta, että kyllä se sotilaskoti tulee heti läheisten ja kodin jälkeen seuraavana. Täällä varusmiehet saavat rentoutua ja olla toistensa seurassa, sotilaskodin johtaja Seija Kosonen sanoo.